Kohdistettu vaikuttaminen ehkä avain lähialueiden HIV-epidemian hallintaan

 

Kohdistettu vaikuttaminen ehkä avain lähialueiden HIV-epidemian hallintaan

Pauli Leinikki, tutkimusprofessori
KTL, Infektioepidemiologian osasto

Suomen lähialueilla on viime vuosina syntynyt paha HIV-epidemia, jonka terveydellisiä ja sosiaalisia vaikutuksia myös oman maamme kannalta on syytä pelätä. Tartunta leviää ruiskuhuumeiden käyttäjien keskuudessa yhteisesti käytettyjen neulojen ja ruiskujen välityksellä. Epidemia on edennyt räjähdysmäisinä paikallisina epidemioina ensin Kaliningradissa, sitten Pietarissa, Riikassa, Helsingissä, Narvassa ja viimeksi liettualaisessa vankilassa. 

Epidemioita aiheuttaneet virukset poikkeavat toisistaan eivätkä siis ole samaa alkuperää. Toistaiseksi vain suhteellisen pieni osa huumeiden käyttäjistä on saanut tartunnan. Nopeat ja tehokkaat ehkäisytoimet heidän keskuudessaan voisivat pysäyttää epidemiat niin, ettei Afrikan kaltaista tilannetta pääsisi syntymään. Ruisikutettavien huumeiden käyttäjiä arvioidaan yksin Venäjällä olevan 2.5 miljoonaa. Jos heistä suurin osa saa tartunnan, epidemia vyöryy valtaväestöön suurella voimalla. Toisaalta esimerkiksi Suomessa tartunnan on saanut ehkä alle viisi prosenttia huumeiden käyttäjistä ja epidemian leviäminen heistä muun väestön keskuuteen on paljon pienempi uhkatekijä, vaikka tartuntoja huumeidenkäyttäjien seksipartnereiden keskuudessa tuleekin esiintymään. Prostituutioon liittyvä tartunnan riski lienee jatkossa nykyistä merkittävämpi suomalaisten kannalta. 
 

Tapahtumien kulku 

Kansainvälisen UNAIDS-järjestön julkaisemien tietojen mukaan HIV-tapausten määrä on lisääntynyt 1 300 prosenttia Itä-Euroopassa vuosien 1996-2001 välisenä aikana. Venäjällä rekisteröitiin 1990-luvun puolivälissä vain muutama sata tapausta vuosittain, nyt luvut ovat nousseet tuhansiin ja kymmeniin tuhansiin. Kaikkiaan Venäjällä on rekisteröity yli 200 000 HIV-tartuntaa, tartunnan saaneiden todellinen luku on tätä selvästi suurempi. Ongelmaa lainkaan vähättelemättä on kuitenkin muistettava, että vain alle puolella prosentilla väestöstä on tartunta. 

Venäjän epidemia ei ole yhtenäinen, vaan se koostuu paikallisista epidemioista. Ensimmäiset olivat Kalinigradissa ja Irkutskissa, sittemmin Samarassa, Moskovassa, Pietarissa ja niitä ilmenee yhä uusissa paikoissa. Epidemian kulku noudattaa tiettyä kaavaa. Ensimmäiseksi huumeiden tarjonta ja käyttäjien määrä lisääntyy. Tässä vaiheessa riskikäyttäytyminen on yleistä, koska vaaraa ei ymmärretä tai sitä ei oteta huomioon. Veriteitse tarttuvien virushepatiittien määrä kasvaa ja paikallisia hepatiittiepidemioita esiintyy nuorten keskuudessa. Tätä valmistelevaa vaihetta saattaa kestää vuosia. Sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, alkaa nopeasti leviävä HIV-epidemia, joka lyhyessä ajassa tartuttaa huomattavan osan ruiskuhuumeiden käyttäjistä. Myös Latvian, Viron ja Helsingin epidemiat ovat noudattaneet samaa kehityskulkua.

Samantapaisia epidemioita esiintyi monissa läntisen Euroopan suurkaupungissa 1980-luvulla. Pahimmillaan jopa yli puolet huumeiden käyttäjistä saattoi saada HIV-tartunnan. Tilanne on niissä vähitellen parantunut, paljolti huumeiden käyttäjien parissa tehdyn ehkäisevän työn ansiosta, mutta myös huumeiden käyttötavat ovat muuttuneet. 
 
