Tartuntatautitilanne Suomessa - raportoidut mikrobilöydökset |
||
|
KTL, Infektioepidemiologian osasto (09) 4744 8778, peter.klemets@ktl.fi |
||
|
Seuraavat kommentit perustuvat pääosin tartuntatautirekisterin tilastoihin. Viimeisimmän kuukauden mikrobilöydökset täydentyvät myöhemmin niiden mikrobien osalta, joiden diagnostiikka perustuu pääosin vasta-aineiden osoittamiseen. SuolistopatogeenitHeinäkuussa on todettu neljä EHEC (O157) tapausta, joista kaksi on samasta perheestä Etelä-Suomesta. Molemmat ovat lapsia ja heistä nuorempi oli jonkin aikaa teho-osastolla hoidossa. Tartuntalähde ei ole selvinnyt.Salmonellalöydöksiä raportointijakson aikana oli 245. Edellisiin vuosiin verrattuna tämä ei ole poikkeava määrä. Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä löydöksiä oli 30, näistä monet olivat Bulgarian-matkojen yhteydessä. KTL:n suolistobakteriologian laboratorion tietojen perusteella Bulgarian matkaan liittyviä salmonellakantoja on ajalta 1.6-5.8.2002 todettu yhteensä 35, näistä 28 Salmonella Enteritidis:tä, jotka faagityyppejä 4, 8 ja 21. Tartuntatautirekisteristeriin kirjattiin viime vuonna vastaavana jaksona peräti 93 ilmoitusta. Bulgarian matkalaisilla näyttää olevan melkoisesti salmonellatartuntoja, joskaan tämä vuosi ei ole mitenkään poikkeuksellinen.
Kampylobakteerilöydösten määrä ei poikkea merkittävästi viime
vuosien keskiarvosta. Epidemioilta on toistaiseksi vältytty
todennäköisesti kuivan sään takia. HepatiittipatogeenitPääkaupunkiseudulla on todettu kesäkuuta hieman enemmän A-hepatiitti-tapauksia. Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirissä on kesäkuun alusta todettu yhteensä 11 tapausta eli hepatiitti A -epidemia jatkuu.MuitaPuumalavirus- eli myyräkuumetapauksia oli heinäkuussa selvästi enemmän kuin samaan aikaan kertaakaan vuoden 1995 jälkeen. Edellinen epidemiavuosi oli 1999, jolloin tartuntoja rekisteröitiin koko vuonna 2 300. Tänä vuonna on tähän saakka kirjattu 1 397 tapausta. Valtaosa myyräkuume-tartunnoista on yleensä todettu syksyisin, joten odotettavissa voi olla vilkas myyräkuumesyksy.
Sindbisviruksen aiheuttamaa pogostantautiepidemiaa on myös
povattu tälle syksylle. Epidemioita on esiintynyt seitsemän
vuoden välein ja edellinen epidemia oli 1995. Tapauksia on 12.9.
mennessä rekisteröity 241, joista 112 viikoilla 35-36. Yli
puolet tapauksista ovat Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja
Keski-Suomen sairaanhoitopiireistä. Viime vuonna heinä-elokuun
aikana todettiin 21 tapausta. Uutisia maailmaltaMaailmalta on viime aikoina raportoitu useita legionella-epidemioita. Luoteis-Englannin Barrows-in-Furnes:ssa on 7.8. lähtien todettu 116 tapausta. Tapaukset liittyvät kunnalliseen vapaa-ajan keskukseen, jonka ilmastointijärjestelmässä kasvoi runsaasti samaa Legionella pneumophila seroryhmä 1 -kantaa kuin kolmesta potilaasta oli eristetty. Epidemiologisissa tutkimuksissa on todettu ainakin kymmenen muuta tapausta ympäri maata, jotka on voitu yhdistää kyseiseen epidemiaan. Epidemiassa on toistaiseksi kuollut 2,7 prosenttia sairastuneista, eli huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin vastaavissa tilanteissa Englannissa.Espanjassa Mataron kaupungissa lähellä Barcelonaa 32 ihmistä on sairastunut legionelloosiin, Valencian satamakaupungissa 13 henkilöä. Etelä-Japanissa Kyushun saaren Miyazakissa 223 henkilöä on sairastunut legionellsoosiin, heistä 32 on joutunut sairaalahoitoon ja kuusi menehtynyt. Epidemia liittyy upouuteen, 1.7.2002 avattuun kuumien lähteiden keskukseen, jossa kävi päivittäin 1 000 asiakasta kunnes se suljettiin heinäkuun lopussa. Kuumat lähteet on Japanissa suosittu tapa rentoutua ja näiden uskotaan edistävän terveyttä. Yhdysvalloissa, Vermontin kaupungissa sijaitsevassa osavaltion toimistorakennuskompleksissa on sairastunut 16 henkilöä legionelloosiin. Tartunta on mitä todennäköisemmin saatu rakennusten ilmastointi-järjestelmästä. Madagaskarilla on 22.8.2002 mennessä sairastunut 22 646 henkilöä influenssankaltaiseen taudinkuvaan. Heistä 671 (3%) on menehtynyt. Paikallinen Institute Pasteur on eristänyt potilasnäytteistä H3N2-influenssaviruksen ja tulos on varmistettu WHO:n Iso-Britanniassa sijaitsevassa influenssalaboratoriossa. Paikalle on lähetty kansainvälinen ryhmä avustamaan epidemiologisissa tutkimuksissa ja lääkinnällisen avun tarpeen arvioinnissa. Sää on Madagaskarilla tähän vuodenaikaan sateinen ja kylmä, joten olosuhteet suosivat epidemiaa. Lisäksi väestö on aliravittua ja terveydenhuoltopalvelut riittämättömät.
Dengue-kuume on viime aikoina ollut ajankohtainen laajojen
epidemioiden ja kotimaisen kuolemantapauksen takia. WHO:n arvion
mukaan maailmassa sairastuu vuosittain 50-100 miljoonaa ihmistä,
heistä 250 000-500 000 vakavaan dengue-verenvuotokuumeeseen/
shokki-
(päivitetty 12.09.2002) |
||
|
|
||
|
|
||