Terveyden edistämisen ja kroonisten tautien ehkäisyn osasto

Ravinto ja diabetes

Diabeteksen ennustaminen ja ehkäisy –projektin ravintotutkimus (DIPP-ravintotutkimus)

Yhteishanke Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen kanssa. DIPP-ravintotutkimus on seurantatutkimus, jonka päätavoitteena on selvittää, vaikuttaako geneettisesti alttiiden lasten sikiöajan, imeväisiän ja viiden ensimmäisen elinvuoden ravitsemus diabeteksen esiasteen kehittymiseen. Äidin raskauden ja imetyksen aikaista ravitsemusta ja lapsen ravitsemusta eri ikävaiheissa selvitetään monipuolisesti. Hankkeessa selvitetään lisäksi ravitsemuksen yhteyksiä allergisten sairauksien ja astman kehittymiseen.

Ravintotutkimuksen johtaja on professori Suvi Virtanen (puhelin (09) 4744 8729).

Aiheesta enemmän

TRIGR –tutkimus (Trial to Reduce IDDM in the Genetically at Risk)

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, voidaanko tyypin 1 diabetesta ehkäistä poistamalla lehmänmaidon valkuainen 6-8 kuukauden ikään asti lapsen ruokavaliosta. Koehenkilöiksi on valittu vastasyntyneitä, joilla on lisääntynyt perinnöllinen riski sairastua tyypin 1 diabetekseen. Perusehtona on, että lapsen äidillä, isällä tai täyssisaruksella on tyypin 1 diabetes. Lisäksi lapsella on diabetekselle altistava geeni.

Yhteyshenkilö on professori Suvi Virtanen (puhelin (09) 4744 8729).

Aiheesta enemmän


TEDDY-tutkimus (The Environmental Determinants of Diabetes in the Young)

TEDDY-tutkimus on kansainvälinen seurantatutkimus, jossa selvitetään ympäristötekijöiden yhteyksiä tyypin 1 diabeteksen syntyyn. Tutkimus toteutetaan Suomen lisäksi Ruotsissa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Tutkittavien rekrytointi on alkanut 1.9.2004.

Yhteyshenkilö on professori Suvi Virtanen (puhelin (09) 4744 8729).

TEDDY-tutkimuksen kansainvälinen www-sivusto