Tippuri on
Neisseria gonorrhoeae -bakteerin aiheuttama seksiteitse leviävä tulehdus. Tippuri voi aiheuttaa virtsaputken, kohdunkaulan, peräsuolen, nielun tai silmän sidekalvon tulehduksen.
Tippuri tarttuu suojaamattoman seksin välityksellä. Bakteeri voi joutua käsien välityksellä silmiin.
Tippurin oireet alkavat usein jo muutaman päivän kuluttua tartunnasta. Miehillä esiintyy tihentynyttä virtsaamistarvetta, kirvelyä virtsatessa ja runsastakin kellertävää vuotoa virtsaputkesta. Tartunta voi olla miehillä oireeton. Noin puolet naisista on oireettomia. Naisilla voi esiintyä virtsaamisvaivoja, lisääntynyttä valkovuotoa ja alavatsakipua. Tippuri voi oireilla myös kurkkukipuna, silmän sidekalvon punoituksena ja rähmimisenä sekä peräsuolen kirvelynä.
Tippuritartunta voidaan todeta ensivirtsanäytteestä kuten klamydia. Vanupuikolla voidaan ottaa näyte virtsaputken suulta, kohdunsuulta, peräsuolesta, nielusta tai silmän sidekalvolta.
Tippuri voidaan hoitaa kinoloni-ryhmän antibiootilla. Osa tippuribakteereista on kuitenkin vastustuskykyisiä näille antibiooteille. Tuolloin tippuri hoidetaan lihakseen annettavalla keftriaksoni-antibiootilla. Jälkitarkastus tehdään viikon kuluttua hoidosta.
Kondomi suojaa myös tippuritartunnalta. Muiden seksikumppanien tutkimus ja hoito on erittäin tärkeää uusintatartuntojen ehkäisemiseksi. Jos epäilee saaneensa tippuritartunnan, kannattaa hakeutua tutkimuksiin mahdollisimman varhain omalle terveysasemalla tai sukupuolitautien poliklinikalla. Tippurin tutkimus ja hoito ovat maksuttomia kunnallisissa hoitopaikoissa.
Vuonna 2006 todettiin 229 uutta tartuntaa. Suurin osa tartunnoista todetaan miehillä ja näistä noin puolet on tuotu ulkomailta, etenkin Kaukoidästä. Nämä Kaukoidästä saadut tartunnat ovat usein vastustuskykyisten bakteerien aiheuttamia.
Ajankohtaiset luvut tartuntatautirekisteri
http://www3.ktl.fi/
Tartuntataudit Suomessa julkaisut