Louna-tytön äiti Iisa Lehtinen ei epäröinyt, kun tiedote pneumokokkirokotetutkimuksesta tipahti postiluukusta. Ensimmäisen rokotteensa tyttö sai 5-kuukautisneuvolakäynnillä kesäkuussa.
Perhettä kiinnosti tutkimuksessa erityisesti mahdollinen hyöty välikorvatulehduksia vastaan. – Itselläni ja miehelläni on lapsena ollut useita välikorvatulehduksia, Lehtinen kertoo. Louna on niiltä toistaiseksi säästynyt, mutta Lehtisen lähipiirissä on välikorvatulehduksia ollut alle vuodenkin ikäisellä lapsella. – Kyllä kaikilla ystäväperheillä on se pelko, että milloin kierre alkaa, Lehtinen sanoo.
Muut pneumokokkitaudit, esimerkiksi verenmyrkytys ja aivokalvotulehdus, olivat perheelle vähemmän tuttuja ennen tutkimuksen alkamista. Siksi niitä ei osannut samalla tavoin pelätä.
Tutkimukseen osallistumisen kannalta perheelle oli merkitystä myös sillä, että tutkimuksessa käytettävät rokotteet ovat myyntiluvallisia valmisteita. – Kyseessä ei ole mikään alkuvaiheen tutkimus, Lehtinen perustelee. Perhe ei ole aikaisemmin osallistunut rokotetutkimuksiin, mutta suhtautuu niihin myönteisesti. – Tietenkin rokotteita pitää tutkia, varsinkin kun niitä voidaan tutkia mahdollisimman turvallisesti.
–Päätökseen osallistua tähän tutkimukseen vaikutti sekin, että rokotteet annetaan neuvolakäyntien yhteydessä. Eli tutkimuksen takia ei ole tullut ylimääräisiä matkoja, Lehtinen pohtii.
Louna-tytöllä on tutkimuksessa jäljellä vielä yksi rokotus tammikuussa. Sen jälkeen jäädään odottamaan tutkimuksen tuloksia. Niitä on luvassa noin kolmen vuoden päästä, kun rokotuksen vaikutukset penumokokkitautitaakkaan on analysoitu.