Maailman kansanterveyslaitosten johtajat kokoontuivat Italiassa |
||
|
KTL, Epidemiologian ja terveyden edistämisen osasto |
||
|
KTL järjesti yhteistyössä Yhdysvaltain kansanterveyslaitoksen CDC:n ja WHO:n kanssa maailman kansanterveyslaitosten johtajien ensimmäisen tapaamisen. Kokoukseen kutsuttiin noin kolmannes maailman kansanterveyslaitoksista. Pyrkimyksenä oli mahdollisimman kattava maantieteellinen, poliittinen ja sosioekonominen edustavuus. Tässä onnistuttiinkin varsin hyvin ja mukana olivat: Algeria, Australia, Bosnia-Herzegovina, Brasilia, Etelä-Afrikan tasavalta, Hollanti, Indonesia, Iran, Kiina, Meksiko, Nigeria, Pakistan, Ranska, Ruotsi, Suomi, Thaimaa, Tsekin tasavalta, Venäjä ja Yhdysvallat. Italiassa pidetty kokous toteutettiin Rockefeller-säätiön taloudellisella tuella. Kokouksen sihteeristö toimi KTL:ssa Helsingissä ja kokouspaikkana oli Rockefeller-säätiön omistama Bellagion konferenssi- ja opintokeskus Milanon lähellä. Kokouksen keskeisenä tavoitteena oli laitosten välisen tiedonvälityksen parantaminen sekä yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen. Alustusten pohjalta keskusteltiin kansanterveyslaitosten tehtäväkuvasta ja laitosten roolista kansainvälisessä terveysjärjestelmässä. Lisäksi kansanterveyteen kohdistuvat hätätilanteen ja bioterrorismin uhat olivat asialistalla. Kansanterveyslaitosten keskeisiä toimialueita olivat tartuntatautien torjunta, riskitekijöiden ja sairauksien seuranta, krooniset taudit, rokotukset, ympäristöterveydenhuolto ja terveyden edistäminen. Useimpien laitosten tehtäväkuvaan kuuluvat kansanterveyden asiantuntijatehtävät, tutkimus, palvelutuotanto sekä osallistuminen terveydenhoitohenkilökunnan koulutukseen. Toimialojen ja tehtävien painopistealueet kuitenkin vaihtelivat huomattavasti eri laitosten välillä. Kansanterveyslaitosten erityiseksi vahvuudeksi kansainvälisessä yhteistyössä nähtiin se, että laitokset toimivat epäpoliittisina korkean tason asiantuntijaorganisaationa välittömästi ministeriön alaisuudessa. Näin ollen poliittiset suhdanteet eivät ainakaan välittömästi heijastu laitosten toimintaa. Samoin eri maiden laitokset voivat toimia yhteistyössä silloinkin kun hallitusten väliset poliittiset ristiriidat ovat kärjistyneitä ja maiden välinen poliittinen yhteistyö ei toimi. Kokouksen osanottajat kannattivat yksimielisesti kansallisten laitosten
yhteistyön jatkamista ja valtuuttivat KTL:n suunnittelemaan ja koordinoimaan
sitä. Tulevaisuuden yhteistyömuotoina nähtiin muun muassa
aktiivinen tiedonvaihto, yhteiset www-sivut, kansanterveyslaitosten maailmanjärjestön
perustaminen sekä laitosten johdon tapaamiset 1-3 vuoden välein.
|
||
|
|
||
|
|
||