HIV-tilanne vaikeutuu Luoteis-Venäjän alueella

 

HIV-tilanne vaikeutuu Luoteis-Venäjän alueella

Pauli Leinikki, tutkimusprofessori
KTL, Infektioepidemiologian osasto
pauli.leinikki@ktl.fi

Viimeisten parin vuoden aikana HIV-tapaukset ovat lisääntyneet Venäjällä nopeammin kuin missään muualla maailmassa (viime vuonna Viro ajoi ohi). Arviot siitä, kuinka suuri osa tapauksista on vielä piilossa vaihtelevat, mutta yleisen arvion mukaan todellinen tartunnan saaneiden määrä olisi 5-8 kertaa virallisia lukuja suurempi. Tapausten ilmituloa haittaa muun muassa se, ettei lääkehoitoa juurikaan ole saatavilla ja tapauksen paljastuminen johtaa asianomaisen kannalta vain kielteisiin seurauksiin: esimerkiksi syrjintään työpaikalla ja sosiaalisessa ympäristössä, sekä mahdolliseen asunnon ja työpaikan menetykseen. 

Seurantajärjestelmä on pysynyt kuta kuinkin samanlaisena vuodesta toiseen ja nopeasti kasvavat luvut kertovat siitä, että tauti leviää nopeasti. Luoteis-Venäjän alueella epidemian kuva on ollut samanlainen kuin muuallakin Venäjällä: tauti leviää ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa rajuina paikallisina epidemioina. Sen tarttumista valtaväestöön ennakoidaan ja pelätään, merkkejä tästä on mm. Kaliningradissa. Erityisen vaaratekijän muodostaa HIV-infektion, huumeiden käytön ja prostituution allianssi. Näyttää mahdolliselta, että erityisesti henkilöt, jotka voivat saada toistuvia tartuntoja olisivat erityisen tartunnanvaarallisia ja siksi prostituutio voi aikaansaada samantapaisia räjähdysmäisiä paikallisia epidemioita kuin ruiskuhuumeiden käyttökin.
 

Paikallisia ehkäisytoimia

Vaikka virallisen Venäjän suhtautuminen ongelmaan onkin vielä varsin konservatiivinen, eikä esimerkiksi liittovaltion budjetissa näy vielä minkäänlaista realismia suhteessa edessä olevaan uhkaan, paikallisella tasolla on monilla alueilla ryhdytty tarmokkaasti vastahyökkäykseen, monesti kansainvälisen tuen ja yhteistyön turvin. Esimerkiksi anonyymi testausmahdollisuus tarjoaa mahdollisuuksia ehkäisyn tehostamiseen. Myös huumeiden käyttäjille suunnattu matalan kynnyksen toiminta on käynnistynyt monin paikoin ja vähitellen saavuttamassa riittävää riskikäyttäytyjien luottamusta niin, että epidemian kulkuun voidaan vaikuttaa. Kokonaan toinen ongelma on, etteivät esimerkiksi syrjäytymiseen ja muihin huumeiden käyttöön altistaviin tekijöihin johtavat mekanismit ole juurikaan vähentyneet ja näin epidemian leviämisen perusedellytykset ovat jatkuvasti olemassa.

Itämeren alueen tartuntatautien haittoja torjuvan työryhmän ensisijaisena tavoitteena on pyrkiä edistämään hankkeita, jotka estäisivät tai hidastaisivat HIV-epidemian leviämistä. Työryhmä vaikuttaa muun muassa huumeiden käyttäjien käyttäytymiseen, vahvistaa nuorten elämänhallintaa ja pureutuu erityisongelmiin, kuten vankiloiden tilanteisiin. Pohjoisen ulottuvuuden toimintaympäristössä pyritään edistämään samaan tavoitteeseen tähtäävää kansainvälistä yhteistyötä. Lähialueillamme kehitys näyttää huolestuttavalta myös muualla kuin Pietarissa ja Kaliningradissa. Muun muassa Murmanskin alueella ja Viipurissa tapaukset ovat alkaneet lisääntyä nopeasti. Lähialueyhteistyön yhtenä tavoitteena tuleekin olla näiden paikallisten epidemioiden mahdollisimman tehokas pysäyttäminen.
 

Nuoret eivät välitä varoituksista

Kaliningrad oli ensimmäinen Venäjän alue, joka koki voimakkaan, huumeiden käyttöön liittyvän HIV-epidemian. Epidemia johti nopeasti paikallisiin preventiotoimiin ja ilmaantuvuus laskikin muutamassa vuodessa huomattavasti. Se on kuitenkin jäänyt edelleen huolestuttavan korkealle tasolle ja sitä ovat ruokkineet muun muassa uudet huumeidenkäyttäjien sukupolvet, jotka eivät ole ottaneet varoituksista vaaria. Lisäksi seksiteitse tapahtuvien tartuntojen lisääntyminen on nostamassa lukuja. Viime vuosien keskiarvon perusteella ilmaantuvuus näyttää asettuneen 50-60 uuden tapauksen tasolle sataatuhatta asukasta ja vuotta kohden. Suomessa vastaava luku on alle kolme. Jos Kaliningradin alueella tapahtunut kehitys toistuu koko Venäjän mittakaavassa, Venäjän terveydenhuolto kohtaa lähes mahdottomalta tuntunvan haasteen satojen tuhansien AIDS-potilaiden tarvitessa hoitoa ja tukea. 

Raportoidut HIV-tapaukset vuosittain Luoteis-Venäjällä (lähde: Venäjän AIDS-keskus ja Luoteis-Venäjän alueellinen AIDS-keskus) 

                      Vuosi 
Alue              1987-1995 1996  1997  1998  1999  2000  2001  2002* Yhteensä
Arkhangelsk                 7       5        3        6        8       11      41     39             81
Vologda                       2       3        5        4        9       57    314    141          394
Kaliningrad                21   607  1358    754    611     472    577    243        4400
Karelia                        1        3       3         4        8       52      65      39          136
Komi                           6        4       7       14      14       52      61    144          158
Leningrad                    9        1       6         4      51     850  2235   1183       3156
Murmansk                 28        6      10      20      39       70    469     229         642
Novgorod                    4        0       5        5        5        43    251      88          313
Pskov                          2        0       7        7       13       19      64       33         112
St. Petersburg          180      34      83      84    420   5417 10119  4293     16337
Yhteensä                  260    663 1487     902  1178   7043 14196  6432    25729

*1.1  31.8 2002

Raportoitujen HIV-tapausten kokonaismäärät koko Venäjällä ja Luoteis-Venäjällä (lähde: Venäjän AIDS-keskus ja Luoteis-Venäjän alueellinen AIDS-keskus) 

                           Vuosi 
                           1995    1996    1997    1998     1999     2000     2001     2002*
Koko Venäjä         198    1518    4360    4032   20150   56471   65445    32186
Luoteis-Venäjä       58       663   1487      902     1178     7043   14196      6432

*1.1  31.8 2002
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon