Yersiniat ovat kampylobakteerien ja salmonellojen jälkeen kolmanneksi yleisimpiä elintarvikevälitteisten infektioiden aiheuttajia Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Toisin kuin kampylobakteeri- ja salmonellaripulit, yersiniainfektiot ovat pääasiassa kotimaisia. Yersinia-sukuisista bakteereista tunnetuimpia ovat ripulin ja niveloireiden aiheuttajat, osa Yersinia enterocolitica lajin bakteereista ja Yersinia pseudotuberculosis. Bioasekeskustelujen myötä on lisäksi Yersinia pestis, aikoinaan pelätty ruttobakteeri, noussut uudelleen ajankohtaiseksi. Joukkoon mahtuu myös yleensä ihmiselle harmittomia ympäristöperäisiä lajeja. 
 

Laaja lämpötila-alue

Y. enterocolitica infektioiden määrä on laskenut Suomessa tasaisesti viime vuosikymmenen lähes 900 vuotuisesta infektiosta (vuonna 1995) noin 550 infektioon (vuonna 2001). Samaan aikaan Y. pseudotuberculosis on noussut aikaisemmin harvinaisesta, vuositasolla 30-40 yksittäiseen infektioon liittyneestä bakteerista merkittäväksi epidemioiden aiheuttajaksi. Se on aiheuttanut vuoden 1997 jälkeen viisi eri epidemiaa, joissa on sairastunut lähes 300 ihmistä. Y. enterocolitica kuitenkin aiheuttaa edelleen määrällisesti eniten raportoituja yersiniooseja, vaikka ei olekaan aikaansaanut moniin vuosiin epidemioita maassamme.
 

Haasteita laboratorioille

Y. enterocolitican diagnostiikkaa parannettu KTL:ssa

Kliinisen mikrobiologian laboratorioista SUBA:an jatkotutkimuksiin lähetetty kanta viljellään CIN-alustalle ja kasvua verrataan ATCC-kontrollikantoihin maljamikroskoopin avulla. CIN- alustalla esiintyvissä pesäkkeissä voidaan havaita eri lajeille tyypillisiä eroja, jotka eivät erotu paljain silmin tarkasteltuna. Saapuneen kannan API 20E testitulos uusitaan tarvittaessa +30?C:ssa lajinmäärityksen varmistamiseksi. Tarvittaessa tehdään myös lisätestejä, sillä esim. Y. mollaretii ja Y. bercovieri ovat biokemiallisilta ominaisuuksiltaan hyvin lähellä Y. enterocoliticaa, eikä API 20E erottele näitä toisistaan. Saapuvalle kannalle tehdään myös alkuvaiheessa virulenssiplasmidin havaitseva CR-MOX (Congo Red Magnesium Oxalate agar)-maljatesti. Testi on tärkeä tehdä mahdollisimman pian bakteerin eristämisen jälkeen, sillä bakteeri voi menettää virulenssiplasmidinsa helposti toistuvien jatkoviljelyjen seurauksena (plasmidi on tarpeellinen bakteerille elimistössä, ei laboratorio-oloissa; tämä on otettava huomioon myös negatiivisten tulosten tulkinnassa!). Jos tutkittava kanta on Y. enterocolitica, sille tehdään seuraavassa vaiheessa biotyypitys ja ainoastaan ns. patogeenisiin biotyyppeihin 2, 3 tai 4 (taulukko 1) kuuluvat kannat serotyypitetään. Laboratoriolle annettavan vastauksen painopiste on siis siirtynyt epävarmasta serotyypityksestä menetelmällisesti varmemman biotyypityksen suuntaan. Samalla annetaan nykyiseen tutkimustietoon perustuva arvio kannan mahdollisesta patogeenisuudesta, jota voidaan hyödyntää kannan lähettäneessä laboratoriossa arvioitaessa löydöksen kliinistä merkitsevyyttä.

SUBA:ssa aloitetun Y. enterocolitican virulenssiominaisuuksia kartoittavan tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2000 tutkittiin muista laboratorioista lähetetyt Y. enterocolitica kannat serotyypityksen lisäksi biotyypityksellä ja CR-MOX-testillä. Vain puolet laboratorioon tulleista 300 Y. enterocolitica kannoista oli testien perusteella patogeenisiin tyyppeihin kuuluvia. Serotyypityksen merkitystä diagnostiikassa onkin syytä kyseenalaistaa. Biotyypitys pystyi jaottelemaan myös ne noin 170 kantaa joita ei ollut saatu serotyypitettyä: 20 kantaa kuului patogeenisiin biotyyppeihin ja loput 150 ei-patogeeniseen biotyyppiin 1A.
 

Löydöksen merkityksen arviointi

Tyypitykset jatkuvat

Lähdeluettelo saatavissa kirjoittajilta