Rokotteiden annostelu, antotapa ja pistoskohdan valinta

Rokotteiden annostelussa, antotavassa ja rokotusten vasta-aiheissa noudatetaan rokotevalmistajan ja THL:n ohjeita, jotta rokotteen antama suoja olisi mahdollisimman hyvä ja vältyttäisiin tarpeettomilta haittavaikutuksilta. Rokotepakkauksissa on aina rokotevalmistajan tai maahantuojan toimittama yksityiskohtainen käyttöohje. Ohjeet perustuvat tutkimuksiin, joissa suositeltujen rokoteannosten immunogeenisuus tai teho ja haitattomuus on todettu.

Joissakin tapauksissa THL:n ohje poikkeaa valmistajan ohjeesta joiltakin yksityiskohdiltaan. Poikkeaman perustelu on aina kerrottu a.o. kohdassa. Valmistaja joutuu yleensä rajaamaan suosituksensa niihin omaa valmistettaan koskeviin tutkimustietoihin, joita se on viranomaisille toimittanut. THL perustaa suosituksensa alkuperäistutkimusten tulosten ohella kansainvälisten asiantuntijaryhmien suosituksiin ja Suomen terveydenhuollon pitkäaikaisiin kokemuksiin pyrkiessään sekä väestön optimaaliseen suojaamiseen mahdollisimman vähin kustannuksin että rokotusten sujuvaan toteuttamiseen.

Suositeltuja annoksia ei pidä ylittää eikä pienentää. Jos rokotustilanteessa osa rokotteesta menee hukkaan, annetaan uusi annos samantien, koska rokotteen antama suojavaikutus voi muuten jäädä riittämättömäksi. Poikkeuksena tästä on suun kautta annettava rotavirusrokote, jota ei tarvitse uusia, vaikka lapsi pulauttaisi rokottamisen jälkeen. Virheellisestä annostelusta on aina tehtävä merkintä rokotuskorttiin ja rokotettavan terveys- ja sairauskertomuksen rokotusseurantalomakkeelle. Rokottajan velvollisuutena on myös selvittää, aiheuttaako annosteluvirhe muutoksia jatkorokotuksiin.

Rokotteita voidaan antaa suun kautta (peroraalisesti, po), lihaksensisäisesti (intramuskulaarisesti, im), ihon alle (subkutaanisesti, sc) ja ihonsisäisesti (intradermaalisesti, id). Suositeltavat ensisijaiset pistoskohdat ikäryhmittäin on esitelty taulukossa 9 sekä kuvassa 1. Pistoskohdan ja neulan pituuden valintaan vaikuttavat rokotettavan ikä, lihasten koko, ihopoimun paksuus ja rokotteen annosmäärä. Rokotetta ei tule pistää ihottuma-alueelle.

BCG-rokote pistetään ihonsisäisesti vasempaan olkavarteen. Ihon alle annettavat rokotteet pistetään tavallisesti olkavarteen. Lihakseen annettavat rokotteet pistetään joko ulomman reisilihaksen etu-yläosaan (m. vastus lateralis), tai olkavarren hartialihakseen (m. deltoideus)  ( kuva 1).

Aikuisilla suositeltavinta on antaa lihakseen pistettävät rokotteet olkavarren hartialihakseen. Pakaran ylä-ulkoneljännestä tulisi käyttää vain silloin, kun pistettävää ainetta on runsaasti (esimerkiksi suuret immunoglobuliiniannokset) tai annettaessa useita pistoksia samanaikaisesti.

Imeväiselle rokote annetaan yleensä reiden etu-yläosaan. Leikki-ikäisen lapsen lihakseen annettavan rokotteen suositeltavin pistoskohta on olkavarren hartialihas (tai reisilihas, jos hartialihas on kovin pieni). Reiteen rokottaminen ja reisilihaksen kipeytyminen lapsella saattaa aiheuttaa sen, että lapsi kieltäytyy kävelemästä. Lasta pidetään pistotilanteessa kunnolla kiinni, jotta neula ei pääse liikkumaan kudoksen sisällä. Reisilihaksen kipeytyminen menee ohi muutamassa päivässä ja on vaaraton oire.

Reisilihas on suositeltavin pistoskohta lapselle, koska

Ensisijaiseksi rokotusten pistopaikaksi ei ainakaan toistaiseksi suositella vatsanpuoleista pakaralihasta (ventrogluteaalinen alue). Tarvitaan lisää näyttöä siitä, että rokottaminen ventrogluteaalisesti olisi turvallisempaa ja rokotteen tuottama teho parempaa kuin reiteen rokottaessa. Toissijaisena pistopaikkana se toki käy tilanteissa, joissa esimerkiksi annetaan kerrallaan useita rokotteita.