Flunssa, virallisemmin ylempien hengitysteiden äkillinen tulehdustauti, on kaikille tuttu jokavuotinen riesa, joka heikentää elämänlaatua ja aiheuttaa myös töistä poissaoloja.
Flunssa on pääosin erilaisten virusten aiheuttama. Nämä leviävät oireisen tai oireettoman tartunnankantajan hengitystie-eritteiden välityksellä tartunnalle alttiin henkilön käsiin ja niistä edelleen tai joskus suoraankin hengitysteihin, suuhun tai silmän sidekalvoille. Pääasiassa käsien kautta tapahtuu tartunnan leviäminen myös oksennus/ripulitaudeissa.
STOPFLUNSSA - tutkimuksella on tarkoitus selvittää, voidaanko käsihygieniaa tehostamalla ja muuttamalla jokapäiväisiä käyttäytymistapoja työpaikalla vähentää tavallisten infektioiden aiheuttamia sairastumisia ja niistä johtuvia poissaoloja.
Tutkimuksen toteuttavat yhteistyönä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja kuuden pääkaupunkiseudun yrityksen työterveyshuollot. Tutkimus kestää 18 kk, alkaa v.2009 alussa ja loppuu v.2010 kesään.
Tutkimukseen osallistujat arvotaan kolmeen eri ryhmään. Kahdelle ryhmälle annetaan erilliset kirjalliset ohjeet tartuntoja vähentävistä toimintatavoista työpaikalla ja opastetaan puhdistamaan kädet tutkimuksen edellyttämällä tavalla. Tutkimuksessa käytettävät käsien puhdistusaineet, jotka osallistuja saa myös kotikäyttöön, ovat Astma- ja allergialiiton hyväksymiä. Kolmas ryhmä toimii tärkeänä verrokkina ja jatkaa käsien pesua ja muuta toimintaansa entiseen tapaan.
Tutkimukseen osallistuvat raportoivat oireistaan ja poissaoloistaan viikoittain internetin välityksellä tutkimustietokantaan. Internet-yhteys on tietosuojattu ja helppokäyttöinen. Tutkijaryhmän ulkopuoliset henkilöt eivät pääse katsomaan tutkimuksessa kertyviä henkilökohtaisia tietoja. Osasta sairastuneita taudinaiheuttaja pyritään tunnistamaan laboratoriotutkimusten avulla.
Projektiryhmä THL:ssa (puh. 020 610 6000)
Tapani Hovi, Thedi Ziegler, Carita Savolainen-Kopra, Terttu Korpela