Riittävän hyvä vanhemmuus
Lapsuudessa ja nuoruudessa muotoutuvat monet tavat ja tottumukset, jotka edistävät tai heikentävät myöhempää terveyttä, myös mielenterveyttä. Lapsen tärkein ihmissuhdeverkosto on perhe.
Perheen vuorovaikutussuhteet vaikuttavat lapsen fyysiseen psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen, mutta myös neurofysiologiseen kypsymiseen. Lapsen ominaisuudet, kuten temperamentti, puolestaan vaikuttavat lapsen muodostamiin vuorovaikutussuhteisiin, myös lapsi-vanhempi suhteeseen. Lapsen hyvinvointi ja hyvä mielenterveys edellyttävät huolenpitoa, hoivaa ja kiintymyksen tarpeen tyydyttämistä sekä turvallisia rajoja. Lapsen kasvaessa nuoruusikäiseksi vanhemmuus voi joutua koetukselle. Nuoren kasvava pyrkimys itsenäisyyteen, yksityisyyden tarve ja nopeat fyysiset ja psykososiaaliset muutokset hämmentävät paitsi nuorta, myös vanhempaa. Riittävän vuoropuhelun, nuoren tueksi tarjolla olemisen ja selkeiden mutta joustavien rajojen ja sääntöjen ylläpitäminen ei aina ole yksinkertaista.
Tietyt vanhemmuuden piirteet voivat uhata lapsen tai nuoren kehitystä. Esimerkiksi epäsosiaalisuudelle ja päihdekäytölle altistavat vanhempien väliset ja vanhemman ja lapsen väliset pitkäkestoiset ristiriidat, vanhemman huolenpidon puute esimerkiksi lapsen ohjauksessa, rajojen säilyttämisessä kotona ja se, että vanhempi ei puutu lapsen epäsosiaalisiin tekoihin. Myös perheen arvot ja asenteet vaikuttavat. Jos vanhemmat itse suhtautuvat myönteisesti päihteiden käyttöön, tai käyttäytyvät asosiaalisesti, lisääntyy lapsen epäsosiaalisuuden riski.
Toisaalta vanhempien välinen hyvä suhde, perheenjäsenten yhteenkuuluvuuden tunne, perheen elämän säännöllisyys, vanhempien ”terve” välittäminen lapsestaan, heidän asettamansa johdonmukaiset rajat ja säännöt suojaavat lasta päihdeongelmilta ja epäsosiaalisuudelta.
Vanhemmuutta voivat heikentää myös vanhemman tai sisarusten fyysinen tai psyykkinen sairaus, päihteiden käyttö, työttömyys, taloudelliset vaikeudet tai perheen rikkoutuminen. Ydinperheen rikkoutuminen on dynaaminen ja monimutkainen prosessi, jonka vaikutukset lapseen välittynevät perhettä ja lapsen kehitystä kuormittavien tekijöiden kasautumisen kautta. Hyvä suhde ainakin toiseen vanhempaan ja tältä saatu tuki suojaavat lasta eron vaikutukselta. Tilanteissa, joissa vanhempien voimavarat ovat vähäiset, voi lähiyhteisö tukea lapsen kasvua ja kehitystä. Isovanhemmat, pysyvä hoitaja päiväkodissa tai turvallinen pitkäaikainen opettaja, luokkayhteisö ja hyvät toverisuhteet voivat tällöin suojata ja turvata iänmukaista kehitystä. Kunkin lapsen tai nuoren kohdalla monet uhkaavat ja suojaavat tekijät vaikuttavat kehitykseen vastavuoroisesti eikä yksittäisten riskitekijöiden selitysarvo kehityksen kulkuun yleensä ole kovin suuri.
Riittävän hyvää vanhemmuutta lapsen ja nuoren kehityksen eri vaiheissa kuvaavia vanhemman ominaisuuksia ovat vanhemman oma psyykkinen tasapaino ja kyky pitkäaikaisten ihmissuhteiden solmimiseen ja säilyttämiseen (taulukko). Vanhemman tulee pystyä erottamaan omat tarpeensa ja toiveensa lapsensa tarpeista ja hänellä tulee olla riittävä kyky asettua lapsensa asemaan tätä ymmärtääkseen. Kasvatustilanteissa vanhemman tulisi olla johdonmukainen ja selkeä ja ylläpitää turvallisia rajoja. Etenkin nuoruuskehityksen aikana aikuisten asettamien rajojen tulee kestää toistuvia kokeiluja. Liika sallivuus aiheuttaa nuoressa epävarmuutta ja epätietoisuutta, mutta liian tukahduttavat rajat vievät tilaa kasvulta ja nuoruuden kehitykseltä. Riittävän hyvän vanhemman tulisi myös pystyä ottamaan vastaan lapsen ja nuoren sekä myönteisiä että kielteisiä tunnereaktioita.
Mauri Marttunen, professori
Kuopion yliopisto ja KYS, Psykiatrian klinikka
tutkimusprofessori, KTL, MAO, NMY
Kirjallisuutta
1. Rutter M. The interplay of nature, nurture, and developmental influences: the challenge ahead for mental health. Arch Gen Psychiatry 2002;59:996–1000.
2. Räsänen E. Lastenpsykiatria. Kirjassa: Lönnqvist J, Heikkinen M, Henriksson M, Marttunen M, Partonen T (toim). Psykiatria. 2. painos. Duodecim, Karisto Oy, Hämeenlinna 2001:491–517
3. Diamond G, Josephson A. Family-based treatment research: a 10-year update.
J Am Acad Child Adolesc Psychiatry 2005;44:872–87
4. K. Koskenvuo (toim). Sairauksien ehkäisy. Duodecim, Gummeruksen kirjapaino. Jyväskylä, 2003.