Kaksivuotiaan laihuus ennustaa sepelvaltimotaudin riskiä
Kaksivuotiaan laihuus ennustaa sepelvaltimotaudin riskiä
Tuoreen tutkimuksen mukaan matala syntymäpaino, hidas kasvu ja laihuus kahden ensimmäisen elinvuoden aikana lisäävät sepelvaltimotaudin riskiä aikuisiässä. Riski on erityisen suuri silloin kun varhaislapsuuden laihuutta seuraa nopea painonnousu.
Kansanterveyslaitoksella toimiva tutkimusryhmä keräsi yhdessä Southamptonin yliopiston tutkijoiden kanssa 8 760 Helsingin Naistenklinikalla vuosina 1934–1944 syntyneen ihmisen kasvutiedot neuvolan ja kouluterveydenhuollon kortistosta. Nämä tiedot yhdistettiin sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteristä ja kuolemansyyrekisteristä saatuihin sepelvaltimotautidiagnooseihin.Tutkijat olivat aiemmissa tutkimuksissaan osoittaneet täysiaikaisten lasten pienen syntymäpainon yhteyden sepelvaltimotautiin. Yllätyksekseen he totesivat, että sepelvaltimotautiin sairastuneet olivat olleet vielä kahden vuoden iässä keskimääräistä laihempia. Riski oli erityisen suuri niillä laihoilla kaksivuotiailla, joiden paino nousi nopeasti myöhemmin lapsuuden aikana (kuva 1).
Lihasmassa suojelee diabetekselta
Professori Johan Erikssonin mukaan monet eri mekanismit voivat selittää lapsuuden laihuuden ja aikuisiän terveyden yhteyttä.- Olemme aiemmassa tutkimuksessamme osoittaneet, että pienipainoisena syntyneillä on aikuisiässä vähemmän lihaskudosta kuin normaalipainoisena syntyneellä. Lihaskudos on sokeriaineenvaihdunnan kannalta tärkeä kudos, johon sokeri varastoituu ja jossa se myös poltetaan. Mitä enemmän ihmisellä on lihaskudosta, sen enemmän hänellä on varastotilaa sokerille. Siksi suuri lihasmassa suojelee esimerkiksi aikuistyypin diabetekselta, joka puolestaan on merkittävä sepelvaltimotaudin riskitekijä, selittää Eriksson.
Lihasmassan vähyyden yhteys insuliinin heikentyneeseen vaikutukseen, insuliiniresistenssiin, vahvistui myös terveystarkastuksessa, joka tehtiin 2000 edellä mainitusta tutkimusväestöstä valitulle henkilölle. Tarkkoihin kliinisiin tutkimuksiin sisältyivät lihasmassan mittauksen lisäksi sokerirasituskokeet ja rasva-aineenvaihdunnan huolellinen analysointi. Liikuntaharrastuksia, ruokailutottumuksia ja elämänlaatua kartoitettiin seikkaperäisesti. Kliinisen tutkimuksen tuloksia ei ole vielä julkaistu.
Tutkijat vertasivat myös pienipainoisina syntyneitä, mutta myöhemmin laihoina pysyneitä niihin, jotka lihoivat lapsuudessa.
- Hiukan karrikoiden voisi sanoa, että niillä, jotka syntyvät pieninä ja pysyt pieninä läpi elämän, riski sairastua kakkostyypin diabetekseen tai sepelvaltimotautiin on kohtalaisen pieni. Epäedullisinta on suurehko painonnousu tilanteessa, jossa elimistö on valmistautunut siihen, että elämä jatkuu pienikokoisena, kertoo Johan Eriksson.
Laihoilla lapsilla myöhempi painonnousu voi merkitä nimenomaan rasvakudoksen määrän nousua, jonka tiedetään lisäävän insuliiniresistenssiä.
Erikssonin mukaan syyt nopeampaan painonnousuun osalla laihoista lapsista löytyvät sekä perintö- että ympäristötekijöistä. Sikiöaikaisen kasvun ja perintötekijöiden interaktiosta on jo olemassa näyttöä. Ns. Barkerin hypoteesi pienen syntymäpainon yhteydestä sepelvaltimotautiriskiin näyttäisi pitävän paremmin paikkansa niiden kohdalla, joilla on tietty perimä.
