DIOKSIINIVAIKUTUSTEN HERKKYYTTÄ MÄÄRÄÄVIEN TEKIJÖIDEN SELVITTÄMINEN
Hankkeen vastuuhenkilö: Matti Viluksela, Kansanterveyslaitos
(KTL), Toksikologian laboratorio, Pl 95, 70701 Kuopio,
puh. 017-201329, e-mail: Matti.Viluksela@ktl.fi
TIIVISTELMÄ
Polyklooratut dibentsodioksiinit ja -furaanit (PCDD/F) ovat pysyviä
ja erittäin toksisia ympäristömyrkkyjä, joiden vaikutusmekanismit
ovat vielä suurelta osin hämärän peitossa. Tämän
hankkeen tavoitteena on parantaa riskinarviota ja varmistaa epidemiologisia
tuloksia tutkimalla niitä perinnöllisiä tekijöitä,
jotka määräävät yksilön herkkyyttä PCDD/F:n
terveysvaikutuksille. Tutkimusmallina käytetään dioksiineja
poikkeuksellisen hyvin kestävää Han/Wistar (H/W) rottakantaa,
jonka kestävyys TCDD:lle määräytyy kahden kestävyysgeenin
perusteella. Näiden geenien kestävyyttä määräävät
geenimuodot (alleelit) jalostettiin eri rottalinjoihin. H/W-kannan poikkeuksellinen
kestävyys määräytyy pääosin poikkeavan aryylihiilivetyreseptorin
(AHR) geenin perusteella. Lisäksi toistaiseksi tunnistamattoman geenin
alleelilla on kestävyyden kannalta vähäisempi merkitys.
Kuolleisuuden lisäksi nämä alleelit suojaavat TCDD:n aiheuttamalta
ruumiinpainon alenemiselta, seerumin bilirubiinipitoisuuden nousulta, maksatoksisuudelta,
urosten lisääntymishäiriöiltä ja luumuutoksilta
(vaikutustyyppi II). Vierasaineenvaihdunnan kiihtyminen, kateenkorvan surkastuminen
ja etuhammasvauriot ovat sen sijaan riippumattomia näistä alleeleista
(vaikutustyyppi I). Dioksiinien riskinarvioinnin kannalta keskeisimpiä
ovat sellaiset vaikutukset, jotka ilmenevät alhaisilla annostasoilla.
Tällaisina herkkinä vaikutuksina on pidetty erityisesti sikiöaikaisen
ja imetyksen aikaisen TCDD-altistuksen aiheuttamia urosten lisääntymiseen
liittyviä kehityshäiriöitä Tutkimukset osoittivat,
että hampaiden ja luuston kehityshäiriöt olivat urosten
lisääntymishäiriöiden ohella erittäin herkkiä
dioksiinivasteita. Jo sellaiset dioksiiniannokset, jotka vastaavat suuruusluokkaltaan
suomalaisesta äidinmaidosta mitattuja korkeimpia pitoisuuksia, aiheuttivat
hampaiden kehityshäiriöitä. Tulokset tukevat käsitystä,
jonka mukaan aiemmissa tutkimuksissa havaitut lasten hammasvauriot liittyisivät
dioksiinialtistukseen.