|
Vuonna 2009 toteutetun väestöhaastattelun mukaan vuoden aikana tapahtui 1100 000 fyysisen vamman aiheuttanutta tapaturmaa. Koti- ja vapaa-ajan tapaturmien määrä on lähes kaksinkertaistanut 30 vuoden aikana. Vuonna 1980 koti- ja vapaa-ajan tapaturmia sattui yli 400 000, kun vuonna 2009 niitä sattui jo 800 000. Liikenne- ja työtapaturmat ovat sen sijaan hieman vähentyneet. Tapaturma oli 15-45-vuotiaiden yleisin kuolemansyy vuonna 2008 Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston mukaan.
|
|
Sivustolla tarkastellaan tapaturmaisia kuolemia vuonna 2008 sekä pidempinä aikasarjoina.
Sivustolla esitellään tapaturman, väkivallan tai itsemurhayrityksen seurauksena syntyneiden vammojen ja myrkytysten aiheuttamia sairaalahoitojaksoja vuosina 1987-2008.
Sivustolla esitellään väestöhaastatteluna toteutettavan Kansallisen uhritutkimuksen tuloksia.
Sivustolla ladattavissa pelastualueittaiset tapaturmakatsaukset.