Suomalaiset voivat toisin idässä kuin lännessä ja miehillä on erilaiset ongelmat kuin naisilla. Meistä on moneksi myös terveyden osalta.
Kansanterveyslaitos on tehnyt mittavan työn kehittämällä vuorovaikutteisen Atlas-kartan, jolla kävijä voi vertailla suomalaisten terveyttä monilla eri tavoilla ja mittareilla. Atlas-karttaan voi tehdä tuttavuutta 1.9.2008 avattavilla KTL:n verkkosivuilla:
Kansanterveyslain mukaan kuntien vastuulla on huolehtia väestön terveydentilan ja siihen vaikuttavien tekijöiden kehityksen seuraamisesta väestöryhmittäin. Saatavissa olevan tiedon hajanaisuus on vaikeuttanut lain noudattamista.
Kansanterveyslaitoksella kehitetty Atlas – kartta on vastaamassa tähän haasteeseen koko ajan päivittyvällä tiedolla ja uusilla tutkimustuloksilla.
Terveytemme systematisoi tietoa
Terveytemme–järjestelmä systematisoi tietoa ja tarjoaa asiantuntijavoimin valittuja terveysosoittimia. Pohjana osoittimien valinnalle ovat eri väestötutkimukset, kansalliset rekisterit ja muu tilastoaineisto.
Terveysosoittimet ovat tilastollisia tunnuslukuja, jotka ovat kansanterveyden kannalta merkittäviä ja perustuvat tutkittuun tietoon.
Päivittäin tupakoivien osuus ja alkoholikuolleisuus kertovat terveyttä vaarantavien elintapojen yleisyydestä. Muita tärkeitä osoittimia ovat esimerkiksi sydän- ja verisuonitautikuolleisuus, lihavuus ja kasvisten käyttö. Terveytemme–sivuilta pääsee Atlas-kartalle tutustumaan osoittimien tarjoamaan mielenkiintoiseen tietoon suomalaisten voinnista.
Vuorovaikutteisuus avaa paljon mahdollisuuksia
Atlas-kartalle tulijan on mahdollista vertailla maan eri osien tilannetta, naisten ja miesten eroja, koulutuksen vaikutusta ja kansalaisia ikäryhmittäin. Kartta on ymmärrettävä ja monipuolinen.
Järjestelmä ja sen tiedot perustuvat Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys eli AVTK–tutkimukseen, FINRISKI - tutkimukseen sekä Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoon.
Jos suomalaisten terveys kiinnostaa…
Terveytemme–sivusto ja Atlas-kartta on tarkoitettu kaikille omasta ja toisten suomalaisten terveydestä kiinnostuneille.
Omaa asuinaluetta voi verrata esim. naapurialueeseen ja koko maahan.
Verkkosivustoa voivat hyödyntää työssään tiedotusvälineiden edustajat, opiskelijat ja kansalaiset. Ensisijaisesti se kuitenkin palvelee valtakunnallisen ja alueellisen terveydenhuollon ja yhteiskuntapolitiikan päätöksentekijöitä ja suunnittelijoita.
Lisätietoja
erikoissuunnittelija
Timo Koskela
Kansanterveyslaitos
p. (09) 4744 8792
tutkija
Pia Pajunen
Kansanterveyslaitos
p.(09) 4744 8716