Tutkimus toteutettiin Tampereen Hervannassa vuosina 1994-97. Tutkimukseen otettiin yhteensä 329 lasta, joita seurattiin Hervannan terveysaseman tiloissa toimineessa tutkimusklinikassa 2 kuukauden iästä 2 vuoden ikään saakka.
Kymmenellä ns. tervekäynnillä kerättiin tietoa bakteerikantajuuden ja välikorvatulehduksen mahdollisista vaaratekijöistä. Seuranta-aikana kaikki lasten hengitystietulehdukset ja korvatulehdukset pyritiin hoitamaan tutkimusklinikassa. Sekä terve- että sairaskäyneillä tehtiin nenänielunäytteen bakteeriviljely pneumokokin osoittamiseksi. Välikorvatulehdusten aiheuttajabakteerit ja -virukset selvitettiin välikorvaeritteestä tärykalvopiston avulla otetusta näytteestä. Välikorva- ja nenänielunäytteistä tutkittiin myös virukset. Sylki- ja verinäytteitä otettiin limakalvo- ja seerumivasta-aineiden kehittymisen seuraamiseksi.
Tutkimus toteutui hyvin. Tutkimukseen otetuista 329 lapsesta 281 kävi
läpi koko seurannan.