Svaleenipohjaisten tehosteaineiden turvallisuustietoja

Tehosteainetta on testattu mm. Euroopan lääkeviraston (EMEA) hyväksymän H5N1-lintuinfluenssarokotteen turvallisuustutkimuksien yhteydessä usealla tuhannella ihmisellä. Tutkimuksia on tehty 3-9 -vuotiailla ja 18 vuotta täyttäneillä aikuisilla. Näiden tutkimusten mukaan ASO3 on erinomainen tehosteaine, mutta voimistaessaan puolustusreaktiota se myös herkästi aiheuttaa ärsytystä rokotuskohdalle.

H5N1-lintuinfluenssarokote -tutkimuksessa on raportoitu seuraavia haittavaikutuksia:
Käyttökokemukset toisen valmistajan skvaleenipohjaisesta adjuvantista

Toisen valmistajan vastaavanlaista skvaleenipohjaista adjuvanttia on käytetty Euroopassa myyntiluvan saaneessa kausi-influenssarokotteessa yli kymmenen vuoden ajan. Tätä rokotetta on myyty yli 45 miljoonaa annosta, eikä merkittäviä turvallisuusongelmia ole ilmennyt.

Tämän laajan käyttökokemuksen mukaan skvaleenipohjaisen adjuvantin käyttöön ei liity lisääntynyttä riskiä esimerkiksi autoimmuunisairauksiin tai muihin merkittäviin vakaviin haittatapahtumiin.

Tällä samankaltaisella skvaleenipohjaisella adjuvantilla on myös tehty useita eri tutkimuksia eri-ikäisillä ja eri rokotteisiin yhdistettynä. Huolenaiheita ei ole näissäkään tutkimuksissa noussut esille.