Koululaisten tapaturmat

Kouluikäisten tapaturmia sattuu eniten vapaa-ajalla, toiseksi eniten kouluajalla. Liikuntatunnit ja välitunnit ovat kouluissa tapaturma-altista aikaa. Koulussa sattuvat vammat ovat pääosin lieviä: ruhjeita, avohaavoja, mustelmia, kuhmuja, nyrjähdyksiä tai venähdyksiä. Arvion mukaan joka kymmenes peruskouluikäinen joutuu tapaturmaan kouluvuoden aikana ja 8 % tapaturmista johtaa ainakin yhden vuorokauden mittaiseen sairaalahoitojaksoon. 

Jokaisella koulutyöhön osallistuvalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön

Kouluissa luodaan pohja suomalaisten turvallisuusajattelulle. Koulun turvallisuudesta ja koulutapaturmien ehkäisystä vastaa kunta ja yksittäisessä kouluissa rehtori johtaa turvallisuuden edistämistä kouluhenkilöstön kanssa. Tapaturmien ehkäisyssä on kiinnitettävä huomiota koulurakennuksen ulkopuolellekin – koulumatkoillakin voi sattua ja tapahtua. Koulun ja kouluympäristön kehittäminen turvallisemmaksi kuuluu kunnan eri hallintokunnille, lasten huoltajille ja monille muille alueella toimiville.


Koulutapaturmia voidaan ehkäistä:

WHO on julkaissut kaksi rapottia lasten tapaturmista sekä lapsille suunnatun version "Have fun, Be Safe!". Lue lisää...

Materiaalia kouluille ja kouluterveydenhuoltoon

Lapsen turvaksi on MLL:n koordinoima kehittämishanke, jossa luodaan malleja ja aineistoja koulujen turvallisuustyöhön sekä järjestetään koulutusta.  

Stakesin Kouluterveyskysely

Koulutapaturmien ehkäisy -ideakortti 5/05
Förebyggande av skololycksfall -idékort 7/05

Koulutapaturmien seuranta

Koulupiha – turvallinen ja viihtyisä -esite 

Koulupihat lähiliikuntapaikkoina - Nuori Suomen idea- ja suunnitteluopas. 

Koulujen turvallisuussuunnitelmista Kuntaliiton verkkosivuila

Koulukuljetuksista ja niiden turvallisuudesta Kuntaliiton verkkosivuilla
 
Koulun hyvinvointikuvaus -ideakortti 3/03

Kouluterveydenhuollon laatusuositus. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2004:8. 

TEKO -Terve koululainen on hanke, jonka tavoitteena on ehkäistä kouluikäisten lasten ja nuorten liikuntavammoja ja vapaa-ajan tapaturmia.



Opetusmateriaalia kouluissa käytettäväksi

Jepulis -turvallisuusmateriaali on tarkoitettu 7–8-vuotiaille ja se esitellään Kotitapaturmien ehkäisykampanjan verkkosivuilla.

Turvatalli -materiaali on tarkoitettu 10–12-vuotiaille.

Ensiapupaketti koululaisille SPR:n verkkosivuilla.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Palonetti -sivuilla opetetaan ehkäisemään onnettomuuksia ja toimimaan onnettomuustilanteissa.

Opetushallituksen Turvanetti-portaalista löytyy laajasti turvallisuustietoa. 

Liikenneturvan tuottamaa materiaalia:


Muuta aineistoa
Trampoliinivammoista puolet ehkäistävissä

Kirjallisuutta

suomi/osastot/eteo/kvty/pojat_pihalla_www2.jpg   naulakko.jpg   koulunpiha.jpg