Immuunijärjestelmä on selkärankaisten tärkeä keino puolustautua ulkoa tulevia vaaroja vastaan. Selviytyäkseen hengissä ihmisen tai eläimen on kyettävä torjumaan lukemattomia vieraita aineita ja mikrobeja. Immuunipuolustusjärjestelmälle on ominaista kyky oppia uusia puolustustaitoja synnynnäisten lisäksi. Tietyn taudinaiheuttajan kohdattuaan se voi kehittää kyseistä mikrobia tunnistavia vasta-aineita tai muistisoluja. Nämä estävät samaa taudinaiheuttajaa uudestaan valtaamasta samaa yksilöä temmellyskentäkseen. Immuniteetin syntyyn tarvittava ensimmäinen kohtaaminen taudinaiheuttajan kanssa voi valitettavan usein johtaa myös sairastumiseen.
Rokotus on nerokas immuunijärjestelmän oppivaisuutta hyödyntävä keksintö, jonka tavoitteena on saada aikaan suoja tautia ja jopa tartuntaa vastaan ilman sairastumista. Rokotukset ovat viimeisen puolen vuosisadan aikana vapauttaneet suomalaiset lähes kokonaan kurkkumädän, jäykkäkouristuksen, polion, tuhkarokon, vihurirokon, sikotaudin ja vakavien hemofilustautien vaaroista. Ne ovat merkittävästi vähentäneet myös hinkuyskää, influenssaa ja lasten tuberkuloosia. Tällä hetkellä valmistellaan tai pohditaan yleisten rotavirus-, pneumokokki-, vesirokko- ja papilloomavirusrokotusten aloittamista.
Immuunijärjestelmä ei aina näytä osaavan toimia pelkästään isäntänsä parhaaksi. Se saattaa reagoida vimmaisesti täysin vaarattomia ruoka-aineita tai isäntänsä omia soluja vastaan. Tällöin sairastumisen aiheuttaakin raivokas puolustautuminen, ei sen viaton kohde. Viime vuosikymmeninä jotkut immuunipuolustusjärjestelmän epätarkoituksenmukaisesta toiminnasta johtuvat sairaudet, esimerkiksi allergiat ja tyypin 1 diabetes, ovat yleistyneet merkittävästi läntisissä teollisuusmaissa. Tämän yleistymisen ajoittuminen juuri rokotusten laajan käyttöönoton vuosikymmeniin on saanut jotkut epäilemään rokotteita osasyyllisiksi tapahtuneeseen. Rokotteethan aktivoivat immuunijärjestelmää ja saattaisivat ehkä ohjata sitä myös huonoon suuntaan. Jotkut tämä huoli on saanut jopa kieltämään rokotukset lapsiltaan.
Tässä numerossa esitetään mm. yhteenveto Suomessa viime vuonna ilmoitetuista rokotusten haittavaikutuksista ja käsitellään rokotuskriittisyyttä. Terveydenhuoltohenkilöstön kiitettävästi raportoimat rokotusten epäillyt haittavaikutukset ovat varsin rauhoittavaa luettavaa. Mitään erityisen odottamatonta niistä ei löydy. Rokotuskriittisyyttä käsittelevässä kirjoituksessa esitetään vakuuttavat vastaperustelut rokotusten vastustajien tavallisimpiin väitteisiin. Olemassa olevan näytön perusteella on vaikea tulla muuhun tulokseen kuin että kansallisen rokotusohjelman tarjoama oikeus rokotussuojaan kannattaa hyödyntää täysimääräisesti.
Rokotussuojan tärkeydestä muistuttaminen ei kuitenkaan tarkoita, että pitäisi sulkea silmänsä allergioiden ja diabeteksen yleistymiseltä. Jokin meidän länsimaisessa elämäntavassamme epäilemättä edistää näiden sairauksien puhkeamista. Rokotukset tuskin niin tekevät, vaikka täyttä varmuutta niiden syyttömyydestä onkin vaikea saada. Onneksi Kansanterveyslaitoksessa, kuten muuallakin maailmassa, on käynnissä aktiivinen tutkimustyö allergioiden ja diabeteksen ehkäisykeinojen selvittämiseksi.
Ratkaisu ei voi olla paluu vuosisadan takaisiin ahtauden, riittämättömän hygienian ja aliravitsemuksen hallitsemiin elinoloihin, joissa diabetesta ja allergiaa kieltämättä esiintyi vähän, mutta joissa kulkutaudit tekivät tuhojaan. Tulevaisuudessa ihmisen immuunijärjestelmää on edelleen autettava puolustautumaan entistä paremmin rokottein tartuntatauteja vastaan. Toivottavasti samalla voidaan käynnissä olevan tutkimustyön löytämin keinoin estää immuunipuolustusta erehtymästä vahingolliseen puolustautumiseen. Sitä odotellessamme käyttäkäämme nykyisiä keinoja suomalaisten immuunipuolustuksen vahvistamiseen. Aivan lähikuukausina se tarkoittaa erityisesti influenssarokotusohjelman mahdollisimman kattavaa toteuttamista.
Terhi Kilpi, ylilääkäri
KTL, Rokoteosasto