Tupakka

Tupakoimattomuus kannattaa

Tupakoimattomuus on tärkeimpiä väestön terveyttä edistäviä sekä terveyden tasa-arvoa parantavia tekijöitä. Kaksi kolmesta päivittäin tupakoivasta haluaa lopettaa tupakoinnin ja neljä viidestä on huolissaan tupakoinnin terveyshaitoista.

Tupakoinnin vähentyminen väestötasolla näkyy tupakointiin liittyvien sairauksien vähenemisenä. Tupakoinnin lopettaneilla henkilöillä esimerkiksi sydäninfarktiin sairastumisen vaara vähenee nopeasti lopettamisen jälkeen. Samanlainen vaikutus lopettamisella on myös krooniseen keuhkoputkentulehdukseen ja keuhkosyöpään.

Lopettaminen parantaa terveyttä

Tupakoinnin lopettaminen on yksi merkittävimmistä terveyttä edistävistä päätöksistä. Tupakoinnin lopettaminen voi olla hyvin arkinen ja käytännöllinen asia, jonka voi aloittaa hävittämällä kaikki savukkeet ja tuhkakupit kotoa, autosta ja työpaikalta. Tupakoinnin lopettaminen vie aikaa ja vaatii ponnisteluja – onhan kyse itselle keskeisten elintapojen muuttamisesta. Omien syiden ja motivaation löytäminen lopettamiselle on hyvin tärkeää. Niiden avulla selviää myös mahdollisista repsahduksista.

Lisää tietoa sekä tukipalveluita tupakoinnin lopettamiseen löydät sivuilta www.tupakkainfo.fi

Maksuton Stumppi-neuvontapuhelin 0800 148 484 palvelee arkisin klo 13-18.

Tupakoimattomuuden edistäminen edellyttää yhteistyötä

Tupakoimattomuutta tukeva työ käynnistyy neuvoloissa vanhempien ohjauksena ja jatkuu aina lainsäädäntötyöhön ja tutkimukseen asti. Tutustu eri toimijoiden rooleihin sekä tupakoimattomuuden edistämisen keinoihin ja tukiaineistoihin sivulla Tupakoimattomuutta tukeva työ.

AJANKOHTAISTA

Sähkötupakkaa mainostetaan lainvastaisesti

Tupakkalain mukaan tupakkajäljitelmän ja tupakan vastikkeen mainonta, epäsuora mainonta ja muu myynninedistäminen on kiellettyä. Sähkösavukkeen mainontakielto on yhtä laaja kuin tupakkatuotteilla ja tupakointivälineillä. Sähkötupakan valmistajat kuitenkin rikkovat kieltoa jatkuvasti. Mainoksissa myös annetaan katteettomia lupauksia valmisteiden tehosta. Tietoa sähkötupakan turvallisuudesta ja tehosta löydät osiosta Sähkötupakka.

Tukiaineistoja tupakoimattomuuden edistämiseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tuottanut yhteistyössä Hengitysliiton, Suomen ASH ry:n ja Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa monipuolisen esite- ja testiaineiston. Aineisto tukee tupakoinnin puheeksi ottoa ja tupakasta vieroitusta terveydenhuollon asiakastyössä. Lisäksi aineistosta löytyy tietoa kuntien savuttomuustyön kehittämiseen.

Tutustu koko aineistoon käyttötarkoituksineen avaamalla Julkaisuesite: Tukiaineistoja tupakoimattomuuden edistämiseen.

Lataa esitteiden sähköiset versiot tästä:

Neuvontakortti: Tupakasta vieroituksen mini-interventio / Mini-intervention för rökavvänjning

Testikortti: Tupakkariippuvuus / Tobaksberoende

Testikortti: Nuuska / Snus

Savuton koti lapsen terveyden tukena -haitariesite

Savuton kunta -haitariesite

Tiedä ja toimi: Kunta lasten ja nuorten tupakoimattomuuden tukena

Painettuja esitteitä ja kortteja voi tilata vuoden 2012 alusta Hengitysliiton tilausjärjestelmästä.

Mikäli haluat antaa materiaaleille palautetta, voit tehdä sen täällä.

Tupakkatuotteiden esilläpitokielto myyntipisteissä voimaan 1.1.2012.

Lue lisää tupakkatuotteita ja tupakointia koskevasta lainsäädännöstä Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran sivuilla.