Tarvelähtöinen tutkimus ja tulosten kaupallinen hyödyntäminen ovat
tekniikan allalla arkipäivää. Luonnontieteellisessä tutkimuksessa
hyödyntämismahdollisuuksien huomioiminen jo tutkimussuunnitelmaa
laatiessa on muodostunut yhä tärkeämmäksi osaksi mm.
tutkimusrahoituksesta kilpailtaessa. Tutkijan haasteena on huomata,
että hänen tuloksillaan voisi olla kaupallista arvoa. Hyödyntämisen
ammattilainen voi auttaa tutkijaa ideansa arvioinnissa ja
kaupallistamisessa.
- Yleensä ensimmäinen
asia, jonka teemme, on tutkimustuloksen omistajuuden selvittäminen.
Teknologiapainotteisten ja patentoitavien ideoiden kohdalla selvitämme myös sen
uutuusarvoa eli onko tulos jo patentoitu tai muuten julkistettu. Tämän jälkeen
voimme valita erilaisia kaupallistamisreittejä kunkin hankkeen tarpeiden
mukaan, kertoo hankekoordinaattori Tiina Tolvanen TULI-ohjelmasta.
Tekesin rahoittama ohjelma
madaltaa tutkijan kynnystä selvittää tutkimuksen hyödyntämistä. Innovaatioasiamiehiä
ja -naisia toimii jo useilla yliopistokampuksilla.
Kenen innovaatio?
Kysymys keksinnön
omistajuudesta ei aina ole yksinkertainen. Kansanterveyslaitoksessa tehdyt
keksinnöt kuuluvat työsuhdekeksintölain piiriin. Myös ns. vapaa-ajalla tehdyt
keksinnöt ovat tällöin työnantajan omaisuutta. Keksintö muuttuu tutkijan
omaksi, jos laitos ei halua sitä hyödyntää.
- Tutkimustulostenomistusoikeus
hajoaa ja leviää laajemmalle silloin, kun tutkija saa palkan useasta eri organisaatiosta.
Näissä tapauksissa omistusoikeudet on selvitettävä huolella, sillä ilman tietoa
omistajuudesta keksintöä ei voida myydä eteenpäin, painottaa Tolvanen.
Tänä vuonna voimaan tuleva
korkeakoulukeksintölaki määrittelee nykyistä selkeämmin rahoitusmuodon
vaikutuksen omistajuuteen, sen milloin keksintö on korkeakoulukeksintö, milloin
tutkijan tai yrityksen. Tulossa oleva laki velvoittaa samalla yliopiston
varaamaan resursseja keksintöjen hyödyntämiseen ja auttamaan tutkijoita viemään
ideoita eteenpäin.
Patenttien selvittäminen kannattaa
- Patenttitietokannat ovat
akateemisten tietokantojen lisäksi hyvä tiedonlähde, joka voi suunnata
tutkimusta niin, ettei pyörää keksitä uudelleen, kertoo Tiina Tolvanen.
Tutkijat eivät välttämättä
tiedosta näiden tietokantojen informaatioarvoa. Niiden käyttö koetaan myös
usein hankalaksi. Tieteellisessä julkaisussa ei välttämättä kerrota tutkimukseen
liittyvistä patenteista. Siksi niitä pitäisi osata etsiä erikseen
patenttitietokannoista.
Patentointia harkittaessa
ja uutuudenesteitä selvitettäessä voi käydä ilmi, että osa keksinnöstä on jo
patentoitu. Silloin on selvitettävä jääkö jäljelle jotain oleellista, jonka
vielä voi patentoida.
Toisin kuin yleisesti
ajatellaan, keksinnön patentoiminen ei sulje pois sen julkaisemista, kunhan
asiat tehdään oikeassa järjestyksessä.
- Keksinnöstä voi tehdä
alustavan patenttihakemuksen jo käsikirjoitusvaiheessa. Suositeltavinta toki
olisi, että suojausnäkökohtia pohdittaisiin jo tutkimustyön alusta alkaen sekä
sitä mukaa, kun tuloksia syntyy. Usein kiirehditään julkaisemaan ennen kuin suojaamista
on mietitty. Ennen julkaisemista kannattaa aina kysyä asiantuntijan
mielipidettä suojattavuudesta ja toimia sitten, painottaa Tolvanen.
Lisensointi hyödyntämisvaihtoehtona
Tutkimustuloksen
hyödyntäminen ei tarkoita sitä, että tutkijan pitäisi itse ryhtyä yrittäjäksi. Yksi
keksintö ei välttämättä edes vie kovin pitkälle.
- TULI-ohjelmassa voimme
käyttää kutakin ideaa kohden tietyn summan rahaa asiantuntijapalvelujen
ostamiseen. Näin saamme hankittua alustavaa tietoa idean kaupallisesta potentiaalista.
Keksintö voidaan myös lisensoida, jolloin omistusoikeus säilyy keksijällä, tai
myydä kokonaan. Hyödyntäminen annetaan tällöin muiden tehtäväksi, selittää
Tolvanen.
Hyödyntämisajatuksen sisällyttäminen
tutkimussuunnitelmaan on Tiina Tolvasen mielestä eduksi kilpailtaessa
tutkimusrahoituksesta.
- Yliopistolla TEKESin
projektit koetaan työläinä, koska niihin liittyy tämä hyödyntämisaspekti. Jos
tutkimussuunnitelmaa tehtäessä laaditaan samalla hyödyntämis- ja
suojaussuunnitelma, tutkimusrahan hakeminen ja tutkimuksen jatkovaiheet kuitenkin
helpottuvat, huomauttaa Tolvanen.