Kansallisen rokotusohjelman tavoitteena on suojata suomalaiset mahdollisimman hyvin rokotuksin estettävissä olevia tauteja vastaan ( taulukko 11). Rokotukset ovat vapaaehtoisia ja maksuttomia. Rokotusohjelman uudistustarpeisiin vaikuttavat tartuntatautien epidemiologiassa tapahtuvat muutokset, rokotteisiin liittyvät haittavaikutukset ja uusien rokotteiden tulo markkinoille. Kansallisen rokotusohjelman rokotusten aloittamisvuodet luetellaan taulukossa 12.
Tartuntatautien vastustamistyön yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Siten myös rokotusohjelmaa koskeva päätöksenteko tapahtuu sosiaali- ja terveysministeriössä. Tartuntatautien vastustamistyön asiantuntijaelimenä toimii sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä tartuntatautien neuvottelukunta. Tartuntatautien vastustamistyön asiantuntijalaitoksena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ( THL). Sosiaali- ja terveysministeriön rokotusohjelmaa koskevan päätöksenteon tukena asiantuntijoina toimivat kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotussuositustyöryhmä sekä rokotekohtaiset asiantuntijaryhmät. Vastuu rokotusten käytännön järjestämisestä kuuluu kunnille (tartuntatautilaki 935/2003).
Rokotusaikataulun laatiminen on aina kompromissien tekoa. On otettava huomioon rokotuksella torjuttavan taudin vakavuus ja siihen sairastumisen vaara eri-ikäisillä, rokotettavan immuunipuolustuksen kypsyys, rokotteen teho, mahdolliset haittavaikutukset sekä terveydenhuollon toiminnalliset ja taloudelliset näkökohdat. Päämääränä on saavuttaa riittävä suojateho mahdollisimman varhain mahdollisimman vähillä rokoteannoksilla ja haittavaikutuksilla.
Kansallisen rokotusohjelman toteutumisen säännöllinen seuranta on sosiaali- ja terveysministeriön Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle määrittelemä tehtävä. Aikaisemmin rokotuskattavuutta seurattiin valtakunnallisesti terveydenhoitajien tekemillä ilmoituksilla. Kun tartuntatautien esiintymisen ja rokotusohjelman toteutumisen seuranta siirtyi vuonna 1992 THL:lle (silloiselle Kansanterveyslaitokselle), terveydenhoitajien ylläpitämä kaikkien rokotusten kirjaamiseen perustuva seuranta korvattiin säännöllisesti muutaman vuoden välein tehtävillä otantatutkimuksilla.
Toimivan neuvolajärjestelmän avulla rokotusohjelman toteuttaminen onnistuu hyvin. Rokotuskattavuus on Suomessa perinteisesti ollut hyvä ja maailmanlaajuisesti esimerkillinen. Lähes kaikki lapsiperheet käyttävät kunnallisen lastenneuvolan palveluja. Viimeisimmän, vuonna
2007 syntyneitä lapsia koskevan rokotuskattavuustutkimuksen (
www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_terveydesta/rokottaminen/rokotuskattavuus ) mukaan
noin 96 % suomalaislapsista saa 24 ikäkuukauteen mennessä kaikki rokotusohjelman mukaiset rokotukset.
Syksystä 2002 maksuttomia influenssarokotteita on tarjottu lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien lisäksi kaikille 65 vuotta täyttäneille, sillä riski sairastua vakavaan influenssaan suurenee iän myötä, vaikka henkilöllä ei ole mitään todettua tautia. Kuntien antamien tietojen mukaan 65 vuotta täyttäneistä henkilöistä vain 43 prosenttia rokotettiin kaudella 2009-2010. WHO:n yleiskokouksen v. 2003 päätöksen mukaan ikäihmisten ja riskiryhmien influenssarokotuskattavuuden tavoite oli 75 % vuonna 2010. Influenssarokotusten toteuttamisessa on siis selkeästi parantamisen varaa.
Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta (421/2004) antaa ohjeet käytettävistä rokotteista ja niiden antoaikataulusta (ks. liite Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta).
Kaikki lapset ovat siirtyneet uuteen rokotusohjelmaan vuoden 2005 alussa. THL on antanut siirtymävaiheen rokotuksista yksityiskohtaiset ohjeet, ks. liite
Malli eri ikäisten lasten siirtymisestä uuteen rokotusohjelmaan (RONJA)
. Siirtymävaiheen yksilöllinen ohjeistus on taannut kaikille lapsille samanlaisen perussuojan riippumatta siitä, missä vaiheessa rokotusohjelmaa he olivat vuoden 2005 alkaessa.
Neuvolassa annettavien pistosten määrä väheni, kun siirryttin käyttämään uusia yhdistelmärokotteita (
kuva 2). Perusrokote on ns. viitosrokote, kurkkumätä-jäykkäkouristus-hinkuyskä-polio-Hib-yhdistelmärokote (DTaP-IPV-Hib).
Neljän vuoden iässä immuniteettia tehostetaan yhdellä annoksella ns. nelosrokotetta, DTaP-IPV-rokotetta. MPR-rokotuksia jatketaan nykyisellä aikataululla 14-18 kk:n ja 6 vuoden iässä.
Kaikkien syntyvien lasten BCG-rokotuksista luovuttiin vuonna 2006 ja siirryttiin rokottamaan vain riskiryhmiin kuuluvia alle 7-vuotiaita lapsia.
Rotavirusrokote tuli osaksi kansallista rokotusohjelmaa kaikille imeväisikäisille syksystä 2009.
Pneumokokkikonjugaattirokote tuli ohjelmaan syksystä 2010 alkaen. Siihen ovat oikeutettuja kaikki 1.6.2010 jälkeen syntyneet lapset.
Viitosrokotteella saadaan aikaan suoja kurkkumätää (D, difteria), jäykkäkouristusta (T, tetanus), hinkuyskää (P, pertussis), poliota sekä
Haemophilus influenzae tyyppi b -bakteerin (Hib) aiheuttamia vakavia tauteja vastaan. Yhdistelmärokotteisiin sisältyvät rokotteet ovat tyypiltään samanlaisia kuin erillisinä tai pienempinä yhdistelminä annettavat rokotteet: rokote sisältää difteria- ja tetanustoksoideja, puhdistettuja, tapettuja polioviruksia ja Hib-bakteerin polysakkaridia liitettynä kantajaproteiiniin.
Yhdistelmärokotteisiin sisältyvä soluton hinkuyskärokote (aP, a=acellular) sisältää hinkuyskäbakteerin proteiiniantigeeneja kokonaisten tapettujen hinkuyskäbakteerien (wP, w=whole cell) sijasta.
Kliinisissä tutkimuksissa tavallisimpia yhdistelmärokotteiden aiheuttamia haittoja ovat olleet pistospaikan reaktiot (punoitus, turvotus) ja kuume. Näitä tavanomaisia haittavaikutuksia voidaan uudessa rokotusohjelmassa odottaa tulevan aiempaa vähemmän, koska käytössä on soluton hinkuyskärokote ja koska rokotuskerrat vähenevät.
Viittä tautia vastaan suunnatut yhdistelmärokotteet ovat olleet käytössä vuodesta 1997 alkaen mm. useissa Euroopan maissa ja tänä aikana niillä on rokotettu miljoonia lapsia eri puolilla maailmaa. Laajassa käytössä havaittuja harvinaisia haittavaikutuksia ovat olleet korkea kuume, allergiset reaktiot, ohimenevä velttous ja huono reagointi sekä kouristuskohtaukset. Kaikkia näitä on raportoitu myös neuvolan aiempaan rokotusohjelmaan kuuluvien rokotteiden antamisen jälkeen.
