Oispa onneks joka muru, siit on äidin ainut suru; missä mennään imeväisruokailussa?
Suurin osa suomalaisvauvoista saa synnytyssairaalassa oman äidin maitoa, mutta lisämaitoa saa silti yli kaksi kolmasosaa lapsista. Lisämaitoa saaneita imetetään lyhyemmän aikaa kuin pelkkää oman äidin maitoa saaneita. Perheiden sosiodemografiset erot heijastuvat vahvasti imeväisruokintaan. Lastenneuvoloiden ravitsemusneuvonnan haasteena on sosiaalisten riskiryhmien varhainen tunnistaminen ja heidän elintapojensa tukeminen lapsen terveyttä rakentavaksi ja suojelevaksi.
Imeväisikäisen lapsen ruokailun tavoitteena on yksinomainen rintaruokinta kuuden kuukauden ikään, lisäruokien aloittaminen yksilöllisesti viimeistään kuuden kuukauden iässä sekä osittaisen rintaruokinnan jatkuminen vähintään vuoden ikään. Suositukset perustuvat Valtion ravitsemusneuvottelukunnan suosituksiin, Maailman terveysjärjestön (WHO) suosituksiin rintaruokinnasta sekä uusimpiin tutkimuksiin. Täysimetyksellä on kehittyvissä maissa tärkeä merkitys aliravitsemuksen ja ripulisairauksien ehkäisyssä. Kehittyneissä maissa täysimetystä suositellaan perustaksi terveysongelmien ja kroonisten sairauksien ehkäisylle.
WHO:n vuonna 2004 julkaisema Ravinto, liikunta ja terveys -strategia korostaa elämänkaarinäkökulmaa ja ravitsemuksen ja liikunnan merkitystä kroonisten tautien ehkäisyssä. Sen lähtökohta on imeväis- ja leikki-iän hyvä terveys ja ravitsemustila, jonka parhaiten mahdollistaa kuusi kuukautta kestävä yksinomainen rintaruokinta. WHO:n vastikään julkaisemassa katsauksessa rintaruokinnan pitkäaikaisista terveysvaikutuksista todetaan, että rintaruokinnalla saattaa olla suotuisia vaikutuksia verenpaineeseen ja kokonaiskolesteroliarvoihin sekä myös suoriutumiseen älykkyystesteissä. Lisäksi todettiin, että rintaruokituilla esiintyy vähemmän ylipainoa ja tyypin 2 diabetesta
Lisämaitoa annetaan yleisesti synnytyssairaalassa
Selvitimme yhteensä 5 993 Diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy (DIPP) -projektin ravintotutkimukseen osallistuneen lapsen varhaisvaiheen ruokintaa. Lapset olivat syntyneet vuosina 1996–2004 Oulun ja Tampereen yliopistollisissa keskussairaaloissa. Äidit viipyivät synnytyssairaalassa keskimäärin neljä päivää. Lapsista 13 % syntyi keisarinleikkauksella. Suurin osa (92 %) lapsista sai oman äidin maitoa synnytyssairaalassa. Tästä huolimatta lisämaitoa sai jopa 84 % lapsista sairaalassaolopäivien aikana.
Luovutettu rintamaito oli yleisin lisämaito; sitä sai 70 % vastasyntyneistä, kun äidinmaidonkorviketta sai 11 % lapsista. Erityisen huomionarvoista on se, että synnytyssairaalassa lisämaitoa saaneiden lasten yksinomaisen rintaruokinnan kesto ja myös rintaruokinnan kokonaiskesto olivat merkitsevästi lyhyempiä kuin pelkkää oman äidin maitoa saaneilla lapsilla. Tämä ketjureaktio olisi synnytyssairaaloiden toimintakäytäntöjä kyseenalaistamalla osin katkaistavissa.
