Pandemiarokotetta pyritään tarjoamaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kaikille niille henkilöille, joille sikainfluenssa todennäköisesti aiheuttaa tavallista vaikeamman taudin.
Tähän mennessä kertyneen tiedon valossa on voitu nimetä
tiettyjä sairauksia, joita sairastavat kuuluvat riskiryhmään. Lisäksi on huomattava, että
myös muut kuin alla luetellut sairaudet tai tilat voivat johtaa suurentuneeseen vakavan taudin riskiin. Henkilö saattaa olla altis infektiolle tai hänellä voi olla perustauti, joka vaikeuttaisi infektion kuvaa. Tällöin rokotuksesta voidaan päättää paikallisesti.
Ne henkilöt, joille sairautensa vuoksi tarjotaan kausi-influenssarokotusta vuosittaisissa influenssarokotuskampanjoissa, ovat oikeutettuja saamaan myös pandemiarokotuksen aikaisessa vaiheessa.
Esimerkkejä lääkkeistä, jotka heikentävät vastustuskykyä
- Tähän ryhmään kuuluvat erityisesti ne, joilla on hengitystä vaikeuttava sairaus tai joiden hengitys voi merkittävästi vaikeutua infektion takia
- Tähän ryhmään kuuluvat myös ne, joiden neurologinen perussairaus voi pahentua tai edetä influenssan tai infektion aikana, kuten MS-tauti tai Myasthenia Gravis.
Rokotuksen indikaatioita eivät ole esimerkiksi seuraavat:
Dieettihoitoinen diabetes ei ole aikaisen rokotuksen indikaatio, eikä pysyvä verenpainelääkitys tarkoita kroonista sydänsairautta. Esimerkkinä neurologisesta taudista, joka ei johda vakavampaan influenssaan on migreeni, joka siis ei myöskään ole aikaisen rokotuksen indikaatio.
Lääke, jonka haittavaikutuksena voi olla muutoksia verenkuvassa, leukopeniaa, agranulosytoosia jne. ei automaattisesti tee henkilöstä riskiryhmään kuuluvaa.
Esimerkkejä muista kroonisista sairauksista, jotka eivät ole aikaisen rokotuksen indikaatioita:
Sikainfluenssa – virallinen tietopaketti>>