- Voimme myös spekuloida, että vanhemmat yrittivät ehkä ruokkia näitä lapsia hiukan paremmin, koska he ovat pienikokoisia. Varsinkin sodan aikana laihuutta pidettiin sairauden merkkinä.
Selitystä pienipainoisena syntyneiden kohonneeseen sepelvaltimotautiriskiin on haettu myös maksan toiminnasta. Tämä edelleen hypoteettinen ajatus perustuu tietoon maksan joustavasta kehityksestä lapsuudessa.
- Maksa ei ole valmiiksi kehittynyt syntymähetkellä, vaan se kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana. Voisi ajatella, että silloin kun ravinnonsaanti ei ole optimaalista, elimistö käyttäisi ravinnon tärkeiden kudosten kuten keskushermoston rakentamiseen ja maksan kehitys jäisi puutteelliseksi. Tämä vaikuttaisi maksan kykyyn käsitellä kolesterolia ja muita rasvoja ja johtaisi korkeampiin kolesteroliarvoihin aikuisiässä, pohtii Eriksson.
Intialaistutkimus vahvistaa suomalaisten havainnot
Helsinkiläiskohortti on maailmalla ainutlaatuinen, sillä missään muualla ei ole käytettävissä yhtä tarkkoja tietoja ihmisten kasvusta näin pitkältä ajalta. Ainoa vastaava tutkimus on tehty Intiassa, missä tutkitut henkilöt ovat nyt keskimäärin 30-vuotiaita eikä heillä vielä esiinny sepelvaltimotautia. Sen sijaan insuliiniresistenssi ja tyypin 2 diabetes liittyvät selvästi varhaislapsuuden laihuuteen intialaisryhmässä.Myös KTL:n ryhmä on todennut, että samat varhaislapsuuden kasvutekijät, jotka altistavat sepelvaltimotaudille, liittyvät läheisesti kakkostyypin diabetekseen.
Tutkimus on osa laajaa Idefix-projektia, joka käynnistyi jo toistakymmentä vuotta sitten, kun KTL:n tutkijat aloittivat yhteistyön englantilaisen David Barkerin kanssa British Heart Foundationin tuella. Barker julkaisi nimellään tunnetun hypoteesin pienen syntymäpainon yhteydestä sepelvaltimotautiin 1980-luvulla. Perintötekijöiden lisäksi tutkijat korostavat sikiöaikaisten ja varhaislapsuuden ympäristötekijöiden merkitystä. Äidin ravinnonsaanti, istukan toiminta ja äidin verenpaine vaikuttavat myös lapsen kasvuun. Äidin stressi saattaa vaikuttaa aivolisäke-lisämunuais-akseliin ja ohjelmoida sen niin, että syntyvä lapsi altistuu esimerkiksi verenpainetaudille.
Projektin alkuperäinen aineisto koostui kaikista vuosina 1934–44 Helsingin naistenklinikalla syntyneistä. Ryhmä suunnittelee jatkavansa tutkimusta seuraamalla nyt kliinisissä tutkimuksissa olleiden 2000 henkilön kognitiivisia toimintoja ja ikääntymistä ja vertaamalla niitä varhaiseen kasvuun. Toinen tutkimusaihe on selvittää ylipainoisten, mutta aineenvaihdunnaltaan täysin terveiden ihmisten varhaista kasvua.
Professori Eriksson korostaa sitä, että pienipainoisuus on vain riskitekijä.
- Aikuisiän terveyskäyttäytymisellä voi vaikuttaa aivan ratkaisevasti omaan terveyteensä. Olemme myös osoittaneet liikuntaharrastuksen kumoavan syntymäkokoon liittyvän riskin. Emme myöskään halua antaa painorajaa, jonka alle jäävillä on selvä riski.Barker DJP, Osmond C, Forsen TJ, Kajantie E, Eriksson JG. Trajectories of growth among children who have coronary events as adults. N Engl J Med 2005;353:1802–9.
Kuva 1. Pituuden, painon ja painoindeksin poikkeamat standardideviaatiosta (z score) pojilla, jotka sairastuivat aikuisina sepelvaltimotautiin. Seuranta-aika oli syntymästä 11 ikävuoteen.
N Engl J Med 2005;353:1802–9. Copyright © 2005 Massachusetts Medical Society. Translated with permission.