Lisämaidon antamisen perustellut aiheet on syytä ottaa tarkasteluun sairaalakohtaisesti. Vauvamyönteisyysohjelman suosituksen mukaan muuta kuin oman äidin maitoa annetaan vastasyntyneille vain lääketieteellisin perustein. DIPP-ravintotutkimuksen aineistossa lisämaitoa sai muita herkemmin pohjoissuomalaisen yli 25-vuotiaan ensisynnyttäjän keisarinleikkauksella syntynyt lapsi. Vastasyntyneiden ruokinta synnytyssairaaloissa vaihtelee sairaaloittain, eivätkä Tampereen ja Oulun synnytysairaaloiden ruokintakäytännöt välttämättä kuvaa koko Suomen tilannetta. Synnytyssairaaloiden toimintamallien kehittämiseen on olemassa valmis ohjelma: ”Kymmenen askelta onnistuneeseen imetykseen”.
Suomalaisvauvojen täysimetys 1,4 ja kokonaisimetys 7 kuukautta
Yksinomaisen rintaruokinnan kesto oli DIPP–ravintotutkimukseen osallistuneilla lapsilla keskimäärin 1,4 kuukautta. Vain noin joka toinen lapsi sai vielä puolen vuoden iässä rintamaitoa. Kuukauden iässä 92 % lapsista sai oman äidin maitoa, neljän kuukauden iässä osuus oli 72 % ja kuuden kuukauden iässä 58 %. Yksinomaisesti rintaruokittujen osuus kaikista lapsista oli kuukauden iässä 58 %, mutta osuus pieneni nopeasti niin, että kolmen kuukauden iässä se oli 33 %, neljän kuukauden iässä 21 % ja kuuden kuukauden iässä 1 %. Rintaruokinnan kokonaiskesto oli keskimäärin 7 kuukautta.
Kansainväliseksi tavoitteeksi on asetettu, että 4–6 kuukauden ikäisistä lapsista 80 % olisi täysimetettyjä ja että rintaruokintaa jatkettaisiin vähintään vuoden ikään saakka. Tutkimuksemme lapsista 21 % oli täysimetettyjä 4 kuukauden ja 1 % 6 kuukauden iässä. Vielä vuoden iässä 18 % lapsista sai äidinmaitoa.
Imeväisruokinnassa suuria sosiodemografisia eroja
Perheiden sosiodemografiset erot heijastuivat vahvasti imeväisruokintaan. Lisämaito synnytyssairaalassa, Pohjois-Suomi asuinalueena, äidin ja isän lukiota vähäisempi peruskoulutus, äidin tupakointi raskauden aikana, keisarinleikkaus sekä alle 39 raskausviikkoa selittivät parhaiten suosituksia lyhyempää yksinomaisen rintaruokinnan kestoa. Lisäksi yksinomainen rintaruokinta oli lyhyempi poikavauvoilla ja perheen esikoisilla. Rintaruokintaa jatkoivat pisimpään kahden tai useamman lapsen koulutetut, yli 30-vuotiaat tupakoimattomat äidit, joiden lapsille ei annettu lisämaitoa synnytyssairaalassa. Äidin koulutus ja raskaudenaikainen tupakointi näyttäisivät siis olevan imeväisten ruokintatapoja vahvimmin määrittävät sosiodemografiset tekijät.
Näyttää myös siltä, että suomalaiset poikavauvat saavat tytöistä poikkeavan ravintoaltistustaustan elämänkaarelleen, sillä pojat saavat ensimmäisen lisäruokansa tyttöjä aikaisemmin. Olisi kiinnostava tutkia, heijastaako ilmiö vanhempien tai jopa neuvolahenkilökunnan piilotajuisia odotuksia poikien tyttöjä nopeammasta kasvusta.
Imetystrendeissä ei suuria muutoksia
Sekä Suomessa että Ruotsissa imetys on yleistynyt 1970-luvun katastrofaalisen pudotuksen jälkeen aina tähän päivään saakka. Ruotsissa luvut ovat nousseet Suomea nopeammin, ja tällä hetkellä puoli vuotta imetettyjen osuus on siellä 15 prosenttiyksikköä meitä suurempi. Hienon kehityksen mahdollisia selittäjiä ovat valtiollisten hallintoelinten tuki, koko maan kattava hyvä tukiorganisaatio sekä terveydenhuollon ammattilaisten vahva panostus asian hyväksi.
