Influenssaa on pidetty melko harmittomana tautina lapsille. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet että influenssa aiheuttaa lapsille suuren tautitaakan.
1. Lapsilla rokote ehkäisee 6-9 influenssatapausta kymmenestä.
2. Rokote ehkäisee korvatulehduksia tehokkaammin kuin mikään muu rokote. Rokotetuilla on influenssakautena ollut jopa kolmannes vähemmän korvatulehduksia kuin rokottamattomilla.
3. Kun lapsi ei sairastu influenssaan, hän välttyy myös influensan aiheuttamilta antibioottikuureilta, lääkärissä käynneiltä ja sairaalahoidoilta.
4. Lapset levittävät influenssaa tehokkaasti. Tämä johtuu siitä, että lapset tartuttavat influenssaa pidempään kuin aikuiset, jopa kaksi viikkoa oireiden alkamisesta. Lapsilla on myös enemmän influenssaviruksia nenänielussaan kuin aikuisilla.
Lapsen rokottaminen auttaa ehkäisemään perheenjäsenten sairastumista. Tämä on erityisen merkittävää, jos perheessä on alle 6 kuukauden ikäinen lapsi. Juuri tämänikäiset ovat altteimpia saamaan sairaalahoitoa vaativan influenssaan, mutta rokotetta heille ei voi antaa. Vanhemman sisaruksen rokottaminen auttaa suojaamaan nuorempaa.
Pikkulapsen rokottaminen auttaa suojaamaan influenssalta myös niitä isovanhempia, joita ei syystä tai toisesta ole rokotettu influenssaa vastaan.
Osa lastenlääkäreistä on jo aiemminkin suositellut influenssarokotusta lapsille, joilla on ollut useita korvatulehduksia tai jotka ovat päivähoidossa. Nyt influenssarokotuksen voivat saada maksutta kaikki 6 – 35 kuukauden ikäiset lapset. Sairautensa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat lapset ovat entiseen tapaan oikeutettuja maksuttomiin influenssarokotuksiin.
Tulostettava esite pikkulasten influenssarokotuksista
(pdf-tiedosto,75 KB)
Usein kysyttyä lasten influenssarokotuksista
Yleinen pikkulasten influenssarokotus alkaa tänä syksynä. Kansanterveys-lehti 7/2007