Vesikauhurokote

Kauppanimi ja myyntiluvan haltija

Rabies-Imovax; Aventis Pasteur MSD, Belgia.

Vaccin Rabique Pasteur; Aventis Pasteur SA, Ranska.

Pakkaus

Pakkaus sisältää yhden annoksen kylmäkuivattua rokotetta injektiopullossa sekä yhden annoksen liuotinnestettä kertakäyttöruiskussa.

Säilytys

Rokote säilytetään +2-+8 °C:n lämpötilassa. Liuotettu rokote on käytettävä tunnin kuluessa liuottamisesta.

Koostumus

Yksi annos rokotekuiva-ainetta sisältää immunogeenina kylmäkuivattuja, inaktivoituja humaanidiploidisoluissa (WI-38, Rabies Imovax) tai VERO-soluissa (Vaccin Rabique Pasteur) viljeltyjä puhdistettuja ja β-propiolaktoni-inaktivoituja rabiesviruksia (Wistar PM/WI-38-1503-3M -viruskanta) sekä apuaineena ihmisen albumiinia ja Rabies Imovaxissa neomysiinisulfaattia.

Käyttöaiheet

Vesikauhurokote on tarkoitettu rabieksen ennaltaehkäisyyn taudin esiintymisalueilla työskenteleville ja heidän perheenjäsenilleen, etenkin perheen leikki-ikäisille lapsille sekä työtehtävissään rabiesvirukselle altistuville henkilöille. Lisäksi rokotus on aiheellinen rabiesviruksen infektoiman pureman hoidossa.

Käyttövalmiiksi saattaminen

Liuotin injektoidaan rokotetta sisältävään injektiopulloon. Liuotinneste siirtyy alipaineistettuun pulloon itsestään. Rokotteen annetaan liueta, minkä jälkeen käyttövalmis rokote imetään takaisin kertakäyttöruiskuun. Kellertävä kuiva-aine muuttuu liuotinnesteen lisäämisen jälkeen lilanpunaiseksi (Rabies Imovax). Liuotetun rokotteen tulee olla homogeeninen, kirkas liuos eikä siinä saa olla partikkeleita. Liuotettu rokote tulee käyttää välittömästi.

Annostus ja antotapa

THL:n suositus ennalta ehkäiseväksi perussarjaksi on kolme pistosta päivinä 0, 7 ja 21 tai 28. Tehosterokotuksia ei rutiininomaisesti tarvita täydellisen ennaltaehkäisevän tai altistuksen jälkeisen rokotussarjan saaneille. Kuitenkin henkilöille, jotka toimivat tehtävissä, joissa todennäköisesti altistuu toistuvasti tartunnalle (esimerkiksi käsittelee rabiesvirusta laboratoriossa tai toimii työtehtävissä suuren tartuntariskin maassa), tehosterokotus annetaan vasta-ainetutkimusten perusteella. Tehosterokotus annetaan, jos vasta-ainetaso rabiesvirusta vastaan on < 0,5 IU/ml. Suoja on syytä varmistaa vasta-ainetutkimuksin 6 kk – 2 vuoden välein tartuntariskistä riippuen.

Altistuksen jälkeinen rokotushoito:

Rabies johtaa oireiden puhjettua aina kuolemaan. Vuorokauden kuluessa altistumisesta aloitetulla asianmukaisesti toteutetulla rokotushoidolla ja mahdollisella immunoglobuliiniannoksella tauti voidaan aina estää ( taulukko 37) Aikaisemmin rokottamattomille annetaan yksi annos (20 KY/kg) rabiesimmunoglobuliinia ja neljä annosta rokotetta. Rokotteet annetaan päivinä 0, 3, 7 ja 14 lihaksensisäisinä injektioina. Mikäli altistunut ei ole saanut suosituksen mukaista immunoglubuliinia alkuvaiheessa, haava on jäänyt puhdistamatta asianmukaisesti tai jos altistunut on immuunipuutteinen, annetaan viides annos päivänä 28. Tämä ohje poikkeaa valmistajan suosituksesta. Mikäli on epävarmaa, tarvitseeko altistunut viidennen rokoteannoksen, sen voi antaa, koska ylimääräisestä rokoteannnoksesta ei ole haittaa. Rokotteen lasten annos on sama kuin aikuisten.

Rokote pistetään olkavarren hartialihakseen. Imeväisikäisille lapsille on hartialihaksen pienuuden vuoksi parempi pistää rokote ulomman reisilihaksen etu-yläosaan. Rokotetta ei saa pistää pakaraseutuun, sillä rokotteen aikaansaama suojateho on tällöin oleellisesti huonompi. Lasten annostus on sama kuin aikuisten. Jos rokotussuojan kehittymisen tiedetään tai epäillään olevan heikentynyt (vasta-ainemittausten perusteella tai epäillyn immuunivastetta heikentävän perustaudin vuoksi), annetaan viides rokoteannos 90 vuorokauden kuluttua.

Immunoglobuliini annetaan ensimmäisen rokoteannoksen kanssa samaan aikaan. Poikkeustapauksissa se voidaan antaa myöhemminkin, kuitenkin viimeistään kolmannen rokoteannoksen yhteydessä (päivänä 7). Immunoglobuliini infiltroidaan haavaan ja sen ympäristöön, jos mahdollista. Jos koko annosta ei saada kulumaan näin, ruiskutetaan loput lihaksensisäisesti (i.m.) eri paikkaan kuin rokote. Altistuksen jälkeistä rokote- ja immunoglobuliinihoitoa ei saa jättää antamatta, vaikka altistuksesta olisi kulunut jo pitempään (jopa useita kuukausia). Sitä ei kuitenkaan aloiteta, jos altistuneelle on jo kehittynyt rabieksen oireita.

Jos altistunut henkilö on aiemmin saanut täyden pre- tai post-exposure-rokotusarjan, hänelle annetaan altistuksen jälkeen vain kaksi annosta rokotetta päivinä 0 ja 3. Immunoglobuliinia ei tässä tapauksessa tarvitse antaa.

Suojateho

Ennalta ehkäisevästi annettu rokote ei anna täydellistä suojatehoa rabiekselta vaan lisäpistoksia tarvitaan aina todetun altistuksen jälkeen.

Haittavaikutukset

Rokotuksen jälkeen voi ilmetä lieviä paikallisia reaktioita (rokotuskohdan kipua, punoitusta ja turvotusta) tai ohimeneviä yleisoireita (lämmönnousua, päänsärkyä, pahoinvointia tai lihassärkyä).

Lisätietoa rokotusten haittavaikutuksista

Varotoimet ja vasta-aiheet

Rokottamisen yleiset vasta-aiheet
Neomysiinin aiheuttamat yleisoireet ovat vasta-aiheisia ennalta ehkäisevälle rokottamiselle. Henkilöille, jotka ovat saaneet neomysiinistä vain paikallisoireita, rokotuksen voi antaa. Ennalta ehkäisevää rokotusta ei yleensä suositella raskaana oleville, ellei rabiesvaara ole suuri. Pureman jälkeiseen rokottamiseen raskaus ei ole vasta-aihe, sillä tauti johtaa hoitamattomana kuolemaan.

Lisätietoja

Rabiesta eli vesikauhua esiintyy suurimmassa osassa maapalloa (ks. Matkailijan terveysopas). Esimerkiksi Baltian maissa raportoitiin v. 2004 ensimmäisellä neljänneksellä yli 300 rabiestapausta villi- ja kotieläimissä yhteensä. Rabies on yleensä vain eläinkunnan tauti, joka poikkeustapauksissa tarttuu ihmiseen. Ihmisen taudista on käytetty nimitystä vesikauhu ja eläimen taudista nimitystä raivotauti. Ihmisten rabiestartunnat ovat erittäin harvinaisia Suomessa. Vuonna 1987 suomalaisella lepakkotutkijalla todettiin kuolemaan johtanut vesikauhu. Suomessa viimeinen rabiesepidemia oli pääasiassa ketuissa ja supikoirissa vuosina 1988-89. Sitä ennen Suomessa ei ollut esiintynyt kotoperäistä rabiesta vuoden 1958 jälkeen. Vuodesta 1991 Suomi on taas julistettu rabieksesta vapaaksi. Vuonna 2003 todettiin yksittäinen rabiestartunta maahantuodulla hevosella. Vaikka varsinainen rabiesvirusvaranto on villieläimissä, virus tarttuu ihmiseen yleensä tartunnan saaneen kotieläimen puremasta.