Yhteiskunnallinen murros on varmasti vaikuttanut huumeiden käytön lisääntymiseen Venäjällä ja Baltian maissa. Se on heijastunut varsinkin nuorison elämään näköalattomuutena, työttömyytenä ja yleisen elämäntyylin ja ihanteiden muuttumisena. Kansainvälisellä huumekaupalla on varmasti ollut myös osansa huumeiden käytön lisääntymisessä. Venäjän viranomaiset puhuvat narkomafiasta, jonka hyökkäyksen kohteeksi heidän maansa on joutunut. Huumeiden hintojen tarkoitushakuinen vaihtelu ja tehokkaat markkinointikeinot turvaavat huumekaupan otteen koukussa oleviin käyttäjiin. Myös heidän määränsä lisäämiseen on tehokkaita tapoja: huumekoukussa oleva käyttäjä, joka saa tarvitsemansa annoksen vain pystyessään hankkimaan uusia asiakkaita diilerille on varmasti maailman tehokkaimpia myyntimiehiä. 
 

Kaliningrad esimerkkinä

Kaliningradin tapahtumat tarjoavat monessa suhteessa esimerkin, joka antaa viitteitä myös siitä, mitä muissa epidemioiden riivaamissa kaupungeissa tulee tapahtumaan. Epidemia Kalinignnradissa alkoi vuonna 1996 ja parissa vuodessa lähes 3 000 henkilöä oli saanut tartunnan. Vuonna 1997 tapauksia todettiin 140/100 000 asukasta kohti (Suomessa vastaava luku oli alle 2). Seuraavina vuosina sairastuvuutta kuvaavat luvut laskivat merkittävästi suunnilleen tasolle 50/100 000 asukasta kohden. Käänteeseen vaikutti ratkaisevasti asian paljastumisen aiheuttama yleinen pelästys, joka ulottui viranomaisista huumeidenkäyttäjiin ja seksityöntekijöihin. Kansalaisjärjestöjen kanssa yhteistyössä käynnistettiin aktiivisia ja näkyviä ehkäisykampanjoita. Asia oli jatkuvasti esillä TV:ssä ja kouluihin vietiin sukupuoliopetusta. Myös huumeidenkäyttäjille ja muille erityisessä riskissä oleville suunnattuja palveluja avattiin. Saattoipa mafiallakin olla sormensa pelissä, huumetta ilmaantui markkinoille siististi (ja todennäköisesti steriilisti) pieniin annoksiin pakattuna. 

Hyvistä uutisista huolimatta HIV uhkaa Kaliningradia nyt kahdelta uudelta suunnalta: epidemian huippuvaiheessa tartunnan saaneet ovat alkaneet oireilla tautinsa takia merkkinä aids-vaiheen alkamisesta. Kaupunkiin on perustettu pari sataa uutta sairaansijaa, joita tarvitaan vakavasti sairaiden hoitamiseksi ja lähiaikoina edessä on tuhansien potilaiden rynnäkkö. Eikä heidän hoitamisensa ole suinkaan helppoa, useimmat käyttävät edelleen huumeita mikä haittaa tarvittavaa lääketieteellisen hoidon antamista. Tehokasta yhdistelmälääkehoitoa viruksen taltuttamiseksi ei ole saatavilla rahapulan takia, mikä taas vähentää motivaatiota hoidossa pysymiseen. 

Lisäksi näyttää ilmeiseltä, että tartunta on alkanut siirtyä kiihtyvällä vauhdilla huumeiden käyttäjistä valtaväestöön. Lopullinen lasku epidemiasta tulee olemaan suuri eikä tarvittavien resurssien synnyttämiseen ole vielä kunnollista suunnitelmaa. 
 

Samanlaista muuallakin

Muut lähialueiden epidemiat ovat käyttäytyneet hyvin samalla tavalla. Riiassa tartunnan sai yli 1 000 huumeenkäyttäjää. Pietarissa heidän määränsä on laskettava kymmenissä tuhansissa. Suomikin sai osansa, satoja huumeidenkäyttäjiä sai tartunnan pääkaupunkiseudulla alkaneesta epidemiasta, joka onneksi alkaa vähitellen laantua. 

Virossa tartunnan on lyhyen ajan kuluessa saanut jo yli 2 000 henkilöä, ilmeisesti lähes kaikki ruiskuhuumeiden käytön välityksellä. Epiemia alkoi itäisessä Virossa mutta on sittemmin levinnyt Tallinnaan. Monet tartunnan saaneet rahoittavat huumeiden käyttöään myymällä seksipalveluja.. Ikäjakauma kertoo korutonta kieltään: lähes kolmannes on 15  19-vuotiaita ja suurin osa alle 25-vuotiaita. 

