Viime vuosikymmeninä suomalaisten toimintakyky on parantunut, ja entistä useampi suoriutuu erilaisista arkielämän tehtävistä.
Monet toimintakykyä rajoittavat sairaudet ovat vähentyneet, mistä tärkeimpiä esimerkkejä ovat sepelvaltimotauti, selkäsairaudet ja polven nivelrikko. Elinolojen ja elintapojen myönteiset muutokset, kuten tupakoinnin ja työn fyysisten kuormitustekijöiden väheneminen, sekä sairauksien hoidon edistysaskeleet ovat vähentäneet sairauksien ilmaantuvuutta ja vakavuutta. Toimintaympäristön muutokset ovat helpottaneet arkisia askareita. Työikäisen väestön työkyvyn koheneminen on puolestaan suurelta osin liittynyt työvoiman koulutustason kohoamiseen: aiempaa suurempi osa työikäisistä kuuluu ylempiin koulutusryhmiin, joissa työkyvyn rajoitukset ovat harvinaisempia.
Toimintarajoitteisten henkilöiden lukumäärä näyttää kuitenkin vääjäämättä kasvavan lähivuosikymmeninä, koska väestön ikärakenne vanhenee nopeasti. Työikäisistä moni on lähellä eläkeikää, ja 85 vuotta täyttäneiden lukumäärän ennustetaan kaksinkertaistuvan nykyisestä parinkymmenen vuoden aikana. Neljä viidesosaa 85 vuotta täyttäneistä tarvitsee apua toimintarajoitteiden vuoksi, heistä joka toinen päivittäin. Tämän lehden kuukauden kuvasta nähdään, että toimintarajoitteisten 55 vuotta täyttäneiden suomalaisten määrä tulee lisääntymään puolella vuoteen 2030 mennessä, vaikka toimintakyky kehittyisi tulevaisuudessa kaikissa ikäryhmissä yhtä suotuisasti kuin jaksolla 1980–2000. Tällainen kehitys aiheuttaa valtavan lisäkuorman vanhustenhuollolle, jolla jo nyt on vaikeuksia tarjota riittävä määrä laadukkaita palveluita.
Vähintään yhtä tärkeää on toimintarajoitusten merkitys iäkkäiden kansalaisten hyvinvoinnille. Toimintakyvyn rajoitukset vähentävät henkilön autonomiaa ja elämänlaatua ja kuormittavat palvelujärjestelmän ohella myös läheisiä ihmisiä. Onkin tehtävä kaikki mahdollinen, jotta nopeasti kasvavan iäkkään väestön toimintakyky edelleen paranisi.
Toimintakyvyn edistäminen on suuri haaste tutkimus- ja kehittämistoiminnalle. Suomessa lähtökohdat ovat onneksi poikkeuksellisen hyvät. Sekä väestö että päättäjät arvostavat terveyttä ja toimintakykyä ja suhtautuvat myönteisesti niitä koskevaan tutkimukseen. Maamme rekisteriaineistot ovat kattavat ja laadukkaat, ja myös väestöä edustavat aineistot ovat ensiluokkaisia terveyden ja toimintakyvyn tutkimiseksi. Suomessa on myös kokeneita ja korkeatasoisia toimintakyvyn tutkimusryhmiä. Kansanterveyslaitoksen ja Stakesin yhdistyminen parantaa entisestään tutkimus- ja kehittämistyön mahdollisuuksia.
Uuden Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tärkeimpiä tehtäviä on luoda tietopohja väestön toimintakyvyn parantamiselle. Tarvitaan seuranta-asetelmaan perustuvia luotettavia tietoja hyvän toimintakyvyn edellytyksistä – etenkin sellaisista, joihin kyetään vaikuttamaan poliittisilla päätöksillä, ympäristöä ja työoloja muokkaamalla, palveluja kehittämällä ja muilla terveyttä ja toimintakykyä edistävillä toimilla. Seurantatutkimusten ohella tarvitaan hyvin arvioituja interventioita, jotta saadaan selville, miten toimintakyvyn edellytyksiä käytännössä voidaan kohentaa.
Toimintakykyä on osattava mitata pätevästi, kun tutkitaan väestön toimintakykyä ja sen kehitystä tai arvioidaan toimintakykyä edistävien toimien ja palvelujen tarvetta ja vaikuttavuutta. Luotettavien ja yhdenmukaisten mittaus- ja arviointimenetelmien käyttö edistää myös kansalaisten yhdenvertaisuutta päätettäessä esimerkiksi toimintarajoitteiden perusteella myönnettävistä eläke-etuuksista. Tällä saralla kehittämistyö on saatu hyvään alkuun Kansanterveyslaitoksen koordinoimassa kansallisessa toimintakyvyn mittaamisen ja arvioinnin TOIMIA-asiantuntijaverkostossa.
Käsillä olevan lehden kirjoituksista ilmenee, että jo nykyisenkin tiedon pohjalta on mahdollista ja aiheellista vahvistaa työtä väestön toimintakyvyn edistämiseksi. Liikunnan ja terveellisten ruokailutottumusten edistäminen eri keinoin on välttämätöntä muun muassa väestön lihomisen pysäyttämiseksi. Muut toimintakykyä rajoittavien sairauksien ehkäisykeinot ja todettujen sairauksien hyvä hoito rakentavat edellytyksiä toimintakyvyn säilymiselle myöhäiseen ikään.
Työkyvyn heikkeneminen ja iäkkäiden itsenäisen selviytymisen esteet kyetään usein ennakoimaan, jolloin toimet toimintakyvyn ylläpitämiseksi voidaan käynnistää riittävän varhain. Työ- ja elinympäristöjen kohentaminen, käyttäjäystävällisiä teknologisia ratkaisuja hyödyntäen, luo edellytyksiä sille, että kukin kansalainen – toimintarajoitteista huolimatta – voi aktiivisesti osallistua omien yhteisöjensä toimintaan. On kiistatonta näyttöä siitä, että iäkkäimpienkin kansalaisten toimintakykyä voidaan oikein valituilla toimenpiteillä kohentaa.
Seppo Koskinen, ylilääkäri
Päivi Sainio, tutkija
Markku Heliövaara, ylilääkäri
KTL, Terveyden ja toimintakyvyn osasto