Terveys 2000-tutkimuksen perustuloksina tarkastellaan neljän yleisimmän liikuntaelinsairauden, selkäoireyhtymän, niskaoireyhtymän sekä lonkka- ja polvinivelrikon esiintyvyyttä. Koulutettu lääkäri diagnosoi sairaudet samoin kriteerein kuin aikanaan Mini-Suomi-tutkimuksessa 1978-1980, joten näiden kahden tutkimuksen tulokset ovat vertailukelpoisia. Lisäksi selvitettiin selän, niska-hartiaseudun, lonkan ja polven kipuoireiden yleisyyttä. Oireita koskevat kysymykset oli niinikään muotoiltu samoin kuin Mini-Suomi-tutkimuksessa. 
 

Selkäoireyhtymä ja selkäkipu

Pitkäaikaisen selkäoireyhtymän esiintyvyys oli 10 prosenttia miehillä ja 11 prosenttia naisilla. Mini-Suomi-tutkimuksessa selkäoireyhtymä oli todettu 18 prosentilla miehistä ja 16 prosentilla naisista. Molemmilla sukupuolilla selkäoireyhtymä oli siis harvinaistunut 20 vuoden kuluessa. Ikäryhmittäin tarkasteltuna oireyhtymän yleisyys oli miehillä pienentynyt kaikissa alle 75-vuotiaiden ryhmissä. Naisilla vähenemistä oli tapahtunut kaikissa ikäryhmissä, mutta se oli ollut voimakkainta alle 65-vuotiailla. Ikäryhmien väliset sairastavuuserot olivat supistuneet. Vastaavaa vähenemistä ei kuitenkaan havaittu selkäkipujen yleisyydessä. Viimeisen kuukauden aikana koettu selkäkipu oli jopa yleistynyt, erityisesti ikääntyneillä. 
 

Niskaoireyhtymä ja niska-hartiakivut

Pitkäaikaisen niskaoireyhtymän esiintyvyys oli viisi prosenttia miehillä ja seitsemän prosenttia naisilla. Mini-Suomi-tutkimuksessa niskaoireyhtymä oli todettu miehistä 10 prosentilla ja naisista 14 prosentilla. Niskaoireyhtymä oli vähentynyt puolella 20 vuoden kuluessa. Väheneminen on ollut voimakkainta alle 65-vuotiailla. Vastaavaa vähenemistä ei kuitenkaan ollut niskan eikä hartioiden kivuissa. Viimeisen kuukauden aikana koetut kipuoireet olivat jopa yleistyneet, erityisesti ikääntyneillä naisilla.
 

Lonkkanivelrikko

Lonkkanivelrikko todettiin miehistä viidellä prosentilla ja naisista neljällä prosentilla. Vastaavat luvut Mini-Suomi-tutkimuksessa olivat olleet viisi ja kuusi prosenttia, eli esiintyvyys ei ole juurikaan muuttunut 20 vuodessa. Alle 75-vuotiailla miehillä lonkkanivelrikon yleisyys on pysynyt lähes ennallaan, mutta sitä vanhemmissa ikäryhmissä se on 20 vuodessa kasvanut. Eläkeikäisillä naisilla lonkkanivelrikon esiintyvyys on pysynyt ennallaan tai lisääntynyt, mutta sitä nuoremmilla vähentynyt. Lonkan vaivoja ja niiden aiheuttamia kävelyvaikeuksia oli viimeisen kuukauden kokenut joka kymmenes haastateltu; selviä muutoksia Mini-Suomi-tutkimukseen verrattuna ei havaittu. 
 

Polvinivelrikko

Polvinivelrikko diagnosoitiin viidellä prosentilla miehistä ja seitsemällä prosentilla naisista, kun vastaavat luvut Mini-Suomi-tutkimuksessa olivat olleet kuusi ja viisitoista prosenttia. Naisilla polvinivelrikon yleisyys oli siis pienentynyt puoleen 20 vuodessa. Muutos oli alle 75-vuotiaiden keskuudessa. Miehillä selvin ikäryhmittäinen muutos oli polvinivelrikon yleistyminen 85 vuotta täyttäneillä. Polven kipuoireita oli viimeisen kuukauden kokenut 14 prosenttia miehistä ja 24 prosenttia naisista sekä niiden aiheuttamia kävelyvaikeuksia 11 prosenttia miehistä ja 16 prosenttia naisista. Selvä muutos Mini-Suomi-tutkimuksesta oli polvivaivojen yleistyminen iäkkäillä miehillä.
 

Terveydenhuollon taakka ei ehkä kevene

Kaikissa oireyhtymissä havaittiin sukupolvivaikutus: vanhimmissa ikäryhmissä terveydentila ei ollut parantunut kuten nuoremmissa. Eläkeikäisillä kipuoireet ovat tätä nykyä jopa yleisempiä kuin 20 vuotta sitten. Tarkasteltujen oireyhtymien ja sairauksien keskeisten vaaratekijöiden kuten fyysisen kuormituksen, tapaturmien ja monien elintapatekijöiden kehitys väestössä on ollut pääasiassa suotuisaa, mutta vanhimmissa ikäryhmissä aiempien elämänvaiheiden vaikutus on vielä nähtävissä. Miesten lihavuus on yleistynyt suuresti, mikä voi selittää polven nivelrikon hitaampaa harvinaistumista ja polvivaivojen yleistymistä iäkkäillä miehillä. Ennen lopullisia päätelmiä joudutaan kuitenkin analysoimaan yksityiskohtaisemmin oireita, sairastavuutta, tuki- ja liikuntaelinten toimintakykyä kuvaavia osoittimia, niitä koskevien tietojen toistettavuutta erilaisissa laadunvalvonta-asetelmissa, niiden välisiä yhteyksiä ja väestöryhmittäisiä eroja. Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, missä määrin isojen ikäluokkien odotettua pienempi sairastavuus voi kompensoida sitä lisätaakkaa, millä väestön ikärakenteen muutos kuormittaa terveydenhuoltoa ja sosiaalivakuutusta.