Seuraavan influenssapandemian eli maailmanlaajuisen influenssaepidemian alkamisajankohtaa ei voida ennustaa. Etukäteen ei voida myöskään tietää, mikä influenssaviruksen muunnos pandemian aiheuttaisi. Rokotuksia pidetään parhaana keinona torjua influenssapandemian aiheuttamia kuolemantapauksia ja vakavia sairastumisia. Pandemiarokotteiden hankinta on osa Suomen pandemiavarautumista.
Jos pandemian aiheuttaisi nykyisen lintuinfluenssaviruksen (H5N1-alatyypin) muunnos, Kansanterveyslaitos järjestäisi heti koko väestön kattavan rokotuskampanjan tästä viruksesta valmistetulla prepandeemisella influenssarokotteella. Tämän rokotteen arvioidaan antavan ainakin osittaisen suojan siinä tapauksessa, että nykyisin linnuissa leviävä H5N1-lintuinfluenssavirus muuttuu ihmisestä toiseen helposti leviäväksi virukseksi.
Koko väestölle hankitut prepandeemiset influenssarokotteet (5, 3 miljoonaa annosta) on sijoitettu useamman lääketukkukaupan kylmävarastoon, jotta rokotteiden jakelu sujuisi varmasti ja nopeasti pandemian alkuvaiheessa. Rokotteen hankinta kuuluu Suomen kansalliseen influenssapandemiaan varautumiseen. Maailman terveysjärjestö WHO on suositellut näiden rokotteiden hankkimista varastoon. Rokotteen on valmistanut kansainvälinen lääkeyritys GlaxoSmithKline Oy (GSK).
Riittävän suojan saamiseksi tarvitaan prepandeemisen rokotteen lisäksi ainakin yksi ns. täsmärokoteannos, joka sisältää täsmälleen pandemian aiheuttavaa viruskantaa. Täsmärokotteen valmistus voi alkaa vasta sitten, kun pandemian aiheuttava virus on eristetty, toisin sanoen vasta pandemian käynnistyttyä.
Kansanterveyslaitos teki vuoden 2005 lopussa viiden vuoden ennakkovaraussopimuksen täsmärokotteen hankinnasta hollantilaisen rokotevalmistajan Solvay Pharmaceuticalsin kanssa. Sopimuksella hollantilainen valmistaja sitoutuu toimittamaan Suomeen 5,5 miljoonaa annosta täsmärokotetta sopimusjärjestyksessä sitä mukaa kun rokotetuotanto etenee. Suomi on neljäntenä sopimusjonossa, ja rokotetoimitukset Suomeen alkavat valmistajan arvion mukaan noin kuusi kuukautta rokotetuotannon alkamisesta. Ilman sopimusta rokotteen saantiin ja hintatasoon liittyisi paljon epävarmuutta.
Kun pandemiavirusta vastaan kehitetty täsmärokote saataisiin käyttöön, väestö rokotettaisiin uudelleen täsmärokotteella mahdollisimman lyhyessä ajassa.
Rose-Marie Ölander, erikoistutkija
KTL, Rokoteosasto