Kymmenen viime vuoden aikana tehdyissä muissa kuin interventiotutkimuksissa puolivuotiaana imetettyjen osuus on Suomessa ollut 50–60 prosenttia. DIPP-ravintotutkimukseen osallistuneiden lasten imetyksen kokonaiskestossa on nähtävissä hienoinen noususuuntainen kehitys vuosituhannen vaihteesta tähän päivään. Yksinomaisen rintaruokinnan kestossa ei vastaavaa kehitystä voida havaita (kuvio 1).
Kuvio 1. Yksinomaisen imetyksen kesto ja imetyksen kokonaiskesto DIPP-ravintotutkimukseen osallistuneilla lapsilla 1996–2004 (n=5 993).
Tavoitteeksi sosiaalisten riskiryhmien tukeminen
Uusimmat tuloksemme DIPP-syntymäkohortin aineistosta osoittavat, että Suomessa ei saavuteta kansainvälisiä imetyssuosituksia. Kuitenkin on huomattava, että imetyslukumme ovat hyviä verrattuna useimpiin muihin kehittyneisiin maihin. Kuuden kuukauden yksinomaista rintaruokintaa koskevan suosituksen taustalla oleva tieteellinen näyttö on vahvempaa kuin terveyspolitiikassa yleensä, mutta suosituksen sopivuus eri väestöihin maailmanlaajuisesti vaatii kuitenkin vielä lisää tieteellistä näyttöä.
On syytä olla huolissaan siitä, että terveyskäyttäytymisen sosiodemografiset erot alkavat kehittyä jo sikiöaikana. Niukimmin äidinmaitoa saavat vauvat, joiden ympäristössä on useita muitakin epäsuotuisia altisteita, kuten esimerkiksi tupakointia. Lisätietoa ja tukea näyttävät tarvitsevan erityisesti nuoret ja vähän koulutetut äidit ja isät. Isän roolia tulisi vahvistaa äitikeskeisessä imetyskeskustelussa. Kumppanin tuella on tutkimuksissa osoitettu olevan merkitystä lapsen ruokintatavan valintaan ja imetyksen kestoon. Synnytyssairaaloiden toimintakäytäntöjen kriittisen arvioinnin lisäksi olisi syytä kehittää menetelmiä lastenneuvoloiden ravintoneuvonnalle.
Lastenneuvoloiden imetysohjaus on helposti tekniikkapainotteista, ja lapsen kasvukäyrien seurannan ohella tarvitaan myös äidin ja lapsen ravintoneuvontaa. On myös varottava toista äärilaitaa; imetystavoitteiden saavuttamisesta ei saa tulla lapsen ja koko perheen hyvinvoinnin mittaria. Osittainenkin rintaruokinta on arvokasta, ja äitejä tulee tukea myös niissä tilanteissa, joissa suosituksenmukainen yksinomainen tai osittainen rintaruokinta ei toteudu.
Varhainen ravitsemus on yhteydessä useiden elämäntapa- ja kansansairauksien kehittymiseen, ja lapsena opitut ruokailutottumukset ovat suhteellisen pysyviä. Tulevan sukupolven kansansairauksien ravintoperäisiä riskitekijöitä määritellään lapsiperheiden keittiöissä, ja siksi neuvolaa ravitsemusvalistuksen vaikutuskanavana ei tulisi väheksyä. Terveydenhuoltojärjestelmän merkitys rintaruokinnan edistämisessä ja tukemisessa on keskeinen. Synnytyssairaaloissa ja neuvoloissa annettu imetysohjaus on terveyden edistämistyötä parhaimmillaan.
Maijaliisa Erkkola, yliopistonlehtori
HY, Ravitsemustieteen osasto
Carina Kronberg-Kippilä, projektipäällikkö
Maija Salmenhaara, ravintotutkija
KTL, Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto
Suvi Virtanen, professori
TaY, Terveystieteen laitos
Tampereen yliopistollisen sairaalan tutkimusyksikkö
KTL, Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto
Kansanterveyslaitoksen julkaisusarjassa ilmestyy vuoden 2009 alussa laaja ja monipuolinen suomenkielinen raportti, jossa julkaistaan uusinta tutkimustietoa suomalaislasten ruoankäytöstä ja ravinnonsaannista aina synnytyssairaalasta kouluikään saakka.
(Kuva: Tero Sivula/Rodeo)