Arja R. Aro professoriksi Tanskaan


Kansanterveyslaitoksessa pitkään työskennellyt erikoistutkija, dosentti Arja R. Aro on nimitetty kansanterveystieteen professoriksi Etelä-Tanskan yliopistoon. Terveystieteiden tiedekunnassa hänen tehtävänään on luoda tutkimuslinjat näyttöön perustuvalle terveyden edistämiselle yhteisössä. Opiskelijoista iso osa on ulkomaalaisia, ja työkielenä on englanti.

– Opetus on ongelmalähtöistä ja siksi sekä kiinnostavaa että haastavaa. Opetus on aina ollut minulle tärkeää. Haluan myös olla mukana kehittämässä terveydenedistämisen ohjelmia ja vaikuttaa näin terveyspolitiikkaan, kertoo Arja R. Aro.

Yhteistyö KTL:n kanssa jatkuu keskeneräisissä hankkeissa mm. FINRISKI 2007 -tutkimuksessa, jossa Arja R. Aro jatkaa psykososiaalisia ja mielenterveystekijöitä tutkivassa ryhmässä. Hän jatkaa myös IkiHyvä-hankkeen ryhmässä, joka kehittää vanhusten toimintakykyinterventiota.

suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_2005/7/15_arjaaro.jpg

Maallikkonäkemykset tärkeitä

Arja R. Aron uran neljä keskeistä teemaa ovat maallikkojen käsitys ja kokemus terveydestä, seulontaohjelmien arviointi, elämänlaadun mittaaminen ja terveyden edistäminen.

Erityisen tärkeä aihe hänelle on ollut koettu terveys ja riskikäsitykset eli maallikon kokemus, näkemys ja tietämys terveyteen liittyvissä seikoissa ja miten ne liittyvät terveyskäyttäytymiseen ja palvelujen käyttöön.

Toinen tärkeä tutkimusaihe on riskistä kommunikoiminen: Miten riskistä pitäisi kertoa potilaalle ja maallikolle? Media vaikuttaa Aron mukaan paljon siihen, mistä ihmiset milloinkin huolestuvat. Suomessa oikeaa tietoa voidaan onneksi jakaa nopeasti ja keskitetysti. Arolta on valmistumassa tutkimus, jossa selvitetään suomalaisten ja hollantilaisten suhtautumista SARS:n uhkaan.

Tutkimusnäytöstä terveyden edistämiseen

Aroa kiinnostaa myös se, miten tutkimusnäytöstä päästään terveyden edistämiseen. Ikihyvä-hankkeessa pyritäänkin muuttamaan tieto käytännön toimiksi.

– Puhtaan tutkimustiedon lisäksi meillä on myös paljon implisiittistä tietoa, mutta emme tiedä miten sitä voisi hyödyntää. Käytännön kokemus tulisi ensin muuttaa arvioitavaksi tiedoksi, sillä vasta arvioitu tieto on vakuuttavaa, painottaa Arja R. Aro

Tätä tarkoitusta varten Aro on ollut mukana EU-projektissa kehittämässä protokollaa, jonka avulla voidaan koota ja arvioida tutkimustiedon lisäksi käytännön tietotaitoa ja kokemusta sekä siirtää näin syntynyttä näyttöä käytännön terveydenedistämiseen.

Aro korostaa sitä, että terveyden edistäminen on aina kontekstiin sidottua. Siksi tarvitaan tietoa siitä, miten terveyden edistämisen keinoja saadaan hyödynnettyä eri konteksteissa.

(MK)