Tutkimusryhmä: FM Tarja Pitkänen, dos Ilkka Miettinen, prof. Terttu Vartiainen
Yhteistyötahot: Kuopion yliopisto, Helsingin yliopisto
Rahoittaja(t): Sosiaali- ja terveysministeriö
Tausta
Kampylobakteerit ovat olleet noroviruksen ohella yleisimpiä talousvesiepidemioiden aiheuttajia Suomessa. Patogeenisten mikrobien esiintymistä talousvesiverkostoissa ei kuitenkaan tutkita muutoin kuin talousvesiepidemiaa epäiltäessä. Talousveden laatua kuvaavat mikrobiologiset ja kemialliset rutiininomaiset valvontatutkimukset eivät kuitenkaan aina pysty osoittamaan veden saastumista.
Tavoite
Selvittää kampylobakteereiden ja indikaattoribakteereiden esiintymistä ja lajistoa vesiympäristöissä. Kehittää ja testata uusiin tekniikoihin perustuvia vesimikrobiologisia määritysmenetelmiä vesiongelmatilanteiden selvittämiseksi.
Kuvaus
Kartoitetaan eri olosuhteiden merkitystä kampylobakteereiden ja indikaattoribakteereiden säilymiseen talousvedessä ja biofilmeissä. Selvitetään kampylobakteereiden ja indikaattoribakteereiden esiintymistä suomalaisissa vesiympäristöissä vesi- ja saostumanäytteiden avulla. Vertaillaan viljelymenetelmien herkkyyttä ja selektiivisyyttä, varmistustestikäytäntöjä sekä vesien bakteerilajistoa. Viljelymenetelmien rinnalle kehitetään molekyylibiologiaan perustuvia nopeita, herkkiä ja selektiivisiä menetelmiä kampylobakteereiden ja indikaattoribakteereiden DNA:n toteamiseksi ja tunnistamiseksi.