(Improving Public Health Policy in Europe through the Modelling and Economic Evaluation of Interventions for the Control of Infectious Diseases)
Tartuntatautien matemaattisia malleja käytetään
rokotusten epidemiologisten ja taloudellisten vaikutusten
ennustamiseen. Mallien tulokset riippuvat oletuksista, joita
tehdään tartuntatautien leviämisreiteistä esimerkiksi ikäryhmien
kesken tai välillä.
Hankkeessa kehitetään uusia arviointimenetelmiä
ja kerätään uusia aineistoja, joiden avulla tartuntaverkoista
saadaan entistä parempaa tietoa. Hankkeessa tutkitaan mm.
tuhkarokon, vesirokon ja hepatiitti A:n epidemiologiaa ja
rokotusten talousvaikutuksia.
Kansanterveyslaitos teettää suomalaisten
päivittäisiä henkilökontakteja kartoittavan kyselytutkimuksen.
Vastaava tutkimus tehdään useassa muussa Euroopan maassa.
Kansanterveyslaitos osallistuu myös vesirokkorokotusten
kustannusvaikuttavuutta koskevaan tutkimukseen.
POLYMOD-hanke on alkanut loppuvuodesta 2004 ja
kestää kolme vuotta.
POLYMOD-hankketta koordinoi Health Protection
Agency Britanniasta. Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston lisäksi
hankkeeseen osallistuu 15 muuta tartuntatautien tutkimuslaitosta
Euroopasta.
Euroopan Unioni
1,5 miljoona euroa, josta KTL:n osuus n. 90000
euroa
Kari Auranen,
Kansanterveyslaitoksen ryhmän vastaava tutkija
p. (09) 4744 8874
etunimi.sukunimi@ktl.fi
Lue lisää
POLYMOD-hankkeesta Euroopan komission tutkimusosaston
sivuilta
http://europa.eu.int/comm/research/fp6/ssp/polymod_en.htm