Pneumokokkirokotteen liittämistä pikkulasten rokotusohjelmaan suositettu

Pneumokokit aiheuttavat Suomessa alle 5-vuotiailla lapsilla vuosittain noin 100 sairaalahoitoa vaativaa vakavaa tulehdusta. Kaikki ikäryhmät huomioon ottaen vakavia pneumokokkitauteja esiintyy maassamme noin 700 tapausta vuosittain. Arvion mukaan kattavilla pikkulasten rokotuksilla voitaisiin merkittävästi vähentää vakavia infektioita.

Kansanterveyslaitoksen pneumokokkirokotustyöryhmä, Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä ja Kansanterveyslaitos ovat antaneet suosituksensa pneumokokkirokotteen liittämisestä pikkulasten rokotusohjelmaan. Asiasta päättää sosiaali- ja terveysministeriö. Mikäli valtion talousarvioon sisällytetään varat tätä tarkoitusta varten, pneumokokkirokote voi tulla rokotusohjelmaan vuonna 2010.

Lisäksi esitettiin, että alle 5-vuotiaat lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat oikeutetaan maksuttomiin pneumokokkirokotuksiin jo tätä ennen.

Tautitaakka

Alle 5-vuotiaiden lasten noin sadasta vuosittaisesta sairaalahoitoa vaativasta vakavasta tulehduksesta keskimäärin neljä on aivokalvontulehduksia. Vakavissa tulehduksissa bakteeri on osoitettu verestä tai aivo-selkäydinnesteestä. Näiden lisäksi pneumokokit aiheuttavat kymmeniätuhansia välikorvatulehduksia sekä tuhansia keuhkokuumeita ja poskiontelotulehduksia, joista erityisesti keuhkokuumeet saattavat vaatia sairaalahoitoa. Lapsilla ja aikuisilla vakavia pneumokokkitauteja on esiintynyt maassamme noin 500–750 tapausta vuosittain. Määrä on lisääntynyt niin, että vuonna 2007 tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin jo 792 tapausta.

Rokotteiden teho ja käyttö eri-ikäisillä lapsilla

Pneumokokkitautien torjuntaan on käytössä kaksi erilaista rokotetta. Pidempään käytössä ollut pneumokokkipolysakkaridirokote sisältää 23 eri pneumokokkikantaa, jotka yhteensä aiheuttavat noin 90 % vakavista pneumokokki-infektioista Suomessa. Alle 2-vuotiaat lapset eivät kuitenkaan saa riittävää ja pitkäkestoista suojaa tästä rokotteesta. Joidenkin pneumokokkikantojen kohdalla tämä ongelma jatkuu viiteen ikävuoteen asti. Vasta viime vuosikymmenen aikana on uusilla ns. konjugaattirokotteilla pystytty ehkäisemään myös pienten lasten vakavia pneumokokkitauteja. Nämä rokotteet suojaavat nuorempia lapsia ja pidempään kuin polysakkaridirokote. Niinpä pienille lapsille, joiden riski sairastua vakaviin pneumokokkitauteihin on suuri, suositellaan ensisijaisesti konjugaattirokotetta, jonka antamaa suojaa täydennetään polysakkaridirokotteella.

Tällä hetkellä saatavissa on seitsemän eri pneumokokkikantaa sisältävä konjugaattirokote. Rokotteeseen valitut kannat kattavat 75 % vakavien infektioiden aiheuttajista. Kirjallisuuden mukaan rokotteen suojateho vakavia tautimuotoja vastaan on 89 %, radiologisesti varmistettuja keuhkokuumeita vastaan 25 % ja 6 % kaikkia välikorvatulehduksia vastaan.

Rokote lasten rokotusohjelmassa

Mikäli konjugaattirokote lisätään rokotusohjelmaan kaikille syntyville lapsille, sen oletetaan vähentävän erityisesti pneumokokin aiheuttamia vakavia infektioita. Alle 5-vuotiailla voitaisiin estää arviolta 80 sairaalahoitoon johtavaa vakavaa infektiota ja yhden lapsen kuolema. Lisäksi voitaisiin välttää noin 190 keuhkokuumetapausta ja yli 9 000 välikorvantulehdusta. Kattava rokottaminen vähentäisi siis myös muiden terveyspalveluiden kuin sairaalahoidon käyttöä ja vanhempien työstä poissaolopäiviä. Sen jälkeen kun pieniä lapsia alettiin rokottaa Yhdysvalloissa, myös aikuisten ja yli 5-vuotiaiden pneumokokkisairaudet vähenivät lähes kolmanneksella. Jos oletetaan, että vähenemä Suomessa voisi olla edes viidennes, voitaisiin estää vuosittain noin 120 vakavaa tautitapausta, 800 keuhkokuumetta ja 25 kuolemaa aikuisväestössä.

