Elimistö tarvitsee energiaa ja suojaravintoaineita myös laihduttamisen aikana. Ruokavalion tulisi sisältää energiaa kulutuksesta riippuen 1200 – 1800 kilokaloria päivässä (5,0 – 6,3 MJ/päivä). Kun paino laskee sopivalla tahdilla, ruokavalion energiamäärä on sopiva. Kiinnitä vielä huomiota monipuolisuuteen.
Vertaa omia ruokatottumuksia
ravitsemussuositusten mukaiseen ruokavalioon ja tee järkeviä muutoksia. Perusta ruokavaliosi kasvikunnan tuotteille. Syö lisäksi rasvattomia maitovalmisteita sekä kalaa tai vähärasvaista lihaa. Muista myös pehmeät rasvat, esim. rypsiöljy ja sitä sisältävät levitteet. Painoa pudottavaan ruokavalioon mahtuu myös esimerkiksi pieni pulla päivässä.
Säännöllinen ateriarytmi on tärkeää syömisen hallinnan ja jaksamisen kannalta. Syö päivän aikana kaksi isompaa ateriaa, aamu- ja iltapala sekä halutessasi 1 – 2 välipalaa.
Terveellisen ja vähäenergiaisen ruokavalion voi koota monella eri tavalla. Perustana kannattaa pitää omia tottumuksia ja mieltymyksiä. Pohdi, mistä muutoksista juuri sinä hyödyt eniten. Etsi ja kokeile, kunnes ruokavaliosi on monipuolinen ja maukas. Jos paino ei ala pudota kolmessa viikossa, tarkista ruokamäärät.
Kasviksia ja marjoja/hedelmiä vähintään 400 grammaa eli viisi-kuusi kourallista: esim. 2 dl keitettyjä kasviksia, porkkana, 1 dl salaattia, omena ja 1 dl marjoja.
Sydänliiton ja Diabetesliitos ohjeet pysyvään painonhallintaan
Tietoja ruokien ravintosisällöstä ja Ruokakori -laskuri
Aikuisten lihavuus, Käypä hoito suositus