Viimeisin huono uutinen tulee Liettuasta, joka tähän saakka on sinnitellyt niiden maiden joukossa, missä tartuntoja on vähän eikä paikallisia epidemioita ole esiintynyt. Kuluvan vuoden keväällä paljastui yllättäen, että yli 200 vankia oli saanut HIV-tartunnan vankilassa ollessaan. Ja tartuntatapakin oli tuttu: ruiskujen ja neulojen yhteiskäyttö. Epidemia paljasti viranomaisille kuinka laajaa huumeiden käyttö vankilan sisällä on ja havahdutti heidät miettimään keinoja tartuntojen leviämisen estämiseksi. Vankilat ovatkin yhä merkittävämpi kansanterveydellinen uhka: vankilan olosuhteet levittävät sekä HIV- että tuberkuloositartuntoja, jotka sitten kylväytyvät muuhun väestöön vankien kotiuduttua.
 

Mitä pitäisi/voitaisiin tehdä

Nykyisen HIV-epidemian perimmäinen levittäjä on huumeiden käyttö, jota ruokkivat monet yhteiskunnalliset epäkohdat. Epäkohtiin tulee puuttua, mutta muutokset tuottavat tuloksia varsin hitaasti; köyhyyden poistamiseen ja syrjäytymisen ehkäisemiseen ei nopeaa korjausta ole. Lisäksi on vain niukasti tutkittua tietoa siitä, millaiset yhteiskunnalliset toimet oikeasti vähentävät huumeiden käyttöä. Sen sijaan on laajaa tieteellistä näyttöä siitä, että HIV-tartuntoja edistävää riskikäyttäytymistä voidaan vähentää ja viruksen leviämistä hidastaa suoraan huumeiden käyttäjiin kohdistuvien interventioiden avulla. Neulojen ja ruiskujen vaihto-ohjelmat, joihin liittyy neuvontaa ja sosiaalista ja psykologista tukea ovat tutkimuksissa osoittaneet tehonsa. Tärkeää on myös huumeriippuvuuden hoito ja riippuvuudesta irrottautumisen tukeminen. Avaintekijänä saattaa olla toivo, jota välittävä huolenpito huumeen käyttäjässä herättää. 

Tämä räätälöity vaikuttaminen ei tietenkään vähennä tarvetta tehdä aktiivisesti sellaista terveyden edistämistyötä, joka pyrkii torjumaan huumeiden käyttöä. Erityisesti nuorten elämäntaitoja pitäisi kehittää. Monissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että huumeita kokeilevia on moninkertainen määrä koukussa oleviin verrattuna. Kokeilujen vähentäminen ja niiden tekijöiden eliminoiminen, jotka johtavat kokeilusta riippuvuuteen olisi asetettava ensisijaiseksi terveyden edistämisen tavoitteiksi. Yhteiskuntapoliittisia ratkaisuja on haettava ja niiden vaikutuksia tutkittava. Lisäksi on tunnustettava myös geneettisten taipumusten ja sattumatekijöiden olemassa olo. Ihmisen vapaa tahto toimii loppujen lopuksi geneettisesti määräytyvien taipumusten ja sattumatekijöiden välisessä, joskus aika kapeassa maastossa. 
 
Huumeiden käyttäjiin kohdistetulla vaikuttamisella on selkeät tavoitteet. Estämällä neulojen ja ruiskujen yhteiskäyttöä estetään veriteitse tapahtuvat tartunnat, jakamalla kondomeja ja painostamalla kondomien käyttöön vähennetään seksiteitse tapahtuvia tartuntoja. Tukemalla huumeidenkäyttäjien pyrkimyksiä riippuvuutensa hallitsemiseen voidaan vaikuttaa muun muassa uusien käyttäjien rekrytointiin. 

Huumeiden käyttäjien keskuudessa tehtävä työ on poikkeuksellisen vaativaa ja edellyttää suurta ammattitaitoa ja erityisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia. Suomessa järjestettiin äskettäin tällaista työtä lähialueillamme tekevien henkilöiden työkokous, jossa yhteistä oppia pyrittiin kehittämään ja kokemuksia vaihtamaan. Kokouksella pyrittiin rohkaisemaan huumeiden käyttäjien keskuudessa työtä tekeviä työssään, joka vieläkin saa hyvin niukasti tukea virallisilta tahoilta tai kansalaismielipiteestä.
 

Lehden aineistoa lainattaessa lähde on aina mainittava.
Takaisin sisällysluetteloon