Kansallinen strategia sosioekonomisten terveyserojen
kaventamiseksi valmisteilla
Väestöryhmittäiset erot tupakoinnissa ja
alkoholin ongelmakäytössä sekä lihavuuden yleistymisessä kasvavat
nopeasti samaan aikaan, kun ehkäisevät palvelut, kuten neuvolat ja
kouluterveydenhuolto, näyttävät rapautuvan. Sosioekonomisten
ryhmien väliset terveyserot ovat suuria ja kasvavat edelleen.
Väestöryhmien välisiä terveyseroja pyritään vähentämään parhaillaan
valmisteltavalla kansallisella terveyseroja kaventavalla
strategialla ja toimintasuunnitelmalla. Terveyserojen syyt ja
vaikuttamiskeinot jakaantuvat useille hallinnonaloille.
Terveyserojen kaventamisessa on kyse terveyttä tukevien työ- ja
elinolojen rakentamisesta ja siten muun muassa talous-,
työllisyys-, koulutus-, asunto-, alue-, sosiaali- ja
terveyspolitiikan ratkaisuista. Terveyserojen kaventuminen on
mahdollista vain, jos eri hallinnon alat ja politiikan tasot
yhdessä paneutuvat asiaan, sillä terveydenhuollon
vaikutusmahdollisuudet yksinään ovat vähäiset.
Strategiassa määritellään terveyserojen kaventamisen päämäärät ja
toimintaympäristöt sekä vastuutahot ja toimeenpanijat eri tasoilla.
Toimintasuunnitelmassa esitetään konkreettiset ja poliittisesti
mahdolliset keinot, joilla terveyseroja voidaan tehokkaasti
vähentää tai ainakin estää niiden kasvu.
Strategia ja toimintasuunnitelma
rakennetaan seitsemälle etenemissuunnalle:
- Terveys kaikissa politiikoissa -teeman vahvistaminen ja
terveyseronäkökulman kytkeminen siihen kiinteästi
- Terveyserojen kaventamistyön vahvistaminen kunnissa
- Alkoholi- ja tupakkapolitiikka
- Palvelujärjestelmän tasa-arvon lisääminen
- Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy
- Työikäisten terveyden edistäminen
- Väestöryhmien välisten terveyserojen seurantajärjestelmien
kehittäminen
Hallituksen Sosiaalipoliittinen ministeriryhmä antoi strategian
valmistelun sosiaali- ja terveysministeriölle tehtäväksi.
Käytännössä valmistelusta vastaa Kansanterveyden neuvottelukunta,
ja sen valmisteluun osallistuu Kansanterveyslaitoksen, Stakesin,
Työterveyslaitoksen ja TEROKA-hankkeen asiantuntijoita.
Strategian pääkohdat on esitetty sosiaalipoliittiselle
ministeriryhmälle luovutetussa muistiossa, joka on julkaistu
Terveyserojen kaventamishanke TEROKAn nettisivuilla
www.teroka.fi.