Sikotauti (parotiitti, parotitis epidemica, engl. mumps) on paramyksoviruksen aiheuttama kuumeinen sylkirauhastulehdus.
Tartunta tapahtuu pisaratartuntana hengitysteiden kautta. Itämisaika tartunnan ja ensioireiden välillä on 14-21 vuorokautta. Henkilö on tartuttava 1-2 vuorokautta ennen oireiden alkua ja noin 7 vuorokauden ajan ensioireiden alkamisesta.
Sikotaudin alkaessa esiintyy kuumetta, päänsärkyä, lihaskipuja, väsymystä, ruokahaluttomuutta ja nielemiskipua. Muutaman päivän kuluessa kehittyy tois- tai molemminpuolinen korvanalussylkirauhasten turvotus. Kolmasosalla oireet ovat niin lieviä, ettei tautia voi erottaa tavallisesta nuhakuumeesta. Sikotauti-infektioon liittyvää kivestulehdusta esiintyy huomattavasti enemmän murrosiän ohittaneilla pojilla kuin tätä nuoremmilla. Harvinaisia komplikaatioita ovat aivotulehdus ja aivokalvontulehdus sekä erittäin harvinainen pysyvä kuulovaurio.
Sikotauti varmennetaan määrittämällä sikotautivasta-aineet verinäytteestä tai osoittamalla virus sylki-, nielu- tai virtsanäytteestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen virusinfektioyksikkö varmentaa diagnoosin, mikäli epäillään sikotautia.
Suomalaisessa rokotusohjelmassa rokotetaan lapset MPR-tauteja (eli tuhkarokkoa, sikotautia ja vihurirokkoa) vastaan 14-18 kuukauden ja 6 vuoden iässä. MPR-rokote on turvallinen ja antaa pitkäkestoisen suojan.
Hoito on oireenmukaista eli kuumetta ja särkyä voidaan alentaa kuumelääkkeillä. Vuodelepo vähentää kuumeisen potilaan päänsärkyoireita.
Ennen rokotusten käyttöönottoa sikotautia esiintyi Suomessa säännöllisinä epidemioina. Sikotautia vastaan on Suomessa rokotettu jo vuodesta 1960, jolloin inaktivoitu sikotautirokote otettiin käyttöön asevelvollisten rokotuksissa. Yleiseen rokotusohjelmaan vuonna 1982 otetun MPR-rokotteen (annokset 14-18 kk ja 6 vuoden iässä) avulla kotoperäinen sikotauti saatiin häviämään 1990-luvun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen sikotautia on todettu vuosittain 0-8 tapausta. Ulkomainen tartuntalähde on pystytty varmistamaan valtaosalle tapauksia.