Rotarokote tulee kansalliseen rokotusohjelmaan 1.9.2009.
Rotavirus on yleisin pienten lasten ripulitaudin aiheuttaja
Rotavirusinfektio on vetisen ripulin, oksentelun ja kuumeen yhdistelmä. Se johtaa nopeasti nestetasapainon häiröön ja vaatii siksi aktiivista hoitoa.
Rotavirus aiheuttaa Suomessa vuosittain ripuliepidemian, jonka aikana yli 11 000 alle 5-vuotiasta lasta tarvitsee terveydenhuollon palveluja. Lähes yhtä monta lasta sairastaa taudin kotona. Tautitapaukset aiheuttavat 2400 sairaalahoitojaksoa, 3700 poliklinikkakäyntiä ja 9000 terveyskeskuskäyntiä.
Epidemia alkaa vuodenvaihteessa ja kestää kesäkuuhun.
Äidiltä saatujen vasta-aineiden ansiosta rotavirusripuli on harvinainen alle puolivuotiailla lapsilla. Viiden vuoden ikään mennessä lähes jokainen on sairastanut sen.
Rotavirusinfektio tarttuu ja leviää nopeasti
Rotavirusinfektio tarttuu helposti, sillä infektion aikana ulosteeseen voi erittyä jopa sata miljardia infektiokykyistä virusta / ulostegramma. Vaikka hyvästä hygieniasta huolehdittaisiin, rotavirus leviää helposti esimerkiksi perheistä toisiin, tarhoissa ja sairaalan sisällä osastolta toiselle.
Rotavirusinfektion itämisaika on muutama päivä tartunnasta. Oireet kestävät yleensä viisi vuorokautta. Tämän jälkeen virusta erittyy ulosteeseen vielä noin viikon ajan.
Lue lisää rotaviruksesta ja rotavirusinfektiosta
Rotarokote
- Rokote sisältää eläviä, taudinaiheuttamiskyvyltään heikennettyjä viruksia. Apuaineina on sokereita, suoloja ja vettä. Säilytysaineita rokotteet eivät sisällä.
- Rokote ehkäisee yhdeksän vakavaa rotavirusripulia kymmenestä. Tavanomaisimpien rotavirustyyppien aiheuttamista ripulitaudeista rokote torjuu noin seitsemän kymmenestä. Suojatehoa on vielä toisenakin seurantavuonna.
- Rokote ehkäisee ainoastaan rotavirusten aiheuttamaa ripulia. Se ei ehkäise muiden virusten aiheuttamia ripulitauteja.
Rokottaminen
- Kaikki 1.7.2009 jälkeen syntyneet imeväiset ovat oikeutettuja ilmaiseen rotarokotteeseen.
-
THL suosittaa että lapset rokotetaan 2, 3 ja 5 kuukauden ikäisinä. Jos tämä ei ole mahdollista, nyrkkisääntö on:
- Ensimmäisen annoksen voi antaa 6-12 viikon ikäiselle lapselle. Yli 12 viikon ikäiselle lapselle ensimmäistä annosta ei voi enää antaa.
- Toinen annos tulee olla annettuna ennen kuin lapsi on 22 viikon ikäinen.
- Kolmatta annosta annettaessa lapsi saa olla enintään 26 viikon ikäinen
- Annosten minimivälin tulee olla neljä viikkoa.
- Rokote annetaan suun kautta, ei milloinkaan injektiona.
- Rotarokote voidaan antaa yhtaikaa muiden rokotteiden kanssa, mutta elävien rokotteiden antamiseen liittyvät ohjeet tulee huomioida.
- Rokotteen voi antaa keskosille. Lapsi rokotetaan kalenteri-iän mukaan, eli syntymästä lasketun ajan mukaan. Raskauden kestoa ei oteta huomioon.
Käytännön näkökohtia rokottamiseen
- Ruoan, nesteen tai äidinmaidon antaminen eivät vaikuta rokotteen tehoon.
- Lasta ei saisi syöttää juuri ennen rokotteen antamista, koska tällöin pulautusriski kasvaa. Jos lapsi pulauttaa, uutta annosta ei anneta.
- Ensimmäisen annoksen jälkeen alle 9 prosentilla lapsista löytyy ulosteesta rokoteviruksia. Suurimmillaan erittyminen on seitsemännen päivän tienoilla. Viruksesta ei koidu vaaraa terveille perheenjäsenille tai läheisille. Riittää, kun esimerkiksi vaippoja vaihdettaessa huolehditaan tavanomaisesta käsihygieniasta. Jos jollakulla perheessä on alentunut puolustuskyky, esimerkiksi immuunivajavuus, tarvitaan tehostettua käsihygieniaa.
- Rotarokotteen saanut lapsi voi osallistua vauvauintiin. Vauvauintiin ei saa osallistua, jos lapsella on löysiä ulosteita tai ripulia.
Rotarokotteella on useita hyötyjä
- Rokote ehkäisee yhdeksän vaikeaa rotavirusripulia kymmenestä.
- Rokote vähentää oleellisesti rotaviruksesta aiheutuvia sairaalahoitoja, sairaalainfektioita, muiden terveyspalvelujen käyttöä ja vanhempien työstä poissaoloja.
- Suomessa harvinaisilta lasten ripulikuolemilta vältytään rotarokotuksen ansiosta todennäköisesti täysin.
- Imeväisten rokottaminen vähentää todennäköisesti koko väestön sairastumista rotavirustautiin.
Mitä haittoja rokotteella voi olla?
Rotarokote on laajoissa turvallisuustutkimuksissa todettu turvalliseksi ja hyvin siedetyksi. Muutamalla prosentilla lapsista voi esiintyä ripulia tai löysiä ulosteita. Lapselle saattaa ilmaantua myös ohimeneviä ilmavaivoja, pulauttelua ja lieviä yleisoireita, kuten ärtyneisyyttä tai kuumetta.
Rotarokotteiden yhteydessä on aiemmin ollut esillä mahdollinen kohonnut suolentuppeuman ja Kawasakin taudin riski. Tieteellistä näyttöä näiden yhteydestä nyt käytössä olevien rotavirusrokotteiden antamiseen ei ole.
Kenelle rotarokotetta ei voi antaa?
Rotarokotetta ei saa antaa lapselle, jolla on
- aiemmin ollut suolentuppeuma
- sellainen synnynnäinen ruoansulatuskanavan epämuodostuma, joka saattaa altistaa suolentuppeumalle
- jokin vastustuskykyä heikentävä sairaus.
RotaTeq-rokotteessa on sukroosia (sakkaroosia) eikä sitä tule antaa lapselle, jolla on harvinainen sakkaroosin liittyvä sokerien käsittelyhäiriö suolessa.
Lue lisää rotavirusrokotteesta Rokottajan käsikirjasta
THL:n rotarokotussuositus
PPT-diasarja rotavirusrokotteesta
Tulostettava esite vanhemmille rotarokotuksista