Uudessa rokotusohjelmassa DTaP-IPV-Hib-yhdistelmärokote annetaan 3, 5 ja 12 kuukauden iässä. Muissa Pohjoismaissa käytetään samaa aikataulua. (Ks. liite Sosiaali- ja terveysministeriön asetus rokotuksista ja tartuntatautien raskaudenaikaisesta seulonnasta).
Kolmen DTaP-IPV-Hib-annoksen ohjelma edellyttää DTaP-IPV-tehosterokotusta neljän vuoden iässä. Kurkkumätävasta-ainepitoisuudet pienenevät 3-4 vuodessa, ja ilman tehostetta osa lapsista jäisi suojatta. Myös jäykkäkouristus- ja hinkuyskäimmuniteetin tehostaminen on tässä iässä paikallaan. Viides pistos solutonta hinkuyskärokotetta (dtap) annetaan 14-15-vuotiaana. Se korvaa myös aiemmin 11-13-vuotiaana annetun dT-rokotteen. Teini-iässä annettavissa tehosterokotteissa (dtap) on pienemmät antigeenipitoisuudet kuin ennen kouluikää annettavissa rokotteissa ( taulukko 13).
Aikuisten tulisi huolehtia, että he ovat saaneet vähintään kolme jäykkäkouristus-, kurkkumätä- ja poliorokotusta. Rokotussuojaa tehostetaan taulukon 15 mukaisesti (ks. Aikuisväestön rokotukset).
Lisäksi jokaisella aikuisella tulisi olla joko sairastettujen tautien tai kahden MPR-rokoteannoksen antama suoja tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan. Jos aikuisen rokotussuoja todetaan näiden rokotusten osalta puutteelliseksi, se täydennetään.
Taulukko 16 ( Rokotusohjelmat aiemmin rokottamattomille ja osittain rokotetuille lapsille ja aikuisille mikäli yleisen rokotusohjelman suositusikä on ohitettu).
Hyvän ja pitkään kestävän hinkuyskä-, kurkkumätä-, ja jäykkäkouristussuojan turvaamiseksi tarvitaan siis viisi rokotuskertaa 15 vuoden ikään mennessä. Sen sijaan Hib-tehosterokotuksia ei enää tarvita kahden ikävuoden jälkeen eikä polioimmuniteetin rutiininomainen tehostaminen ole tarpeen taudin häviämisen myötä. (Ks. Aikuisväestön rokotukset.)
Erikseen määritellyille henkilöryhmille, joiden terveyttä influenssa oleellisesti uhkaa, annetaan vuosittain ennen epidemiakauden alkua influenssarokotus (ks. Influenssarokotteet). Vuodesta 2007 lähtien myös kaikki 6-35 kuukauden ikäiset lapset ovat saaneet influenssarokotteen 65 vuotta täyttäneiden ja lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvien lisäksi. Vuodesta 2010 alkaen sitä tarjotaan kaikille raskaana oleville ja infektiopotilaita tai infektioille alttiita potilaita hoitavalle henkilökunnalle. THL ilmoittaa vuosittain käytettävät rokotteet ja rokotusindikaatiot sekä huolehtii influenssarokotteiden jakelusta terveyskeskuksiin.
Rokotus tuberkuloosia vastaan (BCG) annetaan nykyisin vain riskiryhmiin kuuluville lapsille (taulukot 13 ja 14).
Vuodesta 2009 lähtien alle viisivuotiaat lapset, jotka kuuluvat määrättyihin riskiryhmiin, ovat oikeutettuja saamaan pneumokokkirokotteet osana kansallista ohjelmaa (taulukot
32 ja
34).
Henkilölle, jolla elinolosuhteidensa vuoksi on lisääntynyt vaara saada hepatiitti A tai B -tartunta, annetaan hepatiittirokotukset THL:n antamien rokotusaiheiden mukaisesti ( taulukko 14, ks. myös taulukko 24 THL:n suositus hepatiittirokotteiden kohderyhmiksi yleisen rokotusohjelman osana).