Psykoterapia on yleisesti arvioituna vaikuttavaa hoitoa, joka helpottaa potilaan oireita ja parantaa toimintakykyä useissa erilaisissa mielenterveyshäiriöissä. Luotettava tieto siitä, kuinka moni psykoterapiasta mahdollisesti hyötyvä saa tällä hetkellä hoitoa kuitenkin puuttuu. Konsensuskokous ehdottaa muutoksia psykoterapiakoulutukseen, hoidon porrastukseen ja vaikuttavuuden seurantaan. Perusterveydenhuollolle ehdotetaan nykyistä suurempaa tehtävää mielenterveyshäiriöiden tunnistamisessa ja hoidossa.
Suomen Akatemian ja Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin järjestämässä konsensuskokouksessa todettiin, että tutkimusnäyttö sekä lyhyiden että pitkien psykoterapioista osoittaa niiden olevan vaikuttavia hoitoja. Eniten on tutkittu lyhytkestoisia psykoterapioita, joiden vaikuttavuudesta on runsaasti näyttöä. Yksityiskohtaisempi tieto eri menetelmien käytöstä erilaisten häiriöiden hoidossa kuitenkin puuttuu.
- Lievissä depressio- ja ahdistuneisuushäiriöissä saattavat melko lyhyet terapiat olla riittäviä, kun taas pitkäaikaisissa persoonallisuushäiriöissä ovat pitkät hoidot todennäköisesti tehokkaimpia, arvioi hoitojen käyttöä konsensuskokouksen paneelin puheenjohtaja professori Hasse Karlsson.
Erityisesti vaikeammissa psykiatrisissa häiriöissä psykoterapia on useimmiten osa potilaan muuta hoitoa. Lievemmissä masentuneisuushäiriöissä psykoterapia saattaa olla ainoa hoitomuoto.
Kattavat tiedot psykoterapian tarpeen ja tarjonnan suhteesta puuttuvat. Vertaamalla psykoterapialla mahdollisesti hoidettavissa olevista mielenterveyshäiriöistä saatuja väestötason esiintyvyystietoja korvattujen psykoterapiahoitojen määrään, voidaan päätellä, että tarve on suurempi kuin tarjonta. Lisäksi osa mielenterveyshäiriöstä jää edelleen tunnistamatta. Kaikki potilaat eivät myöskään hae apua oireisiinsa. Hoidon tarve saattaakin kasvaa, kun häiriöt opitaan tunnistamaan paremmin.
Tarkimmat tiedot palvelujen käyttäjistä ja tarjoajista on Kelan kuntoutuspsykoterapiasta, jossa on vuosittain 10 000 potilasta. Kela korvaa sairausvakuutuksesta myös muita psykoterapioita noin 100 000 hoitokäynnin verran. Myös Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön palvelut on tilastoitu hyvin. Tieto potilaiden itse kustantamista hoidoista puuttuu sen sijaan kokonaan.
Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen rekisterissä on 4000 ammattinimikkeen saanutta psykoterapeuttia, joista noin neljäsosa on julkisen terveydenhuollon palveluksessa. Muiden sijoittumisesta työelämään ei tiedetä. Julkinen sektori tuottaa myös muita kuin psykoterapeuttien antamia psykoterapiapalveluja, joista ei kuitenkaan ole tarkkoja tietoja. Lisäksi julkinen sektori ostaa psykoterapiapalveluja.
Ratkaisuksi palvelujen hajanaisuudesta ja tiedon puutteesta aiheutuviin ongelmiin konsensuslausumassa ehdotetaan alueellisten psykoterapian arviointiyksikköjen perustamista yhteistyössä Kelan kanssa. Yksiköt tuottaisivat tietoa alueella käytettävistä palveluista, niiden kustannuksista ja vaikuttavuudesta kohdentamisen avuksi. - Kohdentamalla ja käyttämällä nykyiset resurssit tehokkaasti, saataisiin osa hoidontarpeesta tyydytetyksi, totesi professori Hasse Karlsson.
Yksityiset koulutussäätiöt kouluttavat tällä hetkellä suurimman osan psykoterapeuteista. Konsensuslausumassa koulutus ehdotetaan siirrettäväksi yliopistoille ja korkeakouluille. Sosiaali- ja terveysministeriö ehdotti siirtoa jo vuonna 2003. STM on arvioinut, että uusia psykoterapeutteja tarvitaan vuosittain 300 aina vuoteen 2012, jotta kysyntään voidaan vastata
Koulutuksen yhtenäistäminen toisi tasa-arvoa eri koulutusten välille ja vahvistaisi psykoterapian tutkimusta ja tutkijakoulutusta. Koulutuksen antaminen julkisella sektorilla todennäköisesti myös helpottaisi palvelujen liittämistä paremmin julkiseen terveydenhuoltoon.
Tutkimusta tarvitaan selvittämään mitä psykoterapioissa vaikuttaa ja mitkä potilaaseen, tiettyyn sairauteen tai ympäristöön liittyvät tekijät vaikuttavat hoidon onnistumiseen. Myös palvelujärjestelmää tulisi tutkia. Paneeli ehdottaa, että Suomen Akatemia avaisi alan tutkimukseen suunnatun tutkimusrahoitushaun.
Konsensuslausumassa esitetään porrastettua hoitomallia, jossa julkisen sektorin perusterveydenhuolto – terveyskeskukset, neuvolat ja työterveyshuolto – hoitaisi valtaosan mielenterveyshäiriöistä. Järjestely edellyttää vahvaa erikoissairaanhoidon tukea, psykiatrin konsultaatiota, koulutusta ja toimivaa työnohjausta. Potilas ohjattaisiin erikoissairaanhoitoon silloin, kun perustason hoito ei riitä. Varsinainen psykoterapia olisi osa erikoissairaanhoidossa tehtävää hoitosuunnitelmaa.
Paneeli ehdottaa myös, että terveydenhuollon eri ammattiryhmille annetaan jo peruskoulutuksessa enemmän psykoterapeuttisia valmiuksia.
- Terveyskeskuslääkärit ja depressiohoitajat voisivat hoitaa lieviä psykiatrisia sairauksia psykoterapeuttisilla menetelmillä ilman, että heillä täytyy olla psykoterapeutin pätevyys tai täysi koulutus. Tällaisista menetelmistä on Euroopassa varsin hyvää tutkimusnäyttöä, kertoo paneelin sihteeri, tutkija Tarja Melartin.
Painopisteen siirtoa perusterveydenhuoltoon perustellaan sillä, että monet mielenterveyshäiriöt voidaan saada varhaisemmin kiinni, jos psykiatria integroidaan nykyistä paremmin sen tarjoamiin palveluihin. Terveyskeskuslääkärien valmiudet tunnistaa häiriöt paranevat sitä mukaa, kun he saavat kokemusta psykiatristen potilaiden hoidosta.
Lasten mielenterveyspalvelut ovat aikuisten palveluja enemmän hajallaan erilaisissa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköissä. Lastenneuvolat, kouluterveydenhuolto ja kasvatusneuvolat pitäisi koota yhdeksi lasten mielenterveyspalvelujen järjestelmäksi. Lasten ongelmat tulisi myös tunnistaa paljon nykyistä varhemmin.
- Vantaalla on kokeiltu kolmikantamallia, jossa depressiopotilaan hoidosta vastaavat terveyskeskuslääkäri, psykiatri ja depressiohoitaja. Jos yksikin puuttuu, malli ei toimi. Psykiatrin tehtävä on seurata lääkitystä ja olla lääkärin ja hoitajan käytettävissä joustavasti. Tarvittaessa psykiatri tapaa vaikeasti sairaita potilaita. Terveyskeskuksiin, neuvoloihin ja kouluterveydenhuoltoon tarvitaan ennen kaikkea enemmän psykiatrisia sairaanhoitajia, jotka tekevät yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa, sanoo Melartin.
Maria Kuronen
Konsensuslausuma: www.duodecim.fi | Konsensuskokoukset
Konsensuskokous on julkinen kokous, jossa arvioidaan lääketieteellisiä toimintatapoja tutkimusnäyttöön perustuen. Tavoitteena on laatia lausuma suositeltavasta käytännöstä. Konsensuslausuman muotoilee ennalta kutsuttu paneeli asiantuntijoiden esitysten ja keskustelun pohjalta. Professori Jouko Lönnqvistin johtaja suunnitteluryhmä asetti konsensuskokouksen paneelin vastattavaksi seuraavat kysymykset: 1. Mitä on psykoterapia
Konsensuskokouksen tehtävänä oli arvioida julkisin varoin rahoitettua psykoterapiaa, joka annetaan joko julkisessa terveydenhuollossa tai ostopalveluna yksityisinä palveluina. Määritelmän mukaan psykoterapia on jäsennelty vuorovaikutusprosessi potilaan ja hoitavan henkilön välillä. Psykoterapia on tavoitteellista ammatillista toimintaa, joka perustuu tieteellisesti tutkittuun yhtenäiseen psykologiseen teoriaan. Arvioinnin kohteena oli terveydenhuollonoikeusturvakeskuksen (TEO) määritelmän mukainen toiminta. |