Lääketieteelliset riskiryhmät

Tiettyihin sairauksiin sairastuneilla lapsilla on erityisen suuri riski saada vakava pneumokokkitauti tai siihen liittyvä jälkitauti (ks. taulukko). Riskiryhmärokotuksia on toteutettu kirjavasti poliklinikoilla ja terveysasemilla, ja niiden liittäminen yleiseen ohjelmaan toivottavasti helpottaa käytännön järjestämistä. Vielä tällä hetkellä rokotusten kustannukset jäävät vaihtelevasti joko hoitavan yksikön, rokotettavan tai hänen perheensä maksettaviksi.

pneumokokkirokote_taulukko.jpg

Muut lapset

Pneumokokkirokotteita voi ostaa apteekista lääkärin reseptillä myös perusterveelle lapselle. Aivan pienimmille konjugaattirokote on ensisijainen. Rokotesarjan annosten määrään vaikuttaa se, minkä ikäisenä sarja aloitetaan. Pneumokokkikonjugaattirokote on todettu sekä turvalliseksi että tehokkaaksi, ja sitä voidaan käyttää 2–59 kuukauden ikäisille lapsille. Myös muita konjugaattirokotteita on tulossa markkinoille.

Ulpu Elonsalo, tutkija
KTL, Rokoteosasto


Kansanterveyslaitos suunnittelee laajaa lasten pneumokokkirokotetutkimusta

Kansanterveyslaitoksen Rokoteosasto suunnittelee vuoden 2009 alkupuolella alkavaa laajaa, lähes koko Suomen kattavaa pneumokokkirokotetutkimusta 2–18 kuukauden ikäisillä lapsilla. Kansanterveyslaitos on allekirjoittanut esisopimuksen tutkimuksesta rokotevalmistaja GlaxoSmithKlinen kanssa.

Tutkimuksen tavoitteena on arvioida laajan pneumokokkirokotusohjelman hyödyt rokotetuilla lapsilla. Lisäksi tutkitaan johtaako pikkulasten rokotusohjelma pneumokokkitautien vähenemiseen myös rokottamattomassa väestössä. Tutkimus pyrkii myös selvittämään pneumokokkitautien ehkäisyyn rokotusohjelmassa tarvittavan rokoteannosten määrän.

Pneumokokkirokotteen oletetaan vähentävän pneumokokin aiheuttamia aivokalvotulehduksia ja verenmyrkytyksiä noin 90 %, vakavaa keuhkokuumetta 20–30 % ja kaikkia välikorvatulehduksia 10–30 %. Lisäksi rokotteen oletetaan vähentävän tärykalvojen putkituksien tarvetta. Rokotusvaikutusten seurantatieto kerätään valtakunnallisista terveysrekistereistä.

Tutkimusrokotteena käytetään uutta, parhaillaan Euroopan lääkevalvontaviranomaisen (EMEA) myyntilupakäsittelyssä olevaa pneumokokkikonjugaattirokotetta, joka on suunniteltu antamaan suoja kymmenen yleisimmän pneumokokkibakteerin alatyypin sekä hemofilus-bakteerin aiheuttamia tauteja vastaan. Vertailurokotteina käytetään tarttuvaa maksatulehdusta vastaan suunnattuja hepatiitti A- ja hepatiitti B -rokotteita. Näin rokotettavat joka tapauksessa hyötyvät tutkimuksesta, vaikka eivät saisikaan tutkittavaa rokotetta.

Suunnitelman mukaan tutkimus toteutetaan vuosina 2009–2011 yhteistyössä terveyskeskusten lastenneuvoloiden kanssa. Tutkimuksessa annettava rokote määräytyy maantieteellisesti siten, että kaikki saman neuvolan tai kunnan alueella asuvat tutkimukseen osallistuvat lapset saavat iästä riippuen 2–4 annosta joko pneumokokki- tai vertailurokotetta. Tavoitteena on rekrytoida tutkimukseen noin 100 000 lasta, joista kaksi kolmasosaa saa uutta pneumokokkirokotetta ja yksi kolmasosa vertailurokotetta.

Kansanterveyslaitos pitää tärkeänä, että lääkeviranomaisen hyväksymät uudet rokotteet arvioidaan tämän tutkimuksen tapaan mahdollisimman monipuolisesti ennen kansalliseen rokotusohjelmaan ottamista.