Työkyky eläkeiän kynnyksellä
Ikääntyneiden työkyvyllä on kysyntää. Työurien pidentämisestä on tullut tärkeä yhteiskuntapoliittinen tavoite ja sen toteutuminen edellyttää, että myös vanhemmilla työntekijöillä on riittävästi työkykyä jäljellä. Työkyky työuran loppupuolella ei kuitenkaan ole vain yhteiskuntapoliittisesti tärkeää. Hyvä työkyky auttaa turvaamaan myös työntekijän näkökulmasta hyviä työvuosia ja ennustaa eläkeiän hyvää elämänlaatua.
Työkyky näkyy myös työuran jälkeen. Hyvä työkyky ennustaa eläkeiän hyvää elämänlaatua (1). Ja toki viimeisten työvuosien työkyvyllä on myös taloudellista merkitystä työntekijälle. Hyvän työkyvyn turvin on mahdollista jatkaa työelämässä vielä 63 vuoden iän jälkeen ja kasvattaa tulevaa eläkettä korotetulla karttumaprosentilla.
Seuraavassa tarkastellaan työikäisistä kaikkein vanhimpien työkykyä. Työkykyä kuvataan aluksi sosiaalivakuutuksen lähtökohdista työkyvyn heikkenemistä edellyttävien etuuksien kautta. Pääosa tarkastelusta koskee kuitenkin ikääntyneiden koettua työkykyä. Tämä tarkastelu perustuu lähinnä Terveys 2000 -tutkimuksen artikkeliin ”Työkyky työuran loppupuolella” (2).
Työkyvyn ongelmat yleistyvät iän mukana
Sosiaalivakuutuksen mittareilla arvioituna ikääntyneiden työkyky on selvästi huonompi kuin nuorempien. Sekä sairauspäivärahakausien että työkyvyttömyyseläkkeiden yleisyys kasvaa iän myötä (kuvio 1). Myös työkyvyttömyyden perusteena olevissa sairauksissa on eroja. Kun alle 45-vuotiaista työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneistä 60 prosentilla syynä on mielenterveysongelma, 55 vuotta täyttäneiden ryhmässä vastaava osuus on 20 prosenttia. Toisaalta tuki- ja liikuntaelinsairaus on perusteena runsaassa kymmenessä prosentissa alle 45-vuotiaiden ja yli 40 prosentissa 55 vuotta täyttäneiden uusista työkyvyttömyyseläkkeistä (3).
Myös koettu työkyky heikkenee iän myötä. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan sekä koko väestössä että työssä käyvässä väestössä vanhemmat henkilöt arvioivat työkykynsä selvästi rajoittuneemmaksi kuin nuoremmat. Kun esimerkiksi 18–29-vuotiaista valtaosa, 97 %, pitää itseään täysin työkykyisenä, 55–64-vuotiaasta väestöstä näin arvioi enää runsaat puolet (4). Ikääntyminen ei kuitenkaan automaattisesti merkitse työkyvyn heikkenemistä. Kunta-alan tutkimuksessa havaittiin, että runsaan kymmenen vuoden seuranta-aikana noin puolella ikääntyneistä työntekijöistä työkyky säilyi ennallaan, kolmasosalla se heikkeni ja joka kymmenennellä parani. Ikääntymisen mukana yksilöiden työkykyisyyden erot kasvoivat merkittävästi (5).
Pitkäaikaissairauksien yleistyminen vanhemmassa väestössä selittää osaltaan ikääntyneiden työkyvyn heikkenemistä. Koettu työkyky näyttää kuitenkin heikentyvän iän mukana myös niillä, joilla ei ole lääkärin toteamia pitkäaikaissairauksia (6). Työkyvyn rajoittuminen liittyy silloin sairauksien sijasta esimerkiksi työhön, osaamiseen, asenteisiin tai yleiseen uupumiseen ja raihnastumiseen.
Myös työn epävarmuus liittyy ikääntyneiden koettuun työkykyyn. Jos työn kuormittavuus on kohtuullinen eikä työssä ole epävarmuutta aiheuttavia uhkia, valtaosa vanhemmista työntekijöistä uskoo kykenevänsä jatkamaan työntekoa, vaikka terveys olisikin jo huono. Toisaalta vaikka terveys olisi edelleen hyvä, työn epävarmuus saa ikääntyneen työntekijän epäilemään omaa työssä selviytymistään (2).
Kuvio 1. Sairauspäivärahaa saaneiden osuus ei-eläkkeellä olevista ja työkyvyttömyyseläkettä saavien osuus väestöstä ikäryhmittäin vuonna 2007, %. Lähteet: Kela 2008, viite 7; ETK/Kela rekisteritiedot.
Työuran lopulla naisten työkyky on huonompi kuin miesten
Työikäisten naisten ja miesten työkykyarviot ovat pääasiassa hyvin samanlaisia. Terveys 2000 -tutkimuksen mukaan kaikkein vanhimmat työssä käyvät naiset kokevat kuitenkin työkykynsä huomattavasti rajoittuneemmaksi kuin samanikäiset miehet tai vähän nuoremmat naiset. Työssä käyvistä 60–64-vuotiaista naisista 27 prosenttia arvioi työkykynsä rajoittuneeksi, kun taas saman ikäryhmän miehistä näin arvioi vain 10 prosenttia (4). Kuusikymppisillä naisilla on keskimääräistä enemmän terveyteen ja toimintakykyyn, työmotivaatioon sekä työn fyysiseen ja henkiseen rasittavuuteen liittyviä työssä selviytymisen ongelmia (kuvio 2). Kaikkein eniten naisilla on työssä jaksamista haittaavia työyhteisön ja työn henkisen kuormituksen ongelmia, mutta suurin ero miehiin verrattuna on fyysisen kuormituksen ongelmissa. Yli 40 prosenttia 60 vuotta täyttäneistä naisista ja 10 prosenttia miehistä kokee työssä selviytymisen vaikeaksi työympäristön haittojen ja työn ruumiillisen rasittavuuden vuoksi.
Ammattirakenne selittää osin ikääntyneiden naisten työkyvyn rajoituksia. Kun siirrytään 50-vuotiaista vanhuuseläkeiän tuntumaan, ruumiillisesti raskaan työn osuus kasvaa naisten ammateissa mutta miesten ammateissa vähenee. Työuran lopulla olevien naisten työ onkin usein sekä fyysisesti että henkisesti kuormittavaa peruspalvelutyötä, kun taas vastaavan ikäryhmän miesten ammatit painottuvat johto- ja asiantuntijatehtäviin. Aittomäen (8) mukaan työn fyysinen kuormitus näkyy heikentyneessä terveydessä ja toimintakyvyssä etenkin naisilla ja kuormituksen vaikutus kasvaa iän mukana.
Naisten ja miesten työkykyerot työuran lopulla viittaavat siihen, että miehistä vanhuuseläkeikään asti työssä jatkajiksi valikoituvat naisia selvemmin hyvän työkyvyn omaavat. Ne miehet, joiden työkyky on heikentynyt, ovat jo aiemmin siirtyneet pois työelämästä. Toisaalta työkyvyn erot voivat kertoa myös siitä, että ikääntyneet naiset kokevat työelämän paineissa selviytymisen vaikeampana kuin miehet (2).
Kuvio 2. Työssä selviytymisen ongelmia kokevien osuus työssä käyvistä 50–64-vuotiaista, %. Lähde: Gould ja Polvinen 2006b, viite 2.
Riittääkö työkyky työurien pidentämiseen?
Jotta työurien loppupään pidentäminen onnistuisi, työkykyä pitäisi olla kohtuullisesti jäljellä vielä vanhuuseläkeiän kynnyksellä. Nykyisessä joustavassa eläkeikäkäytännössä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63–67-vuotiaana. Kun tämän ikäisten työssä suoriutumista arvioitiin Terveys 2000 -tutkimuksessa, asetettiin hyvän työkyvyn kriteeriksi se, että pitää itseään työkykyisenä ja lisäksi katsoo työkykynsä olevan vähintään 70 prosenttia elinaikaisesta parhaasta työkyvystä. Näiden kriteerien mukaan runsas kolmasosa kaikista 63–67-vuotiaista arvioi suoriutuvansa työnteosta (2).
Kuten kuviosta 1 näkyy, lähellä vanhuuseläkeikää olevassa väestössä on kuitenkin paljon työkyvyttömyyseläkeläisiä ja heidän työssä suoriutumismahdollisuutensa ovat keskimääräistä pienemmät. 63–67-vuotiaiden ikäryhmässä työkyvyttömyyseläketaustaisista vain runsas 10 prosenttia arvioi edellä mainittujen kriteerien mukaan selviytyvänsä työstä. Muilla samaan ikäryhmään kuuluvilla on sen sijaan huomattavasti enemmän työkykypotentiaalia. Heidänkin työkyvyssään on kuitenkin eroja esimerkiksi koulutusasteen mukaan: pitempään koulutettujen työkyky on parempi kuin vähän koulutusta saaneiden. Vanhuuseläkeiän tuntumassa parhaat työurien pidentämismahdollisuudet ovatkin niillä ikääntyneillä, joiden työuraan ei sisälly työkyvyttömyyseläkettä ja joilla on vähintään keskiasteen koulutus. Heistä 66 prosenttia arvioi selviytyvänsä työstä. Vastaavasti pelkän perusasteen suorittaneista työstä selviytyviä on 45 prosenttia (2).
Työkyvylle tukea koko työuran ajan
Ikääntyneiden työkykyä voidaan tukea edistämällä terveyttä ja toimintakykyä sekä lisäämällä osaamista ja työmotivaatiota. Ikääntyneiden työkyvyn edistämisessä yksi tärkeimpiä asioita on kuitenkin työn positiivisten piirteiden lisääminen, sillä työn merkitys työkyvylle näyttää voimistuvan iän myötä.
Ikääntyneiden työkyky rakentuu sekä nykytilanteesta että aiemmista kokemuksista. Varhaisempien työvuosien hyvä työkyky tukee työuran loppupuolen hyviä työvuosia ja edelleen eläkeiän elämänlaatua. Työkyvyn tukemisen kohdentaminen sekä ikääntyvien erityistarpeisiin että aiempaan työuraan on tärkeää. Työkyvyn tukeminen työuran kaikissa vaiheissa vähentää tarvetta työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ja ehkäisee työuran lopun muodostumista heikkenevän työkyvyn kanssa sinnittelyksi.
Yksi työkyvyn edistämisen tärkeitä tavoitteita on parantaa ja pidentää työntekijöiden työuria. Edellä esitettyjen tulosten mukaan niillä vanhuuseläkeiän juuri saavuttaneilla, jotka eivät työuransa aikana ole joutuneet työkyvyttömyyseläkkeelle, on vielä kohtalaisen paljon työkykyä jäljellä. Työkyvyn rinnalle tarvitaan kuitenkin sopivaa työtä ja työmahdollisuuksia, jotta työurien pidentämistavoite toteutuu.
Raija Gould, tutkija
Eläketurvakeskus
Kirjallisuutta
1. Tuomi K, Huuhtanen P, Nykyri E, Ilmarinen J. Promotion of work ability, the quality of work and retirement. Occup Med 2001;51:318–24.
2. Gould R, Polvinen A (2006a) Työkyky työuran loppupuolella. Julkaisussa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. Työkyvyn ulottuvuudet. ETK, Kela, KTL, TTL, Helsinki, 2006: s. 255–90.
3. ETK ja Kela. Tilasto Suomen eläkkeensaajista 2007. ETK, Kela, Helsinki, 2008.
4. Gould R, Polvinen A. Työkyvyn vaihtelu iän ja sukupuolen mukaan. Julkaisussa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. Työkyvyn ulottuvuudet. ETK, Kela, KTL, TTL, Helsinki, 2006: s. 58–63.
5. Tuomi K, (toim.). Eleven-year follow-up of ageing workers. Scand J Work Environ Health 1997;23 (suppl 1).
6. Koskinen S, Martelin T, Sainio P, Gould R. Työkyky ja terveys. Julkaisussa Gould R, Ilmarinen J, Järvisalo J, Koskinen S. Työkyvyn ulottuvuudet. ETK, Kela, KTL, TTL, Helsinki, 2006: s. 114–134.
7. Kela. Kelan sairausvakuutustilasto 2007. Kansaneläkelaitos, Helsinki, 2008.
8. Aittomäki A. Social-class inequalities in ill health - the contribution of physical workload. University of Helsinki, Publications of Public Health M195:2008, Helsinki, 2008.