Viime talven influenssaepidemioiden valtavirus oli B-viruksiin kuuluva Hongkong-muunnos, josta tuskin on suurta harmia tulevana talvena. Tänä vuonna pääroolia saattaa esittää influenssa A-viruksiin lukeutuva Fujian-virus, johon viittaavat sen varhaiset ärhentelyt läntisimmässä Euroopassa.
Kesä katkaisi kevättalvella 2003 Suomeen saapuneen Fujian-viruksen epidemian alkuunsa. Suomen kesän ajaksi Fujian-virus siirtyi eteläisen pallonpuoliskon talveen ja aiheutti Australiassa ja Uudessa Seelannissa epidemian, joka oli voimakkaampi kuin siellä kertaakaan vuoden 1998 jälkeen. Tällaisiin tilanteisiin on usein liittynyt influenssaepidemian käynnistyminen seuraavana syksynä tavanomaista aikaisemmin Euroopassa ja niin näyttäisi käyvän tänäkin syksynä.
Tätä kirjoitettaessa (12.11.2003) influenssa A -viruksen aiheuttama epidemia on käynnistynyt Islannissa, Irlannissa ja Skotlannissa. Espanjassa epidemiakynnys on ylittynyt eräillä alueilla ja paikallisia epidemiapesäkkeitä on todettu monissa maissa, muun muassa Englannissa ja Pohjois-Norjassa. Suomessa ensimmäiset osoitukset A-viruksista ovat syyskuulta. Kymmenes marraskuuta alkaneella viikolla epidemia puhkesi varusmiesten keskuudessa Parolassa. Pääosa Euroopassa eristetyistä A-viruksista on vastannut Fujian-virusta, pienempi osa Panama-virusta, joka on edustettuna syksyn influenssarokotteissa.
Varhain alkavien epidemioiden mahdollisuus on huomioitu influenssarokotuskampanjan toteuttamisessa rokotus suositellaan otettavaksi loka-marraskuun aikana. Rokottamisesta ei ole haittaa influenssaepidemian aikanakaan, mutta koska rokotteen antaman suojan kehittymiseen menee pari viikkoa, epidemian jo alettua annettu rokote ei välttämättä ennätä estää sairastumista. Tavallista vaikeampaa tautia ei kuitenkaan ole odotettavissa. Panama-viruksen sisältämän rokotteen antama suoja Fujian-virusta vastaan ei ole paras mahdollinen, mutta pääsääntöisesti rokotuksesta on silti ollut hyötyä. Kun Fujian-virus aiheutti epidemian Suomen kesän aikana Australiassa, rokotteen antama suoja oli tyydyttävä. On hyvä muistaa, että jos parin viikon sisällä rokotuksesta sairastuu influenssaan, se ei johdu rokotuksesta, vaan tapahtuu siitä huolimatta. Influenssarokotteet eivät sisällä elävää virusta eikä niistä voi saada influenssaa.
Reijo Pyhälä (reijo.pyhala@ktl.fi )
KTL, Influenssalaboratorio
Riitta Räty (riitta.raty@ktl.fi)
KTL,
Hengitystievirusten laboratorio
Satu Rapola
KTL (satu.rapola@ktl.fi) Rokoteosasto