Mistä on pienet tytöt tehty?
Mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, kanelista.
Niistä on pienet tytöt tehty.
Mistä on pienet pojat tehty?
Mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista, sammakoista,
koiran hännäntupsukoista.
Niistä on pienet pojat tehty.
Kovin kaukaisilta ja romantisoiduilta kuulostavat vanhan kansanrunon
säkeet tänään. Inkiväärin ja sammakoiden sijasta nykylapset on tehty
pikemminkin Internetistä ja Salkkareista. Lapset itse tuskin voivat
kuvitella aikaa ilman videoita, kännyköitä ja pelikoneita. Lasten
arkiympäristö on monella tavalla muuttunut parissa vuosikymmenessä.
Samanaikaisesti lasten eriasteinen henkinen pahoinvointi,
psykososiaalinen oireilu ja psyykkiset häiriöt ovat lisääntyneet miltei
kaikkialla maailmassa. Osa psyykkisiksi häiriöiksi luokiteltavasta
oireilusta selittyy parantuneiden tutkimusmenetelmien ja oireiden
paremman tunnistamisen pohjalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että
erilainen oireilu on viime vuosikymmeninä paitsi lukumääräisesti
lisääntynyt, myös laadullisesti vaikeutunut. Mistä tämä johtuu?
Yksittäisiä tekijöitä muutokseen on vaikea – ellei mahdotonta –
osoittaa.
Erilaisten kehityksellisten riski- ja suojatekijöiden vaikutus eri
ikävaiheissa, niiden toisiaan vahvistava tai vaimentava yhteisvaikutus
sekä positiiviset ja negatiiviset ketjureaktiot tekevät
syysuhdetarkastelun vaikeaksi. Samat riskitekijät vaikuttavat niin
henkisen pahoinvoinnin kuin varsinaisten mielenterveyden häiriöiden
syntymiseen. Riskitekijän vaikutus riippuu lapsen
haavoittuvuudesta, riskien kasautumisesta ja epäsuotuisan tilan
jatkumisesta tai toistumisesta. Yksi, mutta vain yksi, näkökulma
lisääntyneen oireilun ymmärtämiseen on tarkastella sellaisia lapsen
arkipäivän tekijöitä, joissa on tapahtunut erityisen suuria muutoksia.
Perherakenteet ovat viime vuosikymmeninä muuttuneet rajusti. Monen
lapsen arkea on sukkulointi usean kodin ja vielä useamman ihmissuhteen
välillä. Yhteiskunnassa työ on jakautunut niin että toiset
kuormittuvat liiallisesta työmäärästä, toiset työn puutteesta.
Työelämän vaatimukset heijastuvat lapsiin paitsi vanhemman uupumuksen,
myös fyysisen poissaolon kautta. Aikuisten omasta tarpeesta lieneekin
syntynyt käsite laatuajasta. Osittain se, mitä oma aikamme
ihannoi lapsen itsenäisyytenä, olisi vielä muutama vuosikymmen sitten
määritelty lapsen kaltoin kohteluksi. Monella lapsella on arki
aikuisten tavoin niin kiireinen, että aikaa leikille tai luovalle
joutilaisuudelle ei ole.
Ajallemme tyypillistä on myös yksilön- ja ilmaisunvapauden
korostaminen. Turhan usein unohdetaan, että erilaiset rajoitteet
olisivat lastensuojelua parhaimmillaan. Lapset joutuvat nykyään
kohtaamaan asioita, jotka aiemmin oli rajattu pois lapsen
kokemusmaailmasta. Ehkä selkeimmin tämä on nähtävissä lapsen
psykoseksuaalisen kehityksen osalta. Lapsi ei enää saa itse löytää omaa
seksuaalisuuttaan oman kehityksensä mukaisesti, vaan joutuu kohtaamaan
eri puolilta (mainoksista, televisiosta, peleistä, internetistä)
pursuavan seksuaalisuuden liian aikaisin ja liian rajusti. Lapsen
rajat ulkomaailmaan ovat muuttuneet sekä laadullisesti että
määrällisesti moninkertaistuneen median vuoksi. Kaikenlaista tietoa,
niin hyödyllistä kuin haitallista, on helposti ja nopeasti saatavilla,
mutta lapsen psyykkiset edellytykset sen käsittelemiseen ja kriittiseen
tarkastelemiseen eivät ole vastaavasti kehittyneet. Tämän päivän lapsi
on reaaliaikaisesti tietoinen maailman tapahtumista kaikkine
katastrofeineen ja uhkineen. Vanha sanonta "tieto lisää tuskaa" on
valitettavan totta monen lapsen kohdalla.
Ovatko lapset muuttuneet? Onko lapsuus lyhentynyt, kuten toisinaan
kuulee väitettävän? Lasten kasvatus on aina ollut sidoksissa aikansa
ihanteisiin ja arvoihin. Ulkoisista muutoksista huolimatta lapsen
kasvun keskeiset peruselementit ovat kuitenkin pysyneet varsin
muuttumattomina. Puberteetti on jonkin verran aikaistunut
vuosikymmenien saatossa, mutta tämä muutos johtunee aiempaa
edullisemmista ravitsemus- ja ympäristötekijöistä. Lapsen psyykkinen
kypsyminen tapahtuu sitä vastoin aivan yhtä hitaasti kuin ennenkin.
Lapsen kehitys ja persoonallisuuden muotoutuminen riippuvat sekä lapsen
synnynnäisistä varustuksista (perimästä, raskaudenaikaisista
olosuhteista ja synnytyksestä) että lapsen lähiympäristöön liittyvistä
tekijöistä – aivan erityisesti lapsen vuorovaikutussuhteista. Uudet
tutkimusmenetelmät ja lisääntynyt tutkimustieto ovat vain vahvistaneet
sen, mitä pienten lasten äidit ovat aina tienneet: pieni vauva ei ole
tabula rasa, "tyhjä taulu", vaan alusta asti saakka vuorovaikutukseen
hakeutuva, ympäristöään aktiivisesti havainnoiva yksilö. Lapsen
persoonallisuus muovautuu siitä tavasta, jolla lapsi otetaan vastaan ja
jolla lasta ymmärretään. Vanhempien asenteet, odotukset, ja vanhemman
oma elämänhistoria ovat vuorovaikutuksessa koko ajan läsnä. Lapsi elää
perheessään suhdeverkostossa, jossa hänen kehitystään säätelevät
suhteet vanhempiin ja sisaruksiin, muihin läheisiin, ja myöhemmin
muihin aikuisiin ja ikätovereihin. Vuorovaikutuksessa saadut kokemukset
muokkaavat lapsen kehittyvien aivojen rakennetta ja toimintaa,
esimerkiksi hermoyhteyksien muodostumista, muistialueiden kehittymistä
sekä kognitiivisten kykyjen ja tunne-elämän säätelyn kypsymistä.
Lapsi on vuosien ajan riippuvainen toisten hoivasta. Riittävän hyvä ja
riittävän pitkään jatkuva hoiva on itsesäätelyn kehittymisen perusta.
Lasta ei tulisi jättää liian aikaisin pärjäämään yksin, mutta ei
myöskään tehdä liian pitkään asioita lapsen puolesta. Lapsen
näkökulmasta ainoa todellinen laatuaika on tavallista arkista
kiireetöntä yhdessäoloa vanhemman kanssa. Vain siten lapsi saa
kokemuksen, että hän sellaisenaan on vanhemmalle arvokas. Oman
leikillisyytensä riittävästi säilyttänyt vanhempi ymmärtää myös leikin
merkityksen. Parhaat eväät nuoruuteen onkin niillä lapsilla,
jotka ovat saaneet kasvurauhan: mahdollisuuden kiireettömästi ja
turvallisesti kasvaa ja kokea asioita yhdessä aikuisen kanssa – ja
leikkiä rauhassa, ilman kiirettä ja suorituspaineita.
Terhi Aalto-Setälä
lastenpsykiatrian erikoislääkäri, tutkija
Lasten ja nuorten sairaala, nuorisopsykiatrian osastoryhmä
KTL, Nuoren mielenterveysyksikkö