Ei ole. Kansallisessa rokotusohjelmassa on Euroopassa erittäin laajasti käytettyä yhdistelmärokotetta, joka tuhkarokon lisäksi suojaa vihurirokolta ja sikotaudilta. Markkinat yksittäisille rokotteille ovat hyvin pienet niin meillä kuin naapurimaissakin, eikä yksittäisiä rokotteita juurikaan ole ostettavissa. Tuotteita, joilla ei todennäköisesti ole menekkiä, ei lääkevalmistajien juuri kannata tuoda maahan.
Lapsen suojan kannalta on tärkeää, että nämä kaikki kolme rokotetta annetaan ajallaan. Niitä ei suositella siirrettäväksi myöhemmäksi, koska tällöin riittävän rokotussuojan muodostuminen viivästyy. Vajaalla suojalla lapsi olisi pidempään altis sairastumaan. Lapsen elimistö sietää hyvin kolmen rokotteen yhtäaikaisen antamisen. Kolmikuinen lapsikin saa neuvolassa normaalisti kolme rokoteannosta yhdellä kertaa.
MPR-rokotteen voi pistää olkavarteen.
Kyllä voi. Rokote on valmistettu kanan alkion ihosoluviljelmissä - ei kananmunissa. Valmistustavan vuoksi se ei sisällä merkittäviä määriä ovalbumiinia.
Ei tarvitse. Yhden annoksen antama suoja on parhaimmillaan juuri ensimmäisinä vuosina rokotuksen jälkeen. Monessa Euroopan maassa toinen annos annetaan vielä myöhemmin. 3-5-vuotiaiden toista annosta kannattaa aikaistaa vain erittäin vahvassa altistustilanteessa, jolloin perheessä tai päiväkodissa on tuhkarokkoa.
Rokotuksen jälkeen ehkäisystä olisi hyvä huolehtia kolmen kuukauden ajan.
Kyllä. Koska rokotussuoja paranee toisesta annoksesta, heidän kannattaisi hakea toinen annos.
Kyllä voi, riskiä ei ole. Rokotevirus ei immuunilla henkilöllä lisäänny. Taudin sairastanut ei tarvitse rokotetta.
Lisärokotus johtuu altistustilanteesta. Tuhkarokko on yksi herkimmin tarttuvista taudeista, ja siksi sen leviämistä pyritään tarkoin estämään. Vaikka väestö on laajasti rokotettu, joukossa on aina niitä, joilla jostain syystä ei ole suojaa tuhkarokkoa vastaan. Tauti leviää herkästi heidän keskuudessaan. Erinomainen tuhkarokkosuoja saadaan kahden rokotuksen jälkeen, ja siksi kerran rokotettuja rokotetaan altistustilanteessa uudestaan. Tärkeintä tämä on henkilöille, joiden ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut useita vuosia.
Ei aiheuta. Takavuosina levinnyt kohu on todettu perättömäksi.
Ei kannata. Tuhkarokko on hyvin tarttuva tauti, ja lähes kaikki sairastivat sen ennen tuhkarokkorokotuksen tuloa kansalliseen rokotusohjelmaan. Jos on muistikuva taudista, se on varmasti oikea. Jos ei muista tai tiedä sairastaneensa, kannattaa ottaa rokote. Etenkin 30-50 vuotiaissa naisissa on henkilöitä, jotka eivät ehtineet sairastaa tautia ennen kuin se rokotusten ansiosta hävisi 1980-luvulla.
Kaikenikäisten rokottamisessa käytetään samaa valmistetta.