Pandemiarokotusten kirjaaminen

Mitä kirjataan?

Pandemiarokotuksista - kuten kaikista rokotustapahtumista  - kirjataan asetuksen (asetus 421/2004) mukaisesti

rokotetun potilastietoihin.

Rokotukset tulee kirjata tarkasti, sillä rokoteturvallisuusseurannan vuoksi on tärkeää, että annetut rokotukset pystytään jäljittämään.

Rokottaminen on kuntien tehtävä. Jos rokotuksia annetaan kunnan toimeksiannosta yksityisillä lääkäriasemilla tai esimerkiksi työterveyshuolloissa tai kouluissa, kirjausten on siirryttävä rokotetun kotikunnan sähköisiin potilastietojärjestelmiin. 


Kattavuuslukujen kirjaaminen

Rokottajan on myös päivittäin, tai jos se ei ole mahdollista, viikoittain merkittävä rokottamiensa henkilöiden yhteismäärä THL:n ylläpitämään sähköiseen rokotuskattavuusjärjestelmään. Järjestelmään merkitään myös rokotukset, jotka rokottaja on antanut muiden kuntien asukkaille. Näin rokotusten toteutumista voidaan seurata valtakunnallisesti. Lisäksi saadaan tietää rokotettujen viikoittainen kokonaismäärä mm. rokotusturvallisuusseurantaa varten. 


Miten kirjataan?

Influenssarokotuskattavuutta on seurattu jo kahtena vuotena peräkkäin sähköisen tallennusohjelman avulla. Tänä influenssakautena samaan ohjelmaan kirjataan myös pandeemisen H1N1 2009 -rokotteeen annetut annokset. Pandemiarokotteista kirjataan vain annettujen rokotteiden yhteismäärä. Määrään lasketaan myös ne rokotukset, jotka rokottajat ovat antaneet muiden kuntien asukkaille.

Tallennusohjelma on nyt käytössä. Olemme ilmoittaneet influenssarokotusyhdyshenkilöille sähköisen tallennusohjelman osoitteen käyttäjätunnuksineen ja salasanoineen. Tallennusohjelma ei siis tietoturvasyistä löydy THL:n verkkosivuilta.

Järjestelmä tuottaa väestötietojen avulla kirjatuista rokotuksista myös taulukon, jossa eri kuntien ja kuntayhtymien rokotuskattavuustietoja voi vertailla.

Erillisten antigeeni- ja adjuvanttipullojen eränumeroita ei merkitä muistiin. Mikäli laatikossa olevaa varsinaista eränumeroa ei ole saatavissa, eränumero otetaan antigeenipullosta, jossa siis sekoitettu rokote on juuri ennen kuin se on vedetty ruiskuun.