Elämää AIDS-myrskyn silmässä
Ensimmäisen suomalaisen AIDS-potilaan löytyminen kesällä 1983 iski rajusti homoyhteisöön. AIDS henkilöityi pian diagnoosin tehneeseen iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri Sirkka-Liisa Valleen, joka ryhtyi valistamaan väestöä ja torjumaan HIVin leviämistä homoseksuaalien keskuudessa. Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin HIV on vaarallisella tavalla arkipäiväistynyt ja kadonnut otsikoista.
Sirkka-Liisa Valle oli aloittanut kansanvalistajan työnsä ja kauan ennen AIDSin tuloa Suomeen.- Esitelmöin ja annoin haastatteluja seksuaalihygieniasta, sukupuolitautien leviämisestä ja kondomin käytön tärkeydestä. Aiheista, jotka ovat edelleen täysin ajankohtaisia, kertoo Valle. Valistusta Valle jakoi myös suositussa radio-ohjelmassa Sukupuolielämän kirjelaatikko, jota hän teki yhdessä toimittaja Seija Wallius-Kokkosen kanssa.
Kesällä 1982 entinen esimies, iho- ja sukupuolitautien professori Kimmo Mustakallio esitti 40-vuotispäiväänsä juhlineelle Vallelle kutsun esitelmöidä klinikalla homomiesten uusista taudeista. Kumpikin oli seurannut lehdistä uutta outoa oireyhtymää, joka oli todettu homomiehillä Yhdysvalloissa kesällä 1981. Syksyllä 1982 sairaus sai nimen acquired immunodeficiency syndrome, AIDS.
Valmistellessaan toukokuuksi 1983 sovittua esitelmää Valle vakuuttui, että taudin esiintymistä myös suomalaisessa homoseksuaaliväestöstä tulisi selvittää, sillä kaikissa muissa Pohjoismaissa oli tautitapauksia. Alun perin kahden kuukauden mittaiseksi suunniteltu projekti sai tilat Välskärinkadun sukupuolitautiklinikalta. Se otettiin hyvin vastaan SETA:ssa, jossa kuolemaan johtava sairaus oli hyvin tiedossa. Yllätykseksi ensimmäinen AIDS-potilas löytyikin jo kolmen viikon kuluttua projektin alkamisesta. Alkoi mediakohu, johon kukaan ei ollut varautunut. SETA:n puhelinlinjat tukkeutuivat, ja Valle joutui selittämään medialle toistamiseen, mistä oli kyse ja korjaamaan väärää tietoa.
Vain huonoja uutisia
- AIDSin mukanaan tuoma mediakohu ilmaantui vaiheessa, jolloin homoseksuaalisuutta vasta siedettiin, mutta ei oltu vielä välttämättä hyväksytty. Homoyhteisö pelkäsi torjuntareaktiota. Siksi korostin ihan ensimmäisistä haastatteluista alkaen, ettei AIDS ole homojen tauti, vaan sekä miehiin että naisiin tarttuva tauti. Sanoma kuitenkin hukkui alkuun myllytykseen, joka syntyi siitä, että tauti painottui meillä kuten muissakin länsimaissa homomiehiin, muistelee Valle.AIDSin pääasialliset tartuntatavat selvisivät jo ennen aiheuttajaviruksen, HIVin, paljastumista. Huomattiin, että tauti tarttui hepatiitti B:n tavoin: veren lisäksi myös siemennesteen ja emättimen eritteen välityksellä. Jo syksyllä 1981 amerikkalaisten potilaiden joukossa oli suonensisäisten huumeiden käyttäjiä. Seuraavana vuonna todettiin tartunnat verensiirto- ja hemofiliapotilailla ja lapsilla. Aiheuttajaksi paljastui uusi retrovirus vuonna 1983.
Vallen määräaikaiseksi suunniteltu projekti jatkui. Hän seurasi ja valisti potilaskohortin jäseniä puolen vuoden välein. Tutkimukseen tuli koko ajan mukaan uusia osallistujia, koska muualta ei löytynyt asiantuntemusta. Ensimmäiset potilasnäytteet lähetettiin tutkittavaksi Yhdysvaltoihin jo kesällä 1984, kun Robert Gallon ryhmä sai kehitettyä vasta-ainetestin.
Ensimmäisen suomalaisen naispotilaan löytyminen vuonna 1984 yllätti ”homotautiin” tottuneet ihmiset. Pian huomattiin, että myös meillä oli myös verivalmisteiden aiheuttamia tartuntoja. SPR:n Veripalvelun aktiivisten toimenpiteiden ansiosta viimeinen verestä tullut tartunta on Suomessa vuodelta 1985. Ikävä yllätys oli, että virus infektoi suoraan aivosoluja, ja sen seurauksena suuri osa AIDS-potilaista vähitellen dementoitui.
Yksityislääkärinä ja tutkijana Valle puhui vapaasti ja avoimesti mielestään tärkeistä asioista. AIDS henkilöityi vahvasti Vallen persoonaan, ja sen mukana tuli myös negatiivista julkisuutta. Vastakkainasettelu viranomaisten kanssa oli useissa tilanteissa ilmeinen. Myös homoyhteisön oli vaikea hyväksyä osaa Vallen ajatuksista.
- Puhuin suuseksiin liittyvästä tartuntavaarasta ja korostin sitä, että parisuhde ei vielä suojaa ketään, elleivät osapuolet ole suostuneet testiin ja tiedä olevansa HIV-negatiivisia.
HIV-testi jakoi mielipiteet
Kun vasta-ainetesti tuli käyttöön, alkoi Suomessakin kiivas keskustelu testauksen merkityksestä.- HIV-testiä vastustettiin, koska tautiin ei ollut hoitoa ja tieto omasta tartunnasta oli raskas kantaa. Pelättiin taudin mukanaan tuomaa syrjintää. Arveltiin jopa, että testiä käytettäisiin ihmisten rekisteröintiin sukupuolisen suuntautumisen mukaan. HIV-epidemian seurannan takia oli tärkeää, että positiiviset testitulokset rekisteröitiin henkilötunnuksella, jolloin tiedetään testeissä löytyneiden HIV-tartuntojen todellinen määrä. Nyt itsestään selvästä asiasta käytiin monet kiivaat kädenväännöt, muistelee Valle.
Vallen mielestä asenteiden HIV-testiä kohtaan luulisi nyt muuttuneen jo senkin takia, että toisin kuin 10 vuotta sitten HIV-tartunnan saaneet voivat lääkkeiden ansioista elää kuta kuin normaalia elämää. Yksi asia ei ole muuttunut: vaikka verinäytteen viruspitoisuus olisi mittaamattomissa, on tartunta suojaamattoman seksin välityksellä mahdollinen.
- Ilmaiseen HIV-testiin on Suomessa päässyt vuodesta 1986 alkaen. Silti avoterveydenhuollosta löytyy edelleen HIV-potilaita, jotka ovat jo vaikeasti sairaita siinä vaiheessa, kun testi ensi kertaa tehdään. Se kertoo siitä, etteivät tartunnalle altistuneet joko huomaa, halua tai uskalla testata itseään. Toisaalta HIV tarjosi myös kanavan herkkien ihmisten peloille. Vierasta ihmistä suudelleet tai saunan lauteilla istuneet saattoivat käydä toistuvasti testissä, eivätkä uskoneet, että tulos oli negatiivinen. Moni joutui lähes psykoottistasoiseen ahdistuskierteeseen. Ihmiset tarvitsevat edelleen tukea testiin mennäkseen.
Tahaton ja tahallinen tartuttaminen
Raskainta aikaa Sirkka-Liisa Vallelle itselleen oli 1990-luvun alku, jolloin keskusteltiin laajasti seksiin ja seksitauteihin liittyvästä vastuusta. Keskustelun käynnistivät oikeudenkäynnit tahallisesta tartuttamisesta. Valle oli loppuun asti sitä mieltä, että HIV-positiivinen ei voi jättää suojautumista seksikumppanin ratkaistavaksi, vaan hänen on kannettava myös oma vastuunsa tartuntaketjun pysäyttämisessä.- Vastuusta ei voi vetäytyä ajattelemalla, että toinen on tyhmä, kun ei osaa ajatella, että minulla voisi olla HIV. Suostuminen seksiin ei tarkoita suostumista tappavaan tautiin.
Vielä tässä vaiheessa Valle olisi halunnut HIVille yleisvaarallisen tartuntataudin statuksen, jotta lääkäreillä olisi ollut oikeus ja velvollisuus tehokkaasti jäljittää tartuntaketjuja. Vastustajat katsoivat, että tämä tekisi testiin tulemisen entistä vaikeammaksi ja lisäisi sitä kautta tartuntoja. Eristämismahdollisuus nostettiin esille, vaikka hyvin tiedettiin, ettei se Suomessa olisi tullut kysymykseen. Tartutusoikeudenkäynneissä kävi ilmi, että rikosoikeudellisilla keinoilla voitiin vaikuttaa riittävästi, eikä hän sen jälkeen pitänyt HIVin luokittelua yleisvaaralliseksi enää tarpeellisena.
HIV katoaa otsikoista
HIVn testaus ja hoito katosivat otsikoista 90-luvulla. Uutisiin HIV nousi uudestaan laajemmin vuonna 1998, kun pistoshuumeiden käyttäjien keskuudessa todettiin epidemia. Viimeaikoina suomalaisten HIV-tartunnat ovat ylittäneet harvoin uutiskynnyksen. Vallea huolestuttaa HIVin arkipäiväistyminen ja ennalta ehkäisevän työn vähyys. Seksiteitse saatujen tartuntojen määrä on viime vuosina kääntynyt nousuun sekä homo- että heteroseksuaalien parissa. Kupan, tippurin ja harvinaisten sankkeritautien yleistyminen homoseksuaaleilla osoittaa, ettei kondomia käytetä.- Meillä on uusi sukupolvi, joka ei ole nähnyt yhtään AIDS-potilasta. Lääkkeiden avulla virusten määrä pysyy mittaamattomissa, potilaat voivat hyvin, eikä mistään näy, että heillä on krooninen infektio. Lääkkeiden tehoa korostettaessa syntyykin helposti käsitys, ettei HIV enää olisi tappava tauti, pohtii Valle.
Vaikka lääkkeillä voidaan antaa jopa kymmeniä vuosia lisää elinaikaa, kaikille ne eivät sovi, eikä kaikilla välttämättä riitä motivaatiota hoitoon. Ihmiset kuolevat edelleen HIV-infektioon.
- Nyt pelätään HIVin leviämistä nuoreen heteroväestöön, jossa klamydia on yleinen. Tartunnat leviävät tällöin helpommin, sillä infektiot voimistavat toistensa vaikutuksia. Suojautumalla klamydiaa, herpestä ja HPV-infektiota vastaan kondomilla estetään samalla HIV-tartunnat. Ei kondomin käytön vaatimus ole kadonnut minnekään vaikka raskaudenehkäisy perustuisikin e-pillereihin, muistuttaa Valle.
Maria Kuronen